Kyllä jouluna pitää mieli pahoittaa, jos ei omaa niin jonkun muun.

Ei, kukaan ei pilannut joulua, tuskinpa edes itse.
En nyt vaan oikein välitä joulusta, todella jäätävän täyteen odotuksia lastattu stressijuhla, tai olisi ellen olisi irtisanoutunut koko höskästä.

-En osta lahjoja, ja lahjani muille ihmisille on se ettei minullekaan tarvitse ostaa.
Tämä kirkastui minulle vuosia sitten jouluruuhkassa krääsäliikkeitä selkä hiessä kolutessani ja arpoessani että mitä kellekin.
Siiiis... teen tätä vapaaehtoisesti? Kärsin ja pähkäilen tungoksessa, ramppaan ees taas kauppojen väliä ja tulen kotiin paljon köyhempänä mukanani kassillinen rojua.

Ei, ei minun tarvitse, olenhan aikuinen jolla on itsemääräämisoikeus(sille ei voi kukaan mitään vaikka haluaisikin) joten päätin lopettaa.

-Deadlinet. Kaiken, siis KAIKEN on oltava valmis 23. Päivä jotta aattona voi jäädä hermolomalle. Ruuat ostettu, luonnollisesti yli tarpeen, lahjat ostettu ja paketoitu, joulusiivous tehtynä ja kaikki täydellistä.

No mutta eihän se ole kivaa. Eiköhän ne lapsetkin tykkää joulusta koska niiden ei tarvitse pistää rikka ristiin, kunhan odottavat aattoa käsi ojossa ja lähmivät muutamat piparitaikinat siinä matkalla.
Hei, ain't nobody got time for that!

Joulu on siis lukkoon lyöty suma pyhäpäiviä jossa ihmiseltä ei kyselöä että sopiiko vai eikö, se vaan on nyt näin. Onko ihmiset vapaaehtoisesti siis hyväksyneet tämän? No toki ja kaikkea paljon hullumpaakin.

Mun jouluun kuuluu ainoastaan aattona illanvietto ja jouluruokien syönti äipän kanssa. Se on ja pysyy. Yleensä ollaan kahestaan, tänä vuonna pikku-Rane tuli mukaan tietysti, ja pyysin äijänkin mukaan koska hän ei ollut menossa omalle äidilleen.

Nooh, kiirehän siinä tuli kun otin pienet torkut äxänä säkkituolissa jonka jälkeen olinkin oikein virkeä jopa.

Jouluateria oli hyvä, kuten aina, ja Rane ainoana lapsena oli huomion keskipiste. Nöyryytin sitä jopa sillä hupparilla.

Demonpuppy

Se väsähti.

Sen jälkeen mentiin äijälle, ja istuttiin iltaa jokunen tunti.

Joulupäivänä loppu mun joulu, hevostelemaan ja iltatalliinkin.olin lupautunut.
Yhtäkkiä oli kylmä kuin siperiassa, hyi hele... homma oli hidasta paksuissa vaatteissa ja huonoissa hanskoissa, pääsin lähtemään kotia kohti vasta ysiltä ja...
AJOIN EKASSA MUTKASSA OJAAN.
Voi helvetin perkele. Liian syvä oja, ei päässyt edes hitaalla nelivedolla irti. Kokeilin kyllä kunnes auto ei liikkunut enää mihinkään. Äh.
Autoja kulki harvakseen ohi ja kaikki oli jotain hemmetin turisteja joilla ei ollut hajuakaan paikallisista traktorikuskeista. Hinurin soittoon.. onneksi lähellä oli joku hinauspulju josta pääsi iso auto parissakymmenessä minuutissa paikalle ja veti koslan takasin tielle ja pääsin jatkamaan. "luojan" kiitos hinureista. Ens jouluna toivon pukilta vinssiä.
Rane parka vähän säikähti ja mönki omalta penkiltään loppumatkaksi syliin nukkumaan.
Kotona itekin vaan suorin vartaloin petiin, koska tapanina on taas aamutalli.

Hienosti nukuin liian pitkään että tuli kiire. No, se kiire loppui äkkiä kun huomasin että siinä koiraa lähtiessäni aamulenkittämään lukitsin itseni ulos. Hahhah.
Onneksi oli puhelin taskussa ja soitin tallille että myöhästyn, tulen heti kun keksin että miten. Onneksi olin illalla laittanut aamuväkirehut valmiiksi joten talon väen oli helppo ne jakaa eikä tarvinnut arpoa.
Tunti myöhässä pääsin paikalle, päivä oli hiton raskas, todennäköisesti siksi että oon varmaan hieman väsynyt, ylirasittunut, stressaantunut ja näistä johtuen en ole jaksanut huolehtia syömisistä tarpeeksi hyvin.

Pikku talliapuri hyörii innokkaana mukana... eiku!

Mutta joulu on lusittu! On aika rentoutua...

Loppuhuomautuksena: jos joku on miettinyt että kauanko kynnellä kestää kasvaa takaisin jos se lähtee irti niin minä tiedän.
viime vuonna joulun aikoihin(piru vie joulusiivoukset) taistelussa kukkaruukkua vastaan menetetty isovarpaan kynsi on viimein entisensä!

Kolme viikkoa koira-arkea :)

Näin se elämä muuttuu, vauvahan tuokin on.

Hyvät puolet joita odotin koiran omistamiselta ovat toteutuneet.
Ei heräämisen välttelyä ja kolmen tunnin kitumista säkkituolissa ennen kun voi alkaa toimia, ehei!
Nyt tehdään niin että kun huomaan että pentu herää, syöksyn vetämään ensimmäiset vastaantulevat housut jalkaan, sekoilen avaimien, puhelimen ja koirannamien kanssa, puen päällysvaatteet ja siihen mennessä kun kilisyttelen pantaa, pentu on jo kupsahtanut uudestaan. Siinähän puen pantaa velttona retkottavalle unikeolle, oevoe :D

Sitten nostan ynisevän vauvan tolpilleen ja lähdemme ulos, koska ei se vielä varmaan tajua että sillä voi olla jäätävä kus hät sitten kun se herää, koska se nukkuu aika pitkät yöt.

Plz viel viis minsaa...

Heti kun ulko-ovi aukeaa niin unet karisee silmistä ja se lähtee rehvakkaana kanssani odottamaan hissiä.
Ja kusee samantien kun päästään ulos. Kyllähän sen voi arvata.

Vien sitä ulos ekana aamulla ja vikana illalla, ja siinä välissä säännöllisen epäsäännöllisesti kun se mun mukana kulkee kuitenkin. Nukkuu muuten automatkat kiltisti ampujan puolen penkillä, ja jopa torkkuu möykkäämättä autossa jos mulla on vaikka joku hieronta-asiakas.

Näin mennään autoillen.

Alusta asti se on tehnyt hätänsä mieluummin ulos, melkein yhen käden sormilla taitaa olla laskettavissa että montako kertaa on sisälle lirahtanut, en odottanut että se lähtis luistamaan näin hyvin.

Tosin ensimmäistä kertaa kun oltiin äijän luona yötä, se kusi matolle ja yön aikana oli vääntänyt kolmet tortut sille samaiselle matolle mutta en kertonut siitä mitään(siivosin kaikessa hiljaisuudessa) koska muuten M olisi kuvitellut haistavansa sen paskan hajun koko ajan :D sillä on vähän omat jutut siisteyden suhteen, ei mitään logiikkaa, ei niin minkäänlaista...

Tässä vaiheessa yritetään vaan kertoa kakaralle että hyppiminen ja pureminen, not cool.
Puremisentarve on kuitenkin jäätävä, joten löytyy kyllä kaikennäköisiä siihen suunnattuja leluja, jos ne ois vaikka maistuvampia ku mun kengät tai mikä vaan jota ei myydä eläinkaupassa. So far so good...

The pallo, pallo vittuilee ja se pitää tappaa! Mutta pallolla on väsytystaktiikka..

Kolmessa viikossa se on kasvanut ja kehittynyt ihan mielettömästi. Hihnan päässä pyörivästä väkkärästä on tullut väkkärä joka jo tietää mihin se on menossa, miten hissiä odotetaan, missä on kotiovi ja alkeita siitä ettei saa sinkoilla ees taas ihmisen edestä.
Mitä muuhun ulkoiluun tulee.. nooh, se on ollut maailmassa vasta 3kk, hämmästeltävä ei lopu ihan heti kesken. Ihan niinkuin taluttais tuhisevaa siiliä!

nuusk NUUSK!

Vesikoiraa tästä ei tule, tarkkaan kiertää lätäköt ja kiljuu jos rapun ulkoportaat on veden vallassa kun ei niille sillon voi astua!

Kisut.. aluksi ne ei tienny että mikä se on, kissa, koira, what?
olivat neutraaleja, eivät lähestyneet sitä juurikaan.
Ensitapaamisella Touko veti sitä kolmesti turpaan mutta silloin olikin kyse ruuasta. Silloin Touko on varsinainen Rinssi Rohkea. Noin muuten sitten taas.. se juoksee karkuun. Ja sehän on Ranen mielestä tosi kivaa! Kunnes Toukkis on tylsimys ja hyppää kiipeilypuuhun.

Touko päivystää huolissaan.

Kake on näyttänyt vittuuntuneelta koko kolme viikkoa. Rane yrittää tehdä tuttavuutta ja leikkiä, mutta kielimuuri on valtava... mitenpä kissa suhtautuu siihen jos joku ryntää reteesti luokse, suu auki toki ja hampaat esillä, ja sitten hosuu etutassulla toista leikkimään. Kake kattoo vaan nenä nyrpyllän et haluutko turpaan vai?

 Se ei lupia kysele. Nyt Kake saa maistaa omaa lääkettään.

Luotan kyllä kissoihin ettei ne vahingoita koiraa, tassua saattaa tulla mutta ei todellakaan kauheen herkästi eikä kynsiä käytetä. Saisivat itseasiassa pitää5% vähän parempaa jöötä sille. Helposti uskallan jättää sen kisujen kanssa kolmistaan jos menen kauppaan tai salille.

En ikinä uskonut että pääsen näin vähällä, mutta onneksi tulee uhma/murrosikä niin otetaan varmaan multakin luulot pois!

Ihmisiin sosiaalistuu ainakin tehokkaasti kun talleilla on jo rakkautta vannovia fanilaumoja ;) toisille koirille saattaa olla vaan välinpitämätön, mutta niitäkin tapaa tässä pikkuhiljaa kun saa näinä aikoina rokotukset.
Yksi säikähdyskokemuskin oli... oltiin illan vikalla lenkillä ihan taajama-alueella, niin viereisten talojen pihasta syöksähti irti oleva isompi koira, tietenkin irti ja täysin kuurona omistajansa huudoille. Rane säikähti, kietoi mut remmiinsä, sen jälkeen heittäytyi maahan kiljumaan ja sätkimään ja paketoi itsensä hihnaan kanssa. Kiva.
Saattaapi olla että annoin välitöntä palautetta ..."Niin mites toi koirien irtipitäminen >:C ..." ja niin eespäin. Aika tyhmää kuvitella että kaupunkialueella on aina itsestäänselvästi yksin...

Aargh, vaikka toi ei vaatteita tarvi niin tilasin ebaystä Juicy Couturen hupparin sille... ihan vaan söpöilläkseni! Sallitaan mulle nyt yks tollanen juttu, en mä sitä ala lastenvaunuissa kuskaamaan kuitenkaan :D

<3 myyhyhyy

Välihuomautus.

Miksköhän mun profiilissa on merkattu että mun ala on "kemikaalit"? Kinda funny :D mut en mä kyl ite tollasta laittas(vai laitoinko?)... puistokemisti. Tsiisus. No menkööt.

Hauva tuli taloon.

Perjantai 5. 12 mun pieni joululahjapentu(no, ei se ole mikään joululahja jos sen itse ostaa mutta fiilistellään nyt samalla lailla kun piirretyissä kun lapsi löytää rusetilla koristellun koiranpennun kuusen alta jouluaattona, tai siis päivänä koska ne on ains jenkkipiirrettyjä. Tää on mulle close enough koska on joulukuu ja mä en ikinä penskana saanut mitään eläintä.)

Pieni tuli siis Eestistä Suomeen, ja sen minulle välittänyt kasvattaja iloksemme pystyi pudottamaan sen mutsille tikkurilaan kotimatkallaan ettei meidän tarvinnut sitten erikseen seuraavana päivänä hakea sitä tuolta vähän kauempaa.

Kaikki paitsi yksi pennuista ilmeisesti tuli suomeen, ja sitten, siinä se viimein oli!
En tiedä miten kuvailla asias paremmin, olin kuitenkin odottanut sitä pitkään ja siinä se viimein oli! Olo oli hämmentynyt, hyvällä tavalla. Onhan kyseessä kuitenkin uusi perheenjäsen :)
Perheenjäsen joka kusi samantien mutsin lattialle ehehehe :D

Todella rohkea ja määrätietoinen pieni koira joka halusi tutkia joka paikan!
Paperihommat laitettiin kuntoon, viime hetken ohjeet saatiin (ai niin nytpä muistin että mun piti saada pennun hoito-ohjeet, täytyypä kysellä niitä vaikka kyllä toi näemmä on hengissä pysynyt, mutta kumminkin, siellä voi olla arvokkaita vinkkejä.)
Sitten lähettiinkin siitä kotiin ja ei siinä muuta kun penska autoon ja menoks.
Hetken aikaa se kiljui siinä ampujan paikalla itekseen, mutta kun totesin sille että vooi voi ei kukaan kuule sun huutoas, niin se nyykähti uneen pää mun kyynärtaipeessa, eikä herännyt edes siihen kun vaihdoin vaihteita. Retkotti vaan.
Lupaavaa, koska mun uus aisapari tulee viettämään jokusen hetken elämästään autossa.

Näin se autoilee <3

Mentiin kotiin kattomaan että miltäs siellä näyttää ja mitä kissapojat on mieltä.
Vastaanotto oli hyvin neutraali, hetken nenät yhteen ja sitten eri teille.
Pojat näyttää siltä ettei ne tienny että mikä se on, kissa? Koira? Ei se ainakaan hauku ja haukotellessaan siitä kuuluu "NJÄÄÄ!" Joten ei voi olla varma.

Touko kyllä otti varman päälle ja löi sitä pari kertaa nyrkillä päähän kun se tuli liian lähelle Toukon ruokailua, ja se on pyhä asia. You just don't.

Luotan poikiin tässä asiassa, ja voin antaa ihan turvallisin mielin antaa pennun olla samassa tilassa kisujen kanssa, onhan niiden aikaisemmat koirakokemukset olleet kääpiöpinsereitä, huoh.
Niin paljon kun eläimistä voi mennä takuuseen, olen noiden kohdalla vakuuttunut siitä etteivät ne kynsi tai muuten satuta sitä.

Sitten juosta kipaisin nopeasti siwassa hakemassa mun postissa tulleen koiranulkoilutuspipon (hei, jos mä alan bostailee tuolla ulkona säässä kun säässä, ekana aamulla ja vikana illalla, niin mulla on vähän parempi mieli jos sen pystyy tekemään tyylillä) koska olen viluinen, ulkoillakseni mukavasti talvella mun pitää naamioitua makuupussiksi eikä omassa hyllyssä ole kuin tallipipoja.

Rane nyyhkytti oven takana lyhyen hetken, ja vartin poissaoloni aikan oli våäntånyt tortut matolle, koska ulkona ei voinut keskittyä kun liikaa uusia hajuja ja pantakin on uus juttu.

Tästä jatketaan :)

Vähän piilossa pitää nukkua alkuun.

Yllättävä käänne :)

 Joitain päiviä ennen kuin pennun piti tulla mulle, kasvattaja lähettää viestin että yhdestä toisesta pentueesta jäi musta urospentu vapaaksi, että haluanko vielä vaihtaa.
Nooh, nooh... halusin, koska ei mulla tietenkään ole vielä mitään sidettä siihen punaseen kaveriin.

Tapaushan oli sellainen, että kasvattajan tutulle, virolaisessa kennelissä oli syntynyt 4 pentua, 3 punaista ja yksi musta. Tiesin tästä jo aikaisemmin mutta homma meni niin että nartun ja uroksen omistajat saisivat ensin valita itselleen pennut, ja sitten  kaksi muuta matkaisivat suomeen myyntiin.
En jotenkin jaksanut uskoa että juuri ainoa musta jäisi vapaaksi joten en laskenut sen kortin varaan, mutta näemmä ässä jäi hihaan silti :).

Niin tuli pentu suomeen. Nehän on siis suomi-alkuperäisiä, puhdasrotuisia, paperillisia ja asianmukaisesti hoidettuja hienoja pentuja eikä asiassa ollut tai ole mitään hämärää.

Pieni takapakki tuli kun joku ulkopuolinen kasvattaja siellä Viron päässä oli saanut Viron kennelliiton haluamaan tarkastaa koko pentueen ennen rekisteröintiä, joten ennen minulle tuloaan pentu-raasu joutui reissaamaan vielä kerran edestakaisin.

Ensipuraisu omituiseen koiramaailmaan..?

Joka tapauksessa uuden perheenjäsenen kotiutuminen oli enää vajaan viikon päässä :)

Pikku Rane luppakorva(kasvattajan kuva) 

Elämä jatkuu.

No, vaikka tilanne on nyt se, että minulla ei ole ajokorttia, rahojani, asianajajaa sun muuta, on mulla kuitenkin kisut, hevonen ja duunit jotka pitää hoitaa.

Lisäksi päätin että nyt on aika toteuttaa pitkään harkitsemani hanke, eli aika on kypsä ottaa koira.
2 vuotta mietin koiran hommaamista, itseasiassa mietin sitä jo ennen kisuja mutta koska asuin silloisen miesystäväni kanssa joka ei kauheasti välitä koirista (voiskohan johtua että lähisukulaisillaan on kääpiöpinsereitä?) tulikin sitten koiran sijasta hommattua tupa täyteen naukujia.
Se oli ovelaa, olin puhunut koirasta ja miehestä oikein huokui vastahakoisuus joten eräänä päivänä se alkoi puhua jostain näkemästään annetaan kissoja-ilmoituksesta jonka avulla hän sitten ohjasi minut etsimään meille koiran sijasta kissapoikia ja näinhän siinä kävi silloin :D kyllä se osas olla ovela, god damn... mutta hyvä näin.

Ajatus koirasta siis hautautui, mutta sepä nousi esiin. Nyt on pakko tunnustaa että mikä siihen johti.

Katsoin telkkarista Hatchiko- leffan.

Oikeasti.

Älkää katsoko sitä leffaa. Katottiin se äijäni kanssa ja kummatkin yritti peitellä nenäliinan tarvetta.
Saakelin Hatchiko ja Richard Gere...

No, kuitenkin. Mä en ole ihastunut kaikkiin koirarotuihin joten rotu oli myös asia jota piti vatvoa pitkään. Jostain syystä kaikki pystykorvat on aina miellyttänyt mua, mutta asun kerrostalossa joten räksyominaisuus ei innost mua, koiran pitää olla keskikokoa tai pienehkö eikä turkkirotua.
Leffan koira oli aivan ihana mutta koska se on Akita, on semmoinen aivan liian iso mulle, ei resurssit riitä.
Sitten keksin Shiban!
On kuin pieni Akita, luonteeltaan itsenäinen, itsepäinen, siisti, fiksu ja jokseenkin kissamainen.
Ja "oispa kaljaa"- koira on söpö.

Enhän minä tiedä koirista juuri mitään, enkä niiden hankkimisestä. Ilmeisesti kasvattajiin pitää ottaa yhteyttä joten googlettelin listan niitä ja aloin soitella.

Niitä on mustia ja punasia, ja ensisijaisesti yli-ikäisenä teinibläkkärinä halusin mustan, ja uros piti olla koska kaikki eläimeni ovat ukkoja ja minä olen prinsessa.

Harvalla kasvattajalla oli mustia koiria joten päädyin pommittamaan samaa kasvattajaa jolta eräs tuttavani oli hommannut mustan shiban.

No, tälle kasvattajalle ei myöskään ollut tullut mustia pentuja ja narttuja oli jäänyt tyhjäksikin, joten koska nyt oli niin oikea aika koiralle että päätin että värillä ei ole väliä ja löin hommat lukkoon punasesta pennusta. Onhan hevonenkin punainen joten mitä sitten?
Kävin näyttäytymässä ja juttelemassa, kasvattajan kanssa tultiin hyvin juttuun ja hän vaikutti oikein järki-ihmiseltä ja vissiin minäkin hänestä kun sopimukseen päästiin :)

Sitten alkoi kuukauden odotus jonka aikana aloin varovaisesti ostella tavaroita uutta perheenjäsentä varten!

Huom. Ennen tätä olin kuukausien ajan kysynyt itseltäni joka päivä että olenko nyt satavarma, ja joka päivä tulin siihen tulokseen että kyllä olen.

Aftermath pt.1

Mutsi oli mun himassa viihdyttämässä kisuja kun tulin.

Istahdin säkkituoliin jumittamaan vieläkin tokkuraisena ja oikeastaan järkyttyneenä tästä kaikesta häpäisystä. Jos on kontrollifriikin vikaa niinkuin mussa on niin ei tohon voi reagoida hyvin. Jos joutuu täysin muiden armoille pakkoauktoriteetin toimesta niin siinä ei ole itsellä kontrollia mihinkään mitä tapahtuu. Se on itseasiassa aika sairasta.

Heti kun pääsin pois, soitin talleille/tallinpitäjille joiden kanssa olin sopinut tallivuoroista/kengityksistä sun muusta sillä ajalla kun olin hieman estynyt ja kerroin koko jutun. 

Arvostan suuresti saamaani tukea ja myötäelämistä heiltä.

Sen lauantai-illan kökötin säkkituolissani ja yritin syödä. Ei ollu helppoo, ei maistunut. 

Ovessa salpa ja varmuuslukko päällä, -poliisien varalta. Olin kuitenkin kotiutunut kourassani toistaiseksi voimassaoleva etsintälupa.

Harvemmin sitä on tuntenut itseään niin turvattomaksi. En koe että virkavalta voisi enää olla se taho johon minkä tahansa hädän tullen voisin turvautua.

Kun kerroin juttua suht avoimesti tallikavereille ja ihan kaikille kelle nyt keksin avatakseni ihmisten silmät, erottui kaksi ihmisryhmää;

He jotka kauhistuivat että miten meillä suomessa voi olla tälläistä?!

Ja sitten...

He jotka luovat minuun "no kyllä siihen joku syy oli"-katseen ja sanovat että valitsisit seuras paremmin.

EI! 

Ensinnäkään, ne joiden sotkuja nämä ovat, eivät kuulu ystäväpiiriini. En liiku niissä piireissä. Mä olen saakeli sentään tallilla aamusta iltaan enkä ole edes erityisen sosiaalinen.

Toisekseen, ne ihmiset eivät ole tehneet mulle yhtään mitään pahaa, ja samaa ei voi sanoa sinipukuisista.

Tiedän siis puoleni, mutta seison yksinäni jatkossakin. Maailmassa on hyvin vähän luotettavia ihmisiä.

Ikävä kyllä tapahtumahetkellä Maltalla lomaillut äijäni ei ollut kauhean sympaattinen mua kohtaan vaan tapansa mukaan meuhkasi jotain omiaan... kuulemma siksi että oli huolissaan tms mikskä sitä nyt kuvais... mutta tämä ei ole hänen sotansa. Asia ei saa koskettaa häntä millään tavalla, ja hänellä ei tavallaan ole oikeutta valita sitä tapaa jolla tukea minua.

Joten päädyin dumppaamaan koko ukon ja vetäisemään kevyen 32 päivän putken heppahommia, oikeastaan aamusta iltaan ja joka päivä. Tallimestaripoloinen oli loukannut kätensä ähkyhevosen kanssa ja joutui saikulle, niin tuurasin häntä sitten koska mikäpä olisi parempaa terapiaa kun kakan heitto ja raudan takominen? En keksi, juttelu ei ainakaan jeesannut. Tuli ainakin oltua hiton tehokas. 

Koko päivä tallilla, paskanlappoa, kengitystä, hierontaa, ratsastusta ja sen jälkeen himaan, turpa täyteen lääkkeitä ja sit voikin kiillottaa vaikka pölyisiä kattolamppuja ja pestä juuriharjalla keittiön kattoa johon liesituulettimen takia kerääntyy likaa.

Tiskata siihen asti että oikeastaan nukkuu jo laittaessaan viimeisiä lautasia kuivauskaappiin ja sitten kaatuu sohvalle.

Kyllä, linnoittauduin sohvalle nukkumaan ainakin kuukaudeksi. Tapaan tehdä jotain tollasta sillon kun ei pysty rentoutumaankin.

Kävin muuten yksityisellä lääkärilläkin hakemassa ymmärrystä. Vaikka selitin asian luonteen, oli mut laitettu yleislääkärille joka tarinan kuultuaan sanoi voivansa kirjoittaa reseptin närästyslääkkeelle.

ANTEEKSI MITÄ?

En nyt sano sen tarkemmin mutta en tehnyt kiltisti, saatana.

Kävin myös oikeusaputoimistossa, mutta eihän siitä ollut mitään apua. Kuulemma sitten jos tarvii lakimiestä oikeudessa tms...? 

No enhän mä sellaista tarvi pelkästään vaan jonkun joka tuntee lain kiemurat ja voi auttaa mua ajamaan tätä käsillä olevaa asiaa joka on minulle kamalan sekava. 

Olen vieläkin hieman jäässä asioiden hoitamisen suhteen ja pitäisi se asianajaja soittaa, tai no, olen parit kerrat yrittänyt mutta en tarpeeksi aktiivisesti, ne kun ovat kiireisiä. Ellen hoida hommia niin ne siat vie todennäköisesti multa kaikki säästöt joten aika tyhjän päällä tässä ollaan.

Aion tehdä oikeusasiamiehelle kantelun ensimmäisestä kotietsinnästä joka oli laiton, ja sen lisäksi ainakin mun kohtelusta putkassa, en tiedä meneekö se heitteillejättönimikkeellä vai millä joten näihin asioihin sitä asiantuntija-apua tarvitsen. Ja miten lienee ollut mun kuulustelukunnon laita...

Mä kostan kun kykenen. Voitan aina jos yksikin ihminen menettää sokean luottamuksensa suomen poliisivoimiin.

Minä tiedän nyt suurinpiirtein mitä ja miksi, mutta menee liian diipiksi, ei näitä juttuja oikein voi heittää sosiaalipornon nimissä...

Asioita paljastui, sehän nyt oli selvää että mut pysäytettiin tekosyyllä. Kuten faija sanoi, se on ihan sama että seilasiko se auto vai ei, jos mut haluttiin ottaa kiinni ja kämppään haluttiin käymään niin syyhän vaikka keksitään.

Lain mukaan mun olis pitänyt saada takavarikkopaperit kahden viikon päästä pidätyksestä mutta kun kuukaudessa ei kuulunut, soittelin perään.

"Niin mun pitäs varmaan ne takavarikkopaperit saada?"
"Mitä sä niillä teet, kyllähän sä näit ne sillon."
" Asianajajan kanssa pitäs katsoa niitä, ja se nyt vaan taitaa olla laki."
"No mä lähetän ne sulle."

Siis mihin mä niitä tarvin? No vaikka siihen että mulla ois mustaa valkoisella siitä että mun rahat on viety, tarvitsen minäkin todisteita.

Tästä on nyt kohta pari kuukautta ja mulla ei ole vieläkään mitään tietoa mistään. Mites ne mun syytteet? Yleensä tollasesta lätkästään sakko aika pian. Vai voisko olla se että koska kiistin syytteet ja ne tietää että syytönhän mä olenkin.
Ei kyllä voi antaa asian mennä omalla painollaan tai mua kustaan silmään lisää.
Oon väsynyt tohon paskaan ja haluan vaan että ne idiootit jättää mut rauhaan, mutta tämä ei ole lopussa vielä.

72h ei ihan täyttynyt...

Luukku aukeaa ja koska olen muuten ookoo mutta väsynyt ja särkyinen, syöksyn luukulle tramalini perään ja samalla mulle tungetaan kaikki muutkin napit.

Taas pikkulinnut lentelee pään ympärillä.
En mä näitä kotona näin käytä, hyvänen aika! No mutta aika kuluu paremmin kun on totaalisen wasted.

Taas kuulustelu. En muista mitä se koski. Jotain syyllistämistä siinä oli että et ole tainnut äidillesi kertoa... kertoa mitä? Ja siis miks kukaan kertois tollasia asioita äidilleen ensinnäkin... lisäksi, jumalauta, mä oon päälle kolmekymppinen!

No, pääsen nyt sitten pois kun ei ne mua vangitakaan voi kun ei ole syytä, vittuiluna voi pitää 72h ihan ketä tahansa.
Vielä pitää odottaa että joku tulee ottamaan kuvat.
Siis mugshot.

Nooh, sekin tapahtui aikanaan, joka suunnasta kuvattiin ja voin luvata että niiden kuvien perusteella mua ei kyllä tunnista. Sanoinkin sen.

Sitten sain tavarani, osa kyl meinas unohtua ja johonkin mystisesti ja veitsi jäi vielä takavarikkoon.

Poislähtiessäni sanoin vaan pillerihumalaisen reteesti että hyvää onnea todistaa että mä oon hommannu jostain 20g piriä!
"No ei se itsestään oo sinne tullu"
Niinpä, you know it, I know it ;)

Heippa selli 13, meikä ottaa taksin jumboon auton luo, käynnistää sen ja ajaa himaan, haistakaa siniset vittu!

48h

Viimein tahrainen halogeeni oven yläpuolella syttyy ja kuulen luukun aukeavan.

Aamupalaa ja ne lääkkeet. Vartija rapistelee lääkepussia että täällä ois nää sun lääkkeet!
Siis oonks mä nyt joku koira vai? Tseh tseh tule tänne saat lääkkeitä nii!

Turha kai mainita että enpä siinä pystynyt edes liikkumaan. Äännähdin kyllä jotain ihan vaan siksi että se tajuaa että mä olen hereillä eikä ala kolaamaan mitään siellä luukulla.
Ei nyt toimi luokse-käskyt tai nameilla (lääkkeillä) houkuttelu kun ei musta ole nousemaan.
"No soita sit summerii kun haluut nää."
Läppäsen kädellä patjaa sen merkiksi että kuulin kyllä.
Ei siinä mihinkään summerille asti urheilla. Makaan silmät kiinni puol tiedottomana sillä perhanan tatamilla pimeys päässäni kunnes jossain vaiheessa kuulen oven aukeavan, vartija tulee viereeni lääkepussin kanssa että no mitäs sä näistä tarvit ja kuin sä nyt noin kipee oot?

Jaa a kuule vaikka siks etten teeskennellyt. I told u..
Saan osoitettua sormilla että montako ja mitä. Just ja just sain juotua mehua kyytipojaksi ja jään makaamaan kun vartija lähtee.

Kuluu semmonen puol tuntia ja nousen istumaan.
Sekasin kun seinäkello!
Normaali annos lääkkeitä mutta parin päivän paussi, heikko kunto ja tyhjä vatsa.
Sittenhän mä olinkin ihan maailmanomistaja. Hyvin erikoisen maailman.

Istuskelen siinä sängyn laidalla kuin kana orrella, eli kunhan istun ja ihmettelen kunnes ovi aukeaa.
Siellä on joku nainen. Kuulemma uusi tutkija. Mitäköhän sille edelliselle kävi, olikohan se liian allerginen mulle vai saikohan se jotain traumoja? Who knows.

Kuulusteluun mennään kivasti sitten, ja jossain vaiheessa tilaamani lääkäri keskeyttää kuulustelun hetkeksi.
Siitä lekuristapa oli hyötyä!
Jyrää mun omalääkärin määräyksen ja ei anna mulle mun omia mukana olevia opamoxeja koska ei kaksia bentsoja. Ikävä kyllä ne molemmat on tarpeen...
Myöntää mulle nukahtamislääkkeen ens yöks, yhden stellan! Ei ei ei... ei tällä lääkepäällä paljoa lämmitä.

Kuulustelua jatketaan. En itseasiassa näin jälkeenpäin muista siitä oikein mitään, muuta kun nyt se syyte on huumausainerikos, 20g amfetamiinia. Eli tämä on niistä jäämistä niissä yllätyspusseissa eli täysin hatusta vedetty määrä.

Kiistän, tottakai. Ja kyllähän ne tietää oikeasti ettei ne mun ole...
Jotain se puhu jostain jäämistä jossain, en mä oikein tiedä ees tättärää mutta onneks tällä tutkijalla oli itsellään kissoja ja oli tajunnut noudattaa lakia ja järjesti niille äitini hoitajaksi. Niinhän siis olisi pitänyt tehdä jo edellisenä päivänä... ajatella että jos pojille olis tullu jotain elimellisiä ongelmia tästä syystä kun olivat niin pitkään ilman ruokaa... onneks ei tullu, kantelun voin aina tehdä ja teenkin mutta jos jos niin ei se olis tuonu niiden terveyttä takasin. Ei pysty ees ajattelemaan tollasta :'(

Kuulustelu loppui taas joidenkin papereiden allekirjoitteluun joista en ymmärtänyt sanaakaan ja mainitsin kyllä senkin.

Pyysin kynän, koska mulla ei tosiaan ollut mitään siellä. MITÄÄN.
Paperia en tarvinnut koska ajattelin kirjoitella seinät täyteen lääkehuuruista hölynpölyä että seuraavalla on jotain tekemistä siltä varalta ettei seuraavakaan ymmärrä venäjää jolla suurin osa jutuista seinällä oli kirjoitettu.

Lopun päivää istuin sängyllä ja tuijotin seinää vajaan kymmenen sentin etäisyydeltä, tai ainakin siihen havahduin, kirjoittelin seinille, taiteilin grandimehupurkkeihin ja kirjoitin johonkin paperiin päiväkirjamaisesti.
Sain jotain ruokaakin alas. Jogurtin ja pillimehun, siknä se.

Luukusta tuli rivatrilia solkenaan, taisivat säikähtää. Noh, pysyinpähän sekaisin.

Yöksi sain sen stellan ja pari panacodia (toki lisää rivaa).
Vartija vaati nähdä että otan ne lääkkeet. Klo yhdeksältä illalla siis.

No mitäs siitä seuraa?
Särkylääkkeiden teho kestää semmoset vajaa kuus tuntia joten about kahen kolmen aikaan virkosin kitumaan selkääni kun ei se yks stellakaan mua kauaa nukuta.

Eipä siinä muuta, samaa settiä kun edellisenä yönä.

24h

Etsinnältä palattua sain vinguttua että tallille ilmoitetaan että olen estynyt tulemasta ruokkimaan hevosia.

Olin yhteydenpitokiellossa!!

Minkä helvetin takia?? Tässä vaiheessa pyydän sitten sitä asianajajaa koska ilmeisesti syytönkin tarvitsee asianajajan koska siitähän tehdään muuten vaikka väkisin syyllinen, ja oikeudet, mitkä vitun oikeudet? Älä häiritse kun me pyöritellään peukaloita täällä!

Saan listan Vantaan alueen asianajajista saatesanoilla "Ihan kuka vaan mutta et saa ottaa Matti Nurmelaa."
Aijaa, tää juttu muka on ihan erillinen mutta en nyt niinku muuten vaan saa valita exäni käyttämää lakimiestä. Eli siis tämä liittyy häneen eikä minuun,  shocker.
Nurmela on sattumalta muuten myös Aarnion asianajaja, joten tuskinpa sillä olis ollu aikaakaan.

Tissiposkinen tutkijani ei saanut soitettua sitä lakiapua mulle koska KUKAAN ei vastannut tai sitten ei ota tälläisiä juttuja (niin siis millasia juttuja?) Lupaa jatkaa huomenna yrittämistä. Tallille soittamiseen kysyi tutkinnanjohtajalta luvan koska kyse on kuitenkin toisten elukoista jotka olen luvannut hoitaa.
"Voiko soittaa tallille kun se on luvannut mennä toisten eläimiä hoitamaan ja mä en kestä enää tota vinkunaa."

..puhui tutkija puhelimessa, sulkien oven luukun ikään kuin en kuulisi.

Kiitos että voi ilmoittaa, ja kiitos kauniista sanoista!
Pahoitteli, tiesi että kuulin mutta kuulemma on vähän ollut pitkä ja huono päivä, kiristää.
AI SIIS KENELLÄ ON HUONO PÄIVÄ?! Hohhoijjaa saatana.

Muistutan lääkkeista, pyydän vaatteitani eli farkkuja ja hupparia jotka pakotin ne ottamaan mukaan kotoani ja ratsastushousuissahan tässä vielä haisen.
Vaatteet saan, lääkkeitä en vielä koska miljoona tekosyytä. Pitäisi omalääkäriltä tarkistaa mussun mussun vaikka niissä on mun nimi ja tk ei ole auki enää.
Muistutan kuitenkin jatkuvasti että tarvitsen lääkkeet että, ja liian kauan ilman niitä voi tilanne mennä pahaksi, siinä määrin että asia ei ole enää minun ongelmani.
Kunto oli siinä vaiheessa todella hirveä. Ketään ei kiinnosta, VITTUAKAAN. Luultavasti makasin "sängyssä" lopun päivää, en muista itseasiassa hirveesti...

Siinäpä lojuin, jossain vaiheessa siinä naamallani maatessani kuulin ovelta jotain mutten oikein siinä mitään kyennyt evääni heilauttamaan.

Valot sammutettiin.

Aikaa kului ja sain kerättyä itseni summerin luo ja painoin sitä, tosin epäröiden koska paskaa sieltä vaan saa ja en todellakaan ollut vailla lisää jäävettä niskaan.

Oli pakko raahautua sänkyyn takasin. Pitkän ajan päästä soittooni vastattiin.
Raakuin lääkkeitäni mutta tyly vastaus kuului että lääkkeitä ei yöllä jaeta.

Jeesus mikä kärsimysten yö. Pitipä kokea sekin.
Nukahdin kai alkuyöstä, mutta heräsin aika pian kärsimään vähän lisää.
Hieno tilanne.
En ollut voinut syödä enkä juoda juuri mitään, oksentelin edelleen tyhjää kun ei vissiin ollut ees vatsahappoja saatavilla ruokatorvea polttelemaan, bentsovajarit, hirveet selkäkivut sen helkkarin tatamin takia, ranka ihan tulessa ja mustelmat molemmissa lonkissa.
En voi nousta ylös koska päässä pyörii vinhasti, pumppu hakkaa ja on jotain epämääräisiä rintakipuja. Maata en voi koska se sattuu helvetisti.

Kidun.

Siis todella kidun. Siinä määrin että normaalisti kaiken läpi tunkeva pirullinen ja juonitteleva luonteeni on tilapäisesti out of order. Sen kun makaan ja valitan ja raakun ääneti. Ääneti siksi kun on mullakin joku ylpeys ja ei se itku markkinoillakaan hyödytä, saati sitten tuolla.

Ainoa asento missä voin olla on kyljellään kippurassa, yläkroppa naamalleen kääntyneenä ja kyljen alle survotun tyynyn takia hieman alaspäin roikkuen.

Tässä siis voi olla, ei nukkua.
Ikkunseinän takana on vissiin sisäpiha, arvioin parkkiin saapuvien autojen äänistä kellon olevan about 6 , ehkä vähän vähemmän. Vuoronvaihto siis kenties... eli mitään ei tapahdu vielä ainakaan tuntiin, sellin takaseinän yläosassa oleva verkotettu ja himmeä(voiko näin sanoa? No kumminkin, se läpäisee valoa mutta läpi siitä ei näe) pleksilasi hohtaa katulamppujen valon sävyisenä.

Auringonnousuun on vielä hetki aikaa.

12h

Aamu klo 7 luukku ovessa aukeaa ja sieltä tulee aamupala.
banaanijogurtti(aina kaikkialka mulle banaanijogurtti, oon aina inhonnu niitä), vadelmagrandi ja kolme leipää jotka on muurattu jollain kissanrasvalla yhteen jonkun sokean kehitysvammasen toimesta. ANTEEKSI! Siis ei kehitysvammaisen, vaan jonkun joka ei välitä, mutta jonkin sortin aivovamma sekin on.

Odottelen. Olo on hirveä. Oon yöllä kysynyt kellonaikaa soittamalla summeria. Silloin se oli 5. Aamupalan jälkeen soitan uudestaan, en muista mitä tarkalleen kysyn, varmaan sitä et koska mua kuulustellaan. Vastaus oli "No en kuule tiä!"  Aha.

Kuten mainitsin, mulka on suljetun paikan kammo ja paniikkihäiriö, ja olen täysin tietämättömänä vailla kontrollia siitä mitä mulle tapahtuu ja miksi, sekä tilanne oli mulle ennen kokematon.

Ilman lääkkeitä menen paniikkiin. Hyperventiloin itteltäni tajun pois, kaadun siitä "tuolilta" ja nirhaan päätäni siihen sänkyulokkeen reunaan(ensihoitajien toteama)
Lattialla makaan tolkku pois ennen kun alan havahtua siihen että mua huudetaan sukunimellä jostain kaukaa.
Oon ihan pihalla ja kauheissa tärinöissä.
Ensihoitajat kutsutaan toteamaan että olen kuulustelukuntoinen.
"Kamerastako näitte?" Kysyvät he. No ei kun kuulusteluihin olivat hakemassa. Kopissa ei siis ole edes kameraa josta voisi nähdä asiakkaan kunnon...

Siitä viedään kuulusteluun ja olen todella surkeessa kondiksessa.
Kuulustelun suorittaa tutkija, nuorempi konstaapeli, miespuolinen. Anteeksi vaan mutta kunnon tissiposken olonen.
Sen verran vihree että siinä on vanhempi tutkija apuna.
Mun syytteet kerrotaan.
-Rattijuopumus,
-huumausainerikos,
-toisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen hallussapito julkisella paikalla.

Näistä syytteistä keskitytään kuitenkin vaan keskimmäiseen. Pussissa oli ollut piriä, ja sen verran että "ei mee enää käyttörikoksesta" kiistän, ja kysyn myös että no, paljonko sitä sitten on?
Ei tullut vastausta, mutta eipä ole tullut mun henkilötakavarikkopöytäkirjojakaan vielä tänäkään päivänä. Voisinkin soittaa heti... ei se vastaa.
Vaarallinen esine oli stiletti, joka oli mulla tallilaukussa muiden pientyökalujen seassa kuten taskulampun, työhanskojen jne.
Kiistin syytteen, stiletti on mulla mukana vaan tallilla ja käytän sitä yleensä paalinarujen katkomiseen kun jaan heiniä. Joku on kuitenkin aina hävittänyt puukot ja sitäpaitsi ne tulee taskusta läpi, siksi kääntöveitsi.

En oikein muista kaikkea, enkä pystynyt ymmärtämään täysin kun mulle luettiin se kuulustelupöytäkirja kun en itse sitä kyennyt myöskään lukemaan.
Ja sitten vaan nimi alle!

Tässä vaiheessa kuvittelin vielä pärjääväni ilman asianajajaa, olinhan syytön.

Takas koppiin, mainitsen vielä kissoistani ja hevosestani, kissat ovat olleet kohta 24h ilman ruokaa. Kerron että ei saisi olla niin kauaa, kissan elimistö ei kestä paastoa. Kysyvät vaan että onko ne jotenkin sairaita sitten.
NO EI VITUN IDIOOTTI KUN KISSAN ELIMISTÖ NYT VAAN ON SELLAINEN.
Ei mitään reaktiota. Odota täällä, me mennään syömään ja tullaan ihan kohta.
Mulla oli ruoka valmiina odottamassa. Kylmää spydäriä. Hyi saatana. Muutenkin kunto alkaa olla niin hyvä etten voi syödä enkä juoda.
Kupsahdan uudestaan siinä toista tuntia odotellessani. Lyön oikean poskipäöni lattiaan särystä päätellen.
Jossain vaiheessa tulee tää tissiposki tutkoja joidenkin papereiden kanssa, tökkii mua lattialla ja sanoo vaan että nukuit aika sikeesti.
Joo. Tapana on nukkua putkan vessanpöntön vieressä lattialla, tottakai. Mikä nero. Nooh, poliisikouluun onkin fyysiset kokeet, ja kyseenalaistan tämän kaverin pystymistä sillä saralla kun noin nuorena jo näytti olevan vähän niinkuin sisähommissa..
Odotan.
Kello tulee ehkä kolme. Luukku aukeaa ja tutkija sanoo että lähtevät kotietsinnälle. Saan tulla mukaan jos haluan mutta siinä kestää kauemmi. Järjestää.

Ensinnäkin, se on mun oikeus olla läsnä kotietsinnässä, toiseksi, halusin ulos kopista ihan sama miksi, kolmanneksi, kissojen huolto piti varmistaa, ja neljänneksi, mua ei kiinnosta tippaakaan että onko se nyt heille hankalampaa järjestää.

Lähdetään. Näemmä ensilumi/jää on tullut tällä aikaa. On saakelin kylmä.
Saavutaan kotiini. Olen kertonut etukäteen että mitä löysin ensimmäisen kotietsinnän jäljiltä jotka oli jätetty jostain syystä.
En maininnut että olin huomannut jotain outoa keittiön ikkunalaudassa, siihen kun saattaa silmä osua kun menee jääkaapille. Ehkä halusin nähdä että mikä sen homman nimi on.

Kotona en saa tehdä mitään. Kisut hyppii ja määkii ruuan perään mutta en saa tehdä sille asiallekaan mitään.
Aika pian yksi sininen, jonka jälkeenpäin saan selville olleen mukana edellisessä etsinnässä, menee ikkunalaudalle ja sirkus alkaa.
"Ahaaaa! Mitäs täällä.. nyt sinä meet tonne sängylle istumaan, ja tulkaapas kattomaan, ota kuva sieltä."
Kaivoivat kahvipaketin kuoret sieltä, mutteivät katsoneet mitä siellä on.
"Me katottiin täältä viimeksi, mistä nää on tänne ilmestyneet tällä aikaa? Nyt jos tunnustat niin nopeemmin pääset eläintes luo. Eihän tänne kellään muulla oo pääsyä kun sulla ja äidilläs?
En tunnusta, koska kai nyt tietäsin jos olisin sen sinne laittanut. Mun ja äitini lisKsi pääsy kämppään on kyllä herroilla poliiseilla...

Tottakai myös pieni henkinen kiusaaminen kuului asiaan. Kirjahyllyäni penkonut vanhempi silmäpussinen kyttä kävi vittuilemaan että täällä ei vissiin käy siivooja kauheen usein... no juu, siis tyyppi kaiveli pullohyllyä. Käsi sydämellä nyt, kuka aina viikkosiivouksen yhteydessä ottaa kaikki pois kirjahyllystä, pyyhkii pölyt ja laittaa kaikki takasin? Kysyinkin sitä, ja kuulemma hän tekee niin.

Sain välittömästi mielikuvan karskista poliisimiehestä häärimässä kotona essu päällä, pölyhuiska kädessä tomuttelemassa lasisia joutsenfiguureja, yffff... liar.

Otin sen hiukka raskaasti siinä tilanteessa koska olen tarkka kotini siisteydestä, ja tämä oli oikeastaan syy vapautumistani seuranneeseen mielisairautta hipovaan siivoushepuliin.

Lisäksi, lähtiessäni vaadin että kissojen vesi vaihdetaan, sen suostuivat tekemään, mutta hiekkistä ei saanut putsata koska kuulemma en ole hyvä eläintenpitäjä kosk olen itseni tuollaiseen tilanteeseen hommannut.
Eli siinä suoraan toiseen akilleen kantapäähän, koska mulle on kunnia-asia että eläimiä ei laiminlyödä...

Että tämmöstä boonusta... vapaudenriisto ei ole tarpeeksi paha rangaistus näin hirveelle rikolliselle.



Jälkihuomautus:
Kuulemma mua vahdittiin kotietsinnän aikana paljon tarkemmin kuin exääni. En saanut tehdä yhtään mitään, ja yksi poliisi vahti mua koko ajan ja pyysi siirtymään sitä mukaan mihin etsintä eteni, exäni sen sijaan oli saanut istua röhnöttää sohvalla koko etsinnän ajan, silläkin hetkellä kun ne siirsi sohvaa katsoakseen sen takaa... joo o. Ja kahviakin se keitteli itelleen.
Mä taas en mitään, saatana vituttaa että olin niin kiltisti ja tottelevaisesti. Jos seuraava kerta ikinä tulee niin aion samaan konkurssiin olla hirveä mulkvisti koska sillä ei ole vitunkaan väliä noin niinkuin kohtelun tai syytteiden kannalta.

Paska osuu tuulettimeen.

En aio kertoa tästä ihan kaikkea, mutta pääpiirteittäin.
Kertomus saattaa olla sekava koska kirjotan pikku tabletilla enkä näe tekstiä kokonaisuudessaan, mutta myöskin siksi koska tapaus on todella, todella sekava.

22.10 Illalla olin matkalla tallilta kotiin kuolemanväsyneenä, olinhan ollut liikkeellä jo 12h, aamutallit ja kaikki tehnyt siinä.
Ajattelin pistäytyä Jumbossa kun Suomalaisessa kirjakaupassa olisi alennuksessa usb- tikku jossa on sekä normi usb sekä micro usb, just hyvä kun ei tähän tablettiin saa kun microkokoisen usb liittimen.

No en päässyt sinne asti.
Kun ajoin Jumbon parkkihalliin, sammutin auton ja istuskelin siinä vielä hetken tekstatakseni loppuun.
Enpä ehtinyt sitäkään, koska auton takana oli maija ja molemmilla poliisit.
Olin yllättynyt.
Joku oli kuulemma ilmoittanut että ajoni oli seilaavaa ja sen takia tulivat.
Puhalluttivat (nollat), kysyivät kenen auto (yleensä kysyvät vaan että onko sun auto)
Ja tivasivat monta kertaa "mistä olet tulossa" järvenpäästä edelleen niinkuin puol minuuttia sitten kysyttäessä.
"Mitä siellä?"
Osoitin olevani ratsastusvarusteissa "tadaa!" Eleellä.
Poliisit tiesi kyllä kuka olen, mistä tulen, kenen auto, ja kenet tunnen, tästä ei ole epäilystäkään.
Senpä takia se olikin tikkari suuhun seuraavaksi.
Tuloksiapa ei mulle sanottu mutta oletan että opiaatit, bentsot... ja meikäläinen päätyy mitään sanomatta maijan takakonttiin.
Kattelin sieltä kun ne kollaa autoa, ja yrittää käynnistää sen.
Autossa on sellainen ominaisuus että siinä menee käynnistyksenesto päälle joskus, ja sen saa käyntiin vaan jos sille tekee erään jutun.
Suorastaan rukoilin autojumalia. "Nyt jos koskaan, auto, älä lähde käyntiin."
Valoja vilkuteltiin, mitään muuta ei näytä tapahtuvan.
Poliisi tulee kysymään että onko siinä joku kikka kolmonenjolla se lähtee käyntiin.
[Blondivaihde] "Eeeei... ihan normaalisti se on lähteny, jalka jarrulla ja vaihde parkilla... onks sekin nyt sit rikki (masentuneena laskeva äänensävy).

Vaikka olin väsynyt, kylmissäni, puolikuollut ja ihme tilanteessa, olin sitä mieltä että autoa ette muuten ota, saatana! Tiesin nimittäin että kortin saan takasin vasta kun jaksan selvittää asian koska lääkkeiden takia tosta tulisi syyte ratista.
On mulla reseptit, jopa mukana ne tarraliuskat kalenterin välissä mutta erikoista kyllä, eipä ne kiinnostaneet.
Kollasivat siinä aikansa, nappasivat jostain sileän minigrip pussin josta voin kyllä heti päätellä mitä siinä on, mutta en kyllä tunnista nähneeni kyseistä pussia.
Sanonkin sen, "en tiedä mistä toi on peräsin."
Kuljetetaan verikokeeseen mutta kukaan ei sano mitään mulle.
Lopuksi matka jatkuu Tikkurilaan poliisivankilaan.

Syyte on rattijuopumus(muu aine).  Mua ei kuitenkaan laiteta juoppoputkaan vaan sellaseen pidempään säilytykseen tarkoitettuun joka eroaa vaan sillä juoppospudusta että siellä on betoninen uloke seinässä sille tatamille ja toisella seinustalla pienem,ät ulokkeet jotka ovat ikään kuin pöytä ja tuoli.
Tämän lisäksi siellä oli betoninen vessa, johon oli heitetty tietenkin tyhjä grandimehupurkki.
lisäksi oli lavuaari ja vesipiste, jonka vesi on varmasti vähemmän raikasta kun mitä ne maanvyöryjen uhrit joutuvat lipittämään henkensä pitimiksi mutta yhtä helppo siitä lirusta oli juoda.
Whatever, ovi menee kiinni, valot sammuu ja mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kun koittaa nukkua.
Kunniamaininta myös siitä että mulla ei ole lääkkeitä mukana, eikä kukaan välitä siitä.
Kun sanon asiasta ja muistutan että tietäähän ne että mitä voi käydä jos niitä ei saa?
Vastaus oli että kyllä me tiedetään, siksi me ei niitä syödäkään.
Aivan, eli ei kannata olla millään tavalla sairas koska oireet voivat palata kun lääkkeitä ei syö...
Perussairauksia kysyttiin mutta niihin ei vissiin lasketa paniikkihäiriötä, suljetunpaikankammoa tai mitään selkäsairauksia. Oli muuten virtsarakontulehduskin johon antibiootit mutta ei mitään väliä.

Mut oli leimattu pirinistiksi ja huonon kuntoni katsottiin johtuvan siitä.

Hyvää yötä.

Antaa mennä kun on alamäki taas...

No eihän toi aikasempi mihinkään riitä, maanantai 13.10 aloitti ennenkokemattoman tapahtumaketjun.
Tulin kotiin tallilta klo 21 illalla.
Ensimmäisenä huomaan eteisessä toisen kissankopan. Täällä on vain yksi kissankoppa joka on kirjahyllyssä, ja loput on kellarikomerossa säilössä.
Astelen eteenpäin, lääkekaapin järjestys päin vittua, huomaan tavaroita kirjahyllyn päällä. Asiat näyttää olevan... oudosti.
Tsekkaan paikan jossa säilytän säästöjäni. Peltiboxi on poissa! Saan hepulin.
Osaan about aavistaa mihin tää liittyy ja lähettelen vihaisia viestejä exälleni joka ei vastaa eikä näy lukevan viestejä fb:ssä, aavistan nimittäin että tämä liittyy häneen vaikkei ehkä hänen omasta tahdostaan...
Huomaan myös että keittiön ikkunalauta ikkunan ulkopuolella törröttää omituisesti, tai on kohollaan toiselta puolelta siis. Tämän huomaa koska katse osuu siihen helposti kun menee jääkaapille.
Avaan ikkunan ja katson miksi se on kohollaan. Löydän sieltä kahvipaketin jonka sisällä on paljon tyhjiä minigrip-pusseja. Wtf... siis käytettyjä piripusseja ne oli. Mutta ne eivät ole minun. En ole sitä sinne laittanut, siitä olen varma. Ja ikkunalauta ei ollut noin ennen kun poliisit tuli tänne riehumaan ja raiskaamaan toisen kotia.
Ei oo totta, helvetti sentään.

Aamuun mennessä ei kuulu mitään. Kaivelen fb:stä erään hänen kaverinsa,jonka kauttaa ex lähetti mulle viestiä jokunen vuos sitten,  profiilin ja lähetän viestiä että toivottavasti luet tätä other-kansioo jota kukaan muu ei lue. Onko tapahtunut jotain mistä mun pitäs tietää?
Kuvailen asiaa paremmin ja hän kehottaa mua soittamaan exän asianajajalle koska kukaan ei ole saanut exääni maanantai-iltapäivän jälkeen.
Minä en kysele, minä soitan.
Ja paljastuu että siellähän se on tiksin poliisiasemalka kiinniotettuna ja minua kehotetaan soittamaan tutkija Nisulalle.
Soitan, sen enempiä edelleen kyselemättä(esim. Miksi minä?) Ja saan tämän tutkijan langan päähän. Heti kun ne siellä tiksissä ovat tajunneet että heillä on kuin onkin talossa tutkija nimeltä Nisula. Kraah...
No, eihän se mitään voi kertoa kun että joo, siellä se on ja rahani myös takavarikoituna. Olen jo tietoinen siitä että asia liittyy huumeisiin.
Huomautan että exäni ei asu täällä(viimeinen listattu osoite hänelle) ja pyörii paljon näillä kulmilla muutenkin) joten kotietsintä on laiton.
Hapan vastaus kuuluu että "Xxxx oli kyllä paikalla."
Hän ei asu täällä! Lain mukaan asunnon haltijalle eli siis yksin minulle on ilmotettava kotietsinnästä, tai ainakin jotain pakkokeinolakeja sovellettaessa minulle olisi pitänyt jättää viesti että näin tehtiin.
EI SIIS NIIN ETTÄ MINÄ ONGIN SEN SEURAAVANA PÄIVÄNÄ ITSE SELVILLE KIVENKOLOSTA kieltämättä suht hyvillä salapoliisin kyvyilläni.
Vastaus: mussutusta
Minutkin kuulemma tullaan kutsumaan kuultavaksi. Sanon että äkkiä sitten. Tiedostan olevani tekemisissä täysien idioottien kanssa, idioottien joille on annettu liikaa valtaa.


Perjantaihin asti sain odottaa. Ei mua siinä syytetty oikein mistään, rahoista haastateltiin. Paljonko, missä ne oli, millaisessa ne oli, miten ne oli siellä, millaisina rahoina ne oli ja löytyykö niistä Xxxx:n sormenjälkiä kun me testataan ne.
Joo tiesin kyllä täysin että miten ne siellä oli ja myös sen että niissä on todennäkösesti aika monenlaisia sormenjälkiä (rahoissa!) mutta aikamoinen yhteensattuma olisi jos ne olis joskus kulkeneet hänen käsiensä kautta.
Helppo päätellä että epäilivät mun piilottelevan exän jotain rahoja asunnossani.

Saan ne ehkä takasin kun tutkinta päätty. VITTU! Ne oli mun autonkorjausta varten ja koiranpentuun säästetyt rahat. Auton korjaus jäihin ja mutsi lainaa rahat koiraan. Saatanan saatana.

Lähden pois mukanani exän autonavaimet kun se jätti kotteronsa mulle vissiin ja hyvä niin koska se oli viimeinen päivä kun Blazerin olis voinu viedä uusintakatsastukseen, joten jätin sen mutsin pihaan ja jatkoin matkaa audilla poliisiaseman "asiakasparkista" jonne se oli toimitettu "siin on avaimet, jos nyt saat sen käyntiin." Kyllä minä tiedän miten sen saa käyntiin, ne ei koska ne on kädettömiä eikä kuuntele neuvoja. Myöhemmin kuulin että ne oli valehdellut exälle että ne joutu antaa mulle virtaa. Nolotti varmaan myöntää evottaneensa.
Siinä menee siis käynnistyksenesto päälle mutta tiedän miten sen kanssa toimitaan, hah hah!
Ajoin pois mukanani exän läppäri ja muovipussillinen euron kolikoita. WTF.

Pakko se on toimia.

Alan järjestelemään asioita. Käyn lekurissa vakuutuksen takia kun retkautin niskani ja siinä tais olla 48h aikaraja minkä kuluessa on mentävä lääkäriin tai vakuutuksesta ei saa muuten henkilöön kohdistuneesta vahingossa mitään.
Mullahan on selkäranka sun muut sen puolen osat ottanut sen verran osumaa että kivunlievitys on kunnossa, joten tarvitsin vaan lausunnon.
No sielläpä oli joku saatanan inkkari lääkäri hoono soomi joka oli tätä laatua joka kattoo potilasta kiikareilla huoneen toiselta puolelta.
Totesi vamman, kysyi tarvinko särkylääkettä, johon sanoin että en tarvitse, mulla on omat tramalit ja panacodit kun kerroin olevani selkävaivainen kengittäjä.

Siihen tämä etelän hetelmä mietti että kengittäjä.. ei tarvi tramal. Oli panadolia kirjoittamassa.
Sit palo sekunniks hihat. Sen kummemmin miettimättä töksäytin tälle puoskarille että "kuule, tehään silleen että sä kengität kuukauden ja mä tuun sun sijasta istumaan tänne perseelleni, niin katotaan sitten että kuka tarvii ja mitä tarvii!"

Herra valkoinen katsoi mua ääneti. Sitten käänsi hitaasti katseensa takaisin tietokoneensa näyttöä kohti, klikkasi jotain ja sanoi rauhallisesti että no, oliko muuta.

NO EI OLLUT. Paitsi jos vois saada kortisoniliuosta kynsiin ja päänahkaan kun on viitteitä psoriin.

Sitten aloin ottaa selvää sopivista autokorjaamoista. Ruskeasannan auto lupas tehä mut mun kannattaa hankkia varaosa-auto itse. Tämä lysti tulee maksamaan mulle yhteensä sellasen 4000e. No, tehään sitä mukaa kun saan rahaa, mutta tehään kumminkin.
Ascona ❤. Nooooh, oli se etuosa niin pahasti ruosteessa et jos nyt sais rahalla pitkäaikaisempia ratkaisuja.

Mut on tää yhtä hajotusta vaan kuka muka tän mun puolesta tekee ja pistää hommia eteenpäin? Nii i.

Hyvää syntymäpäivää minä.

Tämä on seuraava päivä autokolarista. Fiilis on epätoivoinen.
Herään ysiltä ja avaan koneen. Miehen on myös hereillä ja sen sijaan että mulle mitään syntymäpäivää toivotettaisiin, alkaa tivaaminen ja uhkailu että en kai mä käytä tätä syynä sille ettemme näkisi. Mihinkään sellaiseen en ollut viitannut.

Sain viesteistä sen käsityksen että heti paikalle tai se on ero. No, nappazn lähimmät päällyshousut ja edelleen shokissa ajan paikalle. No, mua ei kuitenkaan odotettu siihen aikaan sinne.. olen niin sekaisin tästä kaikesta ja en tiedä mitä multa nyt sit oikein odotetaan, mutta iloinen en ole.
Eiköhän se pääty siihen että kerään kamani siinä vaiheessa kun sättiminen riittää, lähden sanoen hyvästi rakas, ja suljen oven perässäni. Takaa kuuluu että lähdit sitten viimeisen kerran!!
En välitä, musta tuntuu että kaikki on mennyt ja mä olen yksin. Tollasta tukea en tarvitse.
Muistaakseni vietän synttäripäiväni kotonani pimeässä istuen säkkituolissa lannistuneena. Ihan sama. En muista edes tarkemmin.

Sellasta.

The downhill begins.

En oo hetkeen saanut tuotettua tänne mitään vaikka juttua riittäisi. Mutta kai sitä vois alottaa...
Oli 3.9, olin menossa tallille. Asconallani, joka oli viimein liikennekäytössä sen jälkeen kun se oli 2 vuotta ollut telakalla hitsauksentatpeen takia. Tällä autolla on mulle suuri tunnearvo, olenhan ollut mukana laittamassa sitä alusta asti ja rakentanut sisustan yms. Lisäksi se on halpa pitää, kaikki rahat eivät siis mene vakuutuksiin, veroihin ja bensaan.
Sitten käy hassusti. Olen ajelemassa jäkeen ruuhka-aikaan, ja hyvinkääntiellä, ensimmäisen liikenneympyrän jälkeen on alamäki, ja sitten ylämäki toista liikenneympyrää kohti. Kuten odotin, ruuhka alkaa mäen alta.
Alan jarruttaa ruuhkan viimeiseksi hyvissä ajoin, mutta sitten! Jalkani lipeää polkimelta sen alle enkä saa sitä panikoidessani sieltä tarpeeksi nopeasti pois.
Sitten käy se mikä odotettavissa on. Vääjäämättä edelläoleva auto lähestyy, kunnes törmään sen perään, ja näen heti että nyt ei käynyt hyvin vaikka vauhtia oli joku 40kmh. Tömähdän itse lopulta rattia vasten kunhan ensin turvavyö oli ottanut sen verran vastaan että niskaan tuli whiplash.
Menetän malttini täysin, sitä on turha kuvailla sen enempää mutta kaippa sitä nyt voi kuvitella miltä hysteerisyys näyttää ja kuulostaa.
Poliisi tulee paikalle.
Monet sanovat mulle että no mutta sehän on vaan peltiä, poliisit mukaan lukien.
Koen selkeän hetken ajatellessani että näinköhän on pelkkää peltiä vaan jos kaivan takakontista pajavasaran ja muokkaan kyttäautoa sillä.
Olen soitellut paniikissa joillekin läheisille(ensin tallille johon olin menossa iltatallia tekemään että nyt ei pääse) eräs ihminen joka on minua auttanut autojen kanssa, sanoo mulle että koita nyt rauhoittua. Muistan tämän aina, koska se ihminen saa mut rauhottumaan, ihan vaan jo silläkin että se ei kehota toista kertaa, mutta se voi auttaa ja ymmärtää sanomattakin että nyt ei kannata vedota siihen että pelkkää peltiä saatana.
Sitten soitan äijälleni. En muista tarkkaan, mutta sieltä tais tulla kettuilua mun ajotyylistä tyyliin mitäs läksit ja kuuntelisit joskus. Ja se saatanan peltijuttu! Vitut musta, mun auto on palasina, mä en tule olemaan tyytyväinen ennen kun se on koossa taas.
Poliisi vie kilvet ja antaa sakot(fuck off, penniäkään ette saa)
Auto on kuulemma mennyttä, runkopalkit vääntyneet eikä korjaaminen kannata.
Tiedän että tuun korjauttamaan sen. Aion säästää rahaa siihen.

Koska olen autoliiton + jäsen, saan auton hinautettua tutulle pajalle jossa mul,e sanotaan sanat jotka muistan hyvällä ikuisesti."Nyt ei varmaan auta sanoa että sehän on vaan peltiä.." viimeinkin joku joka tajuaa tilanteen, ihan vieras ihminen vielä!
Siihen tulee muutakin porukkaa jotka tarkastavat vahinkoja ja ehdottavat että mitä kannattaa ja tarvii tehdä että siitä vielä auto tulee. Paljon, mutta se on mahdollista.
Saan kyydin laina-autolle, ajan kotiin ja istun siellä täysin shokissa loppuillan.

Ihminen pystyy ihmeisiin.

Nyt on muistiinpanon arvoinen asia!
Sen sijaan että olisin raahautunut suoraan autosta säkkituoliini vihaamaan elämää kolmeksi tunniksi, olinkin reipas!

Autosta kipitin suoraan kauppaan hakemaan ruokaa sen sijaan että olisin vaan kusettanut itseäni että joo joo käyn sit "kohta" 24/7 alepassa, en oikeasti käy vaan päädyn korvaamaan aterian proteiinipirtelöllä ja olen loppuillan lievässä nälässä.

Tulen kotiin HAKIEN MYÖS KAIKKI ROMUT AUTOSTA sen sijasta että "myöhemmin". Myöhemmin never happens.
Kun astun ovesta sisään, ruokin kisut ja laitan ruuan uuniin ja menen suorittamaan hiuspesua sillä välin kun se ruoka palaa. Siis kypsyy.
Syön!
Kuivaan hiukset!
Suoristan ja volumasteroin ne!
Kaikki työvaiheita jotka teen yleensä mystisesti myöhemmin.
Tiskaan tiskit altaasta!
Ehdin katsomaan puolet illan leffasta, wohoo! Ja olen ennen puoltayötä nukkumaanmenovalmis.

That does it, mä oon sankari, mis on mun pokaali?

Näin paljon aikaa säästyy kun hankkii älykännykän ja voi trollailla ht.netissä samalla kun kävelee alkukäyntejä. Nerokasta ja modernia ajankäytön suunnittelua.

Ehdin pörröttää kissatkin niin perusteellisesti että niillä menee loppuilta itsensä sukimiseen <3

Välttämätön paha: kokkaaminen.

Inhoan ruuanlaittoa. Olen kyllä ihan kelpo kotitalousihminen, sellainen tosin joka mukaleipoo käyttäen valmistaikinaa mutta silti.
Osaan improvisoida hieman raaka-aineissa ja käsitellä niitä esim yököttelemättä kanan paloittelua ja sen sellaista. Keittiönikään ei ole mikään läävä.

Mutta ei se silti kivaa ole. Jos yhdessä laitetaan ruokaa niin minä olen se joka yrittää luistaa kaikesta tai pilkkoo puoli tuntia valkosipulinkynsiä verkkaiseen tahtiin jotta se olisi terapeuttista.
En myöskään osaa ikinä päättää mitä söisi. Kunhan nyt jotain, nopeaa.

Laitan kuitenkin ihan normaalisti kotiruokaa josta riittää about kolmeksi päiväksi(yli kolme päivää vanhaa en enää syö, hyi.)
Siinä on vaan sellainen juttu että pilaan aina paistinpannun. Kovinkaan naama ei kestä yli vuotta ilman että olisin jo maustanut ruokani sillä teflonpinnoitteella.
Tiedän kyllä miten paistinpannua pitää käyttää mutta siinä on vaan sellainen juttu että tykkään paistaa ruuan hyvin. Tykkään myös tehdä muita asioita samaan aikaan ettei käy tylsäksi se seisoskelu ja säästyy aikaakin kun multitaskaa. So there you have it. Muuta ei tarvita.
Lähes poikkeuksetta mun paisteluiden jälkiä saa tutkia savusukeltamalla ja haistella ruuan sulotuoksuja minkä nyt kaasunaamarilta kykenee.

Ja ulkomailla sitten, kaikissa maissa ei ole teflonpannut yleisessä käytössä, esim. Ilmeisesti etelä-euroopassa. Madeiralla aiheutin joka aamu palohälytyksen hotellihuoneessa kun paistelin vähän kananmunia. "Mikä liesituuletin?"
Joka aamu, no, kai se oli niiden pakko tarkistaa vaikka varmaan arvasivat, puhelin soi.
"Hello, is everything allright? The fire alarm went on."
"Jees jees aim tsast meiking brekfast, dont wori!"
Semmosta.

Teen ruokaa koska olen köyhä, nirso, haluan syödä terveellisesti ja kuka muka laittaisi minulle turvallisinta ruokaa ellen minä itse? Siis turvallisella meinaan sitä ettei siinä ole sipulia, läskiä eikä mitään muutakaan epäilyttävää. Tosin aika vaikeaa siitä on tehty kun lihahyllyn tuotteiden laatu kokee loppumatonta mahalaskua. Kanoista nyt on turha puhuakaan, sen ihme läskin ja kaiken vastaavan osuus on prosentuaalisesti kasvanut koko ajan suhteessa lihan määrään, mutta että nyt löysin 10% jauhelihasta läskinpaloja. Ei siis narskua vaan löllöjä läskinpaloja. Ja ikävä kyllä vasta syöntivaiheessa. Vaikka pokka piti sillä hetkellä niin tiesin traumatisoituneeni syvästi enkä enää luota jauhelihaan. Great..
Yksi asia on mistä vois kans purnata on maggi liemikuutiot. Toisin kun knorrit, nämä eivät sula. En tiedä että pitäisikö niitä varten olla pieni raastin vai pitäisikö ne hakata ensin nuijalla hienoksi. Joka tapauksessa, nopeammin selviää kun kipittää naapurikauppaan jos ei löydy oikeanlaisia, säästyy sitten siltäkin ylläriltä että jossain haarukallisessa on kokonainen liemikuutio, nami.

Ei kai muuta nyt just, en mä nää ees kokonaan mitä täs kirjottelen koska mulla on nykyään niin pieni tietokone, mut hienoa on se että tää laittaa automaattisesti ison kirjaimen lauseen alkuun, ah!

Freddyn kesäloma

Ruoka, ekana!

Eka aamu kesäleirillä, se on hengissä :) :) ja vaatimassa oikeuksiaan koska nyt kun minä vastaan ruuista, sen on muka oltava eka. Surullinen totuus on että ei se aina niin mee.

Mustikki se laiduntaa.

Kaverikin oli ihan ookoo

F:llä ei ole edes tarhakaveria kotona, ja se on hieman juro yleensä vaikka tulee yleensä edes jokseenkin toimeen kaikkien kanssa. Tässä on kuva ensitapaamisen jälkeisistä minuuteista.

F oli jo laitumella odottelemassa tulevaa kaveria, ja kun kaveri tuotiin portille, F hirnui sille! Guess there´s a first time for everything.. kaveri lampsi suoraan tutustumaan, hetken haistelivat ja kerran taisi kuulua se pakollinen "iiiiih!!" ja sen jälkeen rauhoituttiin syömään. Edes etukavioo ei annettu, olen ihmeissäni.

Hups

Jaahas ja ei montaa päivää kestänyt kun huomasin kintereen olevan jalkapallon kokoinen ja haavakin sitten löytyi. Kintereeseen kun mahtuu paljon nestettä jonka kerääntymistä heinäkuun helteet edesauttoivat oli tulos tämä koska nestehän valuu alaspäin... pari pvää tota kattelin ja hoivasin, kysyin jo eräältä tallilla hevostaan pitävältä eläinlääkäriltä että mitäs hän sanoo, tilaanko päivystävän ja olenko kusi sukassa penisilliinipiikitysten kanssa jälleen (sulfa-allergia joten se on suoraan piikkikuuri sitten jos tulee imppari). Tulimme siihen tulokseen että haava on siisti ja muutenkaan tilanne ei ole niin paha millaisena hysterialasit silmillän oleva mamma sen näkee. Ilman hysterialaseja olisin tajunnut että turvotus on vielä ihan nestettä eikä vielä impparia.

much better

Vajaan viikon sitä hoivasin, kylmäsin, pesin betadinella ja laitoin terra-polyä jota tunkisin varmaan joka paikkaan mutta se on perkele nykyään reseptillä only joten pittää pihtailla sen kanssa ja aina jos kynnelle kykenee, pyytää lekurilta lisää. On se kuitenkin aika pelastus sulfa-allergiahevosen kanssa jos ei saa järkevästi haudettakaan duunattua.

Sitten vielä normaalit liikutukset päälle että nesteet lähtee likkeelle niin avot! Jalkakuvat siis samalta päivältä. Silloin totesin että minä voitan tämän taistelun ja pidän sataseni itse. Ell tyytyköön sisäfileeseen kaviaarin sijasta ;) Kaks päivää muuten kesti että oli uus vekki ja samassa jalassa mutta sekin hoidettiin. Arpijalka.

Välil haetaan duuniin.

välil rääkätään.

Äippä oli fotoilemassa kun mies oli niin vaikea. Sanoin että räpsi menemään kun ylensä yks sadasta natsaa niin ettei kumpikaan näytä muulita :) Tää on ihan jees vaikka yleensä hiekkakentät ulkona ei ole F:lle optimaalisia ja mun on vaikea keskittyä ulkona, saati sit kun kuvataan :D F näyttää kovin raskasjalkaiselta, eikä vaan näytä...

Ilmapuntarihevosen korvat ennustavat ukkosta

Koko kuukauden sateet kiersivät paikan. Pilvet kulkivat lännestä jääden väijymään pohjoiseen ja me päästiin rauhassa rämpimään metttään. Yritettiin ottaa ilo irti maastoilusta kun kotona ei oo mainittavasti maastoa.

Yksikorvainen muuli päivystää tienposkessa

Varjossa

Vakiopaikka. Vahtimassa vesipistettä pienen risun varjossa. Varjoa tosin olis piisannut metsikön rajassa mutta kai toi sit oli parempi mesta.

Se laukkaa laitumelta kutsusta!

Kun tein iltatallia niin laitoin sen tohon isoon laitumeen kun olin hakenut sieltä muut pois. Siellä se vaelteli ja ihmetteli. Joskus se vaelsi ihan näkymätömiin, ja sitten kun mun oli aika lähteä kotiin, menin huhuilemaan sitä pois sieltä melko varmana että joudun rämpimään sinne laitsan perukoille hakemaan lomalaista. Mutta toisin kävi!  Huutooni vastattiin, tosin vielä mitään ei tapahtunut, mutta sitten kun käännyin takaisin hakemaan unohtamaani riimua, näky oli tämä! Ihan uskomaton juttu että sain sen ikuistettua koska tapahtuma on harvinaisempi kun auringonpumennys pilvettömällä taivaalla. It just never happens. Sit me hölkättiin yhdessä talliin :)

Joutuu pois, eli taas rääkätään.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin kuin helteinen heinäkuukin. Poni koppiin ja menoks. Ensimmäistä kertaa koppiin menoa vastusteltiin eli F staililla pää ylös, muuli-ilme ja pakki päälle. Pikkasen joutu raipalla motivoida mutta hyvin vähän, ihan vaan todistaakseen pointin. Kopissa oltiin ja ilme on tuo :(



Kotona, tääl on vaan näitä käärmeitä :(

Elämäni on heppaleiri.

Tai jotain sirkuksen ja heppaleirin väliltä. Neiti Tirehtöörin olisi välillä pitänyt revetä moneksi.

 

 

Kun hevoset laitetaan laitumelle enemmän tai vähemmän sähköistettyyn lankaan, niin kyllähän ne jossain vaiheessa sieltä vähäisimmällä sähköllä ansoitetusta kohdasta tulee läpi koska hevonen.

 

Pahaa-aavistamattomana olin kerran syömässä lounastani kun kuulin epäilyttävää älämölöä. Kurkistin ikkunasta juuri niin laiskasti että kykenin näkemään että äänen tulosuunnassa oli neljä hevosenpäätä lähekkäin sellaisessa kohdassa missä ei kuuluisi voida olla neljää hevosenpäätä lähekkäin. Ruoka jäi siihen paikkaan, kärpäset piti varmaan hyvää vahtia brr...

ja minä lähdin ulos toteamaan että kaiken takana on jälleen ollut nainen joka ihanasti hirnahtaa niin tässä vaiheessa vielä nimeä "se uus hevonen pihatossa" totteleva... tai siis sitä kutsuttiin siksi, kumminkin, oli ottanut kutsun vastaan ja jyrännyt aidat nurin ja aitakepit poikki villiten toisenkin hevosen tekemään saman toiselle aidalle. Sitten niillä oli treffit sen tamman kanssa mutta esiliinan ominaisuudessa jouduin keskeyttämään. Jahtasin kaikki hyväkkäät tarhoihin, korjailin aitoja, päästin toisen vangitun laitumelle, toisen kanssa hevoskuiskasin hyvän tovin koska se ei ollut vakuuttunut enää mistään naruista joten virittelimme sähköjä sitten siinä...

 

Kröhöm...

 

Kuvan hevonen ei liity edellämainittuun tapaukseen, vaan se on tapaus ihan yksinään. Hän ei saa laiduntaa, mutta hänpä laiduntaa. Taas sähköjen virittelyä ja olisin mieluusti vahingoniloisena ihmisenä nähnyt kun tuo kaveri saa napsun, grr... :D

Ja missäs vaiheessa tälle sikotauti iski?

Taas tarvitsemme betadinea ja terrapolya.

 

Kiltisti odottaa portilla.

 

Eipä se muuta voinut, kenkä oli puoliksi irti ja kääntynyt niin että käänne oli uponnut anturaan. Joutu irrottamaan sen tossa paikassa koska en tiedä että millä kärryillä olisin muuten vetänyt humman talliin. Ja koska elämme nykyaikaa, kuva otetan ensin, autetaan vasta sitten.

Näitä nyt oli tämän tästä..

 

Tuon irtokengän takana on kaunis tarina. Oli kaveri mukana tallilla että mennään rannalle tosta sitten, ja sitten tuo Tuhkimo tuotiin taas mulle korjattavaksi kun nyt oli ihan hirvee kaviokesä. Irtokenkiä tuli ihan sama kenen sepän asiakkaille kun alkukesän kosteus oli saanut kaviot muistuttamaan koostumukseltaan styroxia ja naulanpaikat loistivat poissaolollaan, huoh...

 

No kumminkin. Yleensä pidän auton´avaimia ja kännykkää kengityspakin lokerossa. Nyt sitten näppärästi kengän laitettuani nostin pakin auton takakonttiin ja lämäytin kontin kiinni, tajuten samalla mitä olin tehnyt, tai mitä en, eli ottanut niitä avaimia pois sieltä! Hiton äkkiä etuovi auki koska keskuslukitus tosiaan elää omaa elämäänsä joten halusin varmistaa etten kotiavaimiani jätä lukkojen taakse.

Olin ihan että nyt saatana muuten rikon ton lukon, mutta aika pian totesin että minulla ei ole lahjakkuutta murtohommiin, ja vaikka saisinkin lukon rikki, voipi olla ettei kontti silti aukeaisi.

Think fast!

Päätettiin lähteä mun luota hakemaan vara-avaimet kaverin autolla. Pyysin hienovaraisesti saada ajaa kun oli jo mennyt vähän liian myöhään ja kelasin olevani nopeampi kuski... iiihan jo se takia että ajan sitä tietä niin usein 0:).

Se oli tiukkaa menoa Sipoonkorven erikoiskokeella ja Päve varmaan puristi salaa penkkiä rystyset valkoisina.

No saatiin avain ja päästiin vielä uimaankin :)

 



 

Ratsu kupsahti

TUTUTUM! Ne tulee suoraan kohti!

 

 

No kyllähän tuol silmä lepäs.

En kyl tiä lepääks Päivin silmä vai mitä se tekee.

 

 

Voittajafiiliksellä.

 

Aattelin että mustalle Reetulle pitää näyttää elämää maneesin ulkopuolella ettei se oo niin tynnyrissäkasvanut ja säikky. Päven olin värvännyt varmistamaan matkantekoa turvamieshevosellani, ja itse panostin asiaan sen verran että kypärän laitoin päähäni minäkin. Luottavaisena olin vielä edellisenä päivänä tuupannut koulua vähän etukäteisväsytystaktiikka mielessäni.

 

Lenkki tehtiin turvallisessa maastossa pitkin pieniä metsäautoteitä, ja hyvin meni, no problemo!

Tämän jälkeen tuo kaveri siirtyikin heinäkuun vikaksi viikoksi kokonaan kesälomalle. Homma hoidettu!