Maailmassa on virhe!!

...mutta olenko se minä itse?

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannus... siirtyköön nyt johonkin toiseen ajankohtaan.

Protesti.
Koko juhannuksen satoi ja oli kylmä, siispä ei ollut yhtään intoa sen kummemmin tehdä väkisin mitään, tehdään sitten kun olosuhteet kelpaa. Nyt senkun syötiin ja katsottiin leffoja.

Se olikin oikeastaan hyvä, koska olin sunnuntaina sopinut meneväni kokeilemaan yhtä hevosta jos alkaisin ratsastaa sillä omistajan avuksi. Ei passaa olla rapulassa siis kun siinä nyt kuitenkin pitää yrittää vähän niin kuin suoriutua...
Tämä ensimmäinen ratsastuskerta oli nimenomaan testi, kun tiesin kyllä heposen ongelmakohdat, mutta olen tottunut niin erilaisiin hevosiin kun tämä kyseessäoleva, niin piti testata että olisiko minusta sitten apua sille kanssa koska ei kaikkien hevosten ja ihmisten kemiat kohtaa, varsinkin kun olen vielä tälläinen puskaratsuttaja.

No, hevonen on kyllä kiva eikä mikään sikailija, mutta kova menemään eteenpäin (!), on nuori ja hieman huonon tasapainon omaava. Lisäksi barokkirotuisena sen luontainen ryhti on korkea ja se pyrkii kipittelemään vaan kaula virkkuukoukkuna ja selkä notkolla. Sitä on myös ennen ratsastettu sen verran reteesti että kipittää vähän karkuun.
Ratsastin varmaan yli tunnin, ihan perusjuttuja ja säätämistä että miten se toimii koska käyttöohjeet on aina opeteltava :D.
Loppujen lopuksi tulin kyllä siihen tulokseen että mahdollisesti saisin hevosta vietyä normaalimpaan suuntaan joten sovimme kerta viikkoon ratsastuksesta.

Otan aina mielelläni erilaisia hevosia ratsastettavaksi, koska olen niin pitkään mennyt vaan Freddyllä ja toinen ratsastettavani on samaa kaliiberia joten on kiva kokeilla että mitä saa irti jostain ihan erilaisesta. Oppii siinä sivussa itsekin lisää :) Täytyy ottaa tästä rojektista sitten kuvia kunhan sen menoa saa sen verran hidastettua että kamera pysyy perässä!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Päivän kymppi.

Hyvin huonosti nukutun yön jälkeen ajelin kotiin tehden kuolemaa.

1. Helkkari kun kaiken maailman autoilijat yrittää hyökkiä autotalleista ja parkkipaikoilta tielle vaikka niillä on väistämisvelvollisuus. Ilmeisesti on vaan pakko kokeilla jos vaikka itse kuitenkin pääsisi ensin. Sama juttu pyöräiijöissä, jotka on olevinaan niin ajoneuvon kuljettajia että, -silloin kun heille sopii. Mutta jos heille sopii paremmin lähteä ylittämään tietä vähän jostain suojatien suunnilte mutta semmoisessa suurpiirteisessä 30 asteen kulmassa, he tekevät juuri niin. Ja ilmeestä näkee kuinka suurena yllätyksenä heille tulee että ei olekaan etuajo-oikeus aina, kaikkialla ja autoilija maagisesti tietää minne kukakin pottapää on seuraavaksi sinkoilemassa.

2. En juo kahvia mutta kummasti heräsin kun lueskelin aamuni ratoksi Punk in Finlandin foorumin viestiketjua aiheesta Annan&Sebastianin lifestyle-blogi. Ai kamala :D Nauroin vedet silmissä ja näin parin tunnin päästäkin on vielä huono olo kun nauroin niin antaumuksella juuri syöty aamupala mahassani.

3. Tajusin että myöhästyn just kun kellon mukaan mulla oli 20 minuuttia aikaa ehtiä Vuosaareen huollattamaan ripsiäni. Jotenkin en ikinä osaa laskelmoida itsellenii miellyttävää aikaa siihen. Tulee aina kiire, se on hölmösti sijoitettu muuhun aikatauluun, se on joko liian myöhään tai sitten vastaiskuna liian aikaisin vapaapäivänä koska viimeksi olin sitä mieltä etten ainakaan halua ajaa kehää ruuhka-aikaan ja sitten vapaapäivän aamuna olenkin  vakaasti sitä mieltä että olen täysin sairas kun aikataulutin hommat niin että en saa nukkua silloinkaan. Tallille meno täytyy myös aikatauluttaa ruuhkaa vastaan ja sellasiin aikoihin kun ei ole tunteja ratsastuskoululla. On tämä vaikeaa kun on se luksus että saa tehdä omat aikataulunsa eikä tarvi kärsiä muista ihmisistä kuin vaan ihan minimaalisesti.

4. Naureskelin Radio Rockin korporaatiolle ja olin jälleen tatti otsassa kuullessani Tuska-mainoksen.
Takaisin tullessa kuuntelin kun Jone Nikula vertaa eläkeläisiä entisajan rockstaroihin, kun nykyajan rokkarit vaan halaa puita ja kerää rahaa hyväntekeväisyyteen. Mahtoikohan silloin huomata että tuli kuvailleensa kollegansa ja co-juontajansa Jussi 69:n bänditoveri Jyrki 96:n Unicef-hommat aika lailla siten miltä se minustakin näyttää? Odotin sitä epäröinnin särähdystä äänessä joka kertoisi siitä hetkestä kun hän tajuaa sen itse, samanlaista kuin itselläni kun puhuin ripsihuoltajalleni jostain lapsista käyttäen suositumman "Pirjopetteri"-nimityksen sijasta nimiparia Jorma-Anniina, ja juttua kertoessani tajusin juuri sillä hetkellä että ripsihuoltajani nimi on Anniina.
Mutta ei sellaisessa tilanteessa saa epäröidä tai homma ajaa karille!

5. Ilmeisesti mun päivää piristää jotkut asiat. Muille ihmisille nauraminen on se "jotkut" asiat. Tunsin itseni hetkellisesti huonoksi ihmiseksi, mutta en sentään tykkää katsella näitä hassuja kotivideohommia jossa ihmiset kokee helvetillistä kipua.

6. Sammutin auton juuri sillä hetkellä kun radiossa oltaisiin kerrottu että miksi presidentti Sauli Niinistö ja uusi piäministeri Alexander Stubb eivät tule toimeen. Now I will never know. NEVER.

7. Pikku päristimeni on lähtenyt katsastukseen. Jännittää, vaikka tiedän ettei se mitään leimaa saa. Ne tulee syynäämään sen tarkemmin kuin minkään muun auton koska nekin vihaa sitä. Viha-auto :(.

8. Eteisen matolla odotti postia. Kirje tilastokeskuksesta.
Osallistu työmarkkinatilanteen selvittämiseen. Haastattelija ei ole löytänyt puhelinnumeroasi haastattelua varten, ja siksi hän on alustavasti varannut ajan käydäksesi luonasi: Kenttätyöaikana 23.6-9.7!!
Jaa niinkuin ajattelivat että kökin täällä koko sen ajan. Niin vissiin, vittuillakseni en vastaa niin ei saada luotettavia tilastoja.. vai pitäsköhän vastata, mutta kusettaa? hähää! Olisihan se nyt sääli että yliaktuaari Jyrki Krzdsbvnpisfuhvo ei nyt pystyisi tekemään tätä mahdottoman tarpeellista ja epäilemättä hyvin palkattua työtään niin hyvin kuin voisi.

9. Mies on takasin, ja se tarkoittaa sitä etten ehdi syömään kahta lämmintä ateriaa päivässä. Pitääkseni vitutuksen ja ajoituksen balanssissa taidan mennä buffet-lounaalle tallimatkalla. Ne on kukkaroystävällisempiä kuin extempore kaupassakäynti.

10. Ilmeisesti tämän takia rauhoittava lääkitykseni on sen verran tiukka että se asiaa kauhistelleen sairaanhoitajan mielestä vastaa neljää kymppipamia päivässä ja ihmetteli kuinka pystyn toimimaan sen kanssa. No miten pystyisin ilman? Eihän kukaan jaksais mun juttuja. Maailma on sairas ja minussa ei ole mitään vikaa, mutta siitä maailmasta enemmän sitten toisella kertaa.

Kaikki tämä ennen puoltapäivää! Oikein hirvittää jo etukäteen, mutta ehkä asennetta ei ole vielä myöhäistä korjata?

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Mitä ajattelin tänään...

...Varmasti kukkasia, auringonpaistetta ja sitä kuinka ihanaa on kun Hennesistä löytyi purjeen mallinen paita siis tosi halvalla!
-NOT.

On kesäkuu, jua yöllä oli satanut lunta monissa paikoissa, koska Suomi. En juuri hätkähtänyt tästä koska vanhana festarirypijänä on tiedossa kyllä että täällä on kesäkuussa kylmä.

Toissayön nukuin huonosti koska suututin hampaani, joten otin vahingon takasin tänä yönä. Ikävä kyllä olin sopinut kengityksiä tälle päivälle ja olin ajatellut lähteä suorittamaan heti aamusta että pääsisin poiskin.
No mitä vielä.. 7:30 soivalle herätyskellolle totesin vaan että ei tuu tapahtumaan ja jatkoin unia. Näin ihania painajaisia kaikesta ikävästä mitä voi henkilökohtaisessa elämässä tapahtua, ja kun heräsin niin ajatus siitä että pitää nyt ryhdistäytyä ja lähteä hommiin tuntui hyvin epätodelliselta mutta uskoin silti ja lähdin suorittamaan.

Lähteminen on aina jotenkin vaikeaa, mutta sitten kun saa itsensä kerättyä autoon niin ajellessa onneks jo tuleekin sellanen fiilis että on ihan kiva mennä puuhailemaan.
Siinäpä sitten painin ja mietin omiani kun juttuseura ja häkellyttävän monta väisteltävää pientä koiraa lähtivät.
Yhtäkkiä alkoi kyrsiä se Radio Rockilla pyörivä Tuska-mainos. "Kesäkuun vikana viikonloppuna, die die die.. Tuska valtaa Suvilahden taas, die die dieeeee..." Hohhoijjaa. eiköhän ne samat korvaparit jotka sitä kanavaa kuuntelee oo jo hyvin tietoisia asiasta ja vitsikin on mennyt vanhaksi tässä ajan mittaa mutta silti sitä renkutusta pitää vaan soittaa. Mutta sitähän radio on, pakkotoistoa.
Ei siinä mitään, mutta omasta mielestäni en nyt liiottele yhtään koska siinä poislähtiessäni kun käynnistin auton ja radio meni päälle, niin mitäköhän siellä pyörii? Voi kyllä vaan... sattuman satoa. Niinkuin ampuis kaloja tynnyrissä, -haulikolla.

Tallilla oli kylmä kun karsinan yläosan ikkunoita on avattu. Siellä se kanttura oli karvat pörröllään kuin suomut vesipöhöisellä taistelukalalla ja selkä oli juminen.
Maneesi oli äestetty traktorivoimin joka käsittääkseni ei ole suositeltavaa. Tietämykseni on hyvin vähäinen mutta traktorin paino mielestäni tulee rikkomaan tasaisen kivituhkakerroksen jonka päälle hiekka on levitetty, ja sitten meillä onkin aaltoileva maneesinpohja. Nyt se oli vaan niin raskas että hankitreenistä meni.

Eilen ostin Lidlistä sitä joka paikasta silmille tunkevaa pulled porkkia. No, ei se ole tyhmä joka myy vaan se joka ostaa. Minä nimittäin pidän kuivasta lihasta ja sitä odotin tältä kun se ylikypsää on. En siis tiennyt mikä on kassler. No nyt tiedän. Halusin ostaa revittävää sian lapaa mutta sainkin puolalaista rasvaista sianniskaa. Great. Ihan ok makuista mutta eihän siinä oo mulle syötävää kun puolet on läskiä joten taidan seuraavaksi tehdä ihan itse, kyllä mulla uuni toimii.
Hodarisämpylöitten väliin nyhversin possunsuikaleita (kyllä, minä olen se ärsyttävä ruuantökkijä joka kyselee että eihän tässä ole sitä tai tätä, onko tossa sipulia? ja erottelen läskit pois kauhean tarkasti), laitoin kastikkeeksi saarioisten Louisiana BBQ hot chili-kastiketta joka ei ollu hottia nähnytkään, raastoin emmentalia ja cheddaria, uuniin koko hoito ja hyvää tuli silti.

Sitten olenkin tämän kirjoittelun takia myöhässä näkemästä miestäni joka tuli juuri yllätysreissulta Portugalista. Olen toki iloinen että hän tuli takaisin mutta en nyt koe silti olevani velvoitettu jättämään kaikkia hommiani kesken kun herra suvaitsee saapua matkalta jonka äkkinäisyys vitutti mua muutenkin koska tilanteen ollessa toisinpäin, ei olis käynyt laatuun ja pidän sitä epäreiluna.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Your argument is so invalid, it needs a wheelchair.

Pakko vähän nälvii tota Ht.nettiä, ja mikäs sen parempi kun täällä kun ei oma kommentointi huku massaan.eikä mun tarvitse kattella täällä mitään vastalauseita joista en pidä.

Miten "hoidatte" krapulaa?

Siinäpä puheenaihe. 
Vaan odottakaapa vaan miten puheenaihe alkaa rönsyilemään kun häpeämättömästi sanoin että no bentsoilla ja tramalilla. En kestä krapulaa joten en hommaa sellaista lähes ikinä. Sitäpaitsi, itsepä kysyi. Oisko pitänyt vastata että syön 10 appelsiinia, juoksen talon ympäri ja meen takas nukkumaan?

Sen, pelkästään sen perusteella yksi nimetön sankari sanoo että olen hyvä esimerkki siitä mitä sekakäyttö aiheuttaa. Tämä ihminen ei tunne minua, eikä ilmeisesti välittänyt lukea sitä että en vedä kännejä juuri ikinä.
Kysyin, mutta en ole saanut vastausta siihen että mitä tämä sekakäyttö nyt sitten on aiheuttanut minulle kun niin hyvä esimerkki olen.

Toinen vetoaa jo terveyteen ja keskustelu uhkaa lähteä rönsyilemään. Annostusta ja diagnoosia tietämättä hän kertoo että jossain vaiheessa elimistö sanoo poks.

Niiiiiin, muutenhan elimistö on ikuinen, ja mua moralisoidaan elimistön pettämisestä topicissa jossa jengi oikein pyrkii ylittämään toisensa krapulan kamaluudessa. Siis alkoholin takiahan elimistö ei sano poks? :D 
Olenko nyt väärässä vai onko tämä huima esimerkki kaksinaismoralismista.

Lääkkeet tappaa sekakäyttö plaa plaa ei sul kuitenkaan oo reseptii("Vissiin ihan lääkärin määräyksestä." No kenen muun?) noihin ai on vai no kuitenkin ne rasittaa elimistöä ja pitäs normaalin ihmisen pärjätä ilman nappejakin.
-Niin siis koko topicin aihe eli tappokrapula ja sen aiheuttaja viinan ylenmääräinen juonti no problem! 
"Normi ihmiset pärjäävät ilman tollasia pillereitä". Normi ihminen pärjää tiemmä ilman humalaa. Mistä sekään tietää että kuinka "Normi ihminen" olen. Eiks normi ihminen kärsi selkäkivusta? Onko lääkäri määrännyt jollekin viinaa? Kuka on varajeesus?

Tarvitsen kaikki lääkkeet maailmassa, mieluummin sellaiset jotka tyhmentää, että voin edes lukea noita läppiä saamatta kohtausta. If you can´t beat them, join them.

Tosin vieläkin vähän odottelen vastausta siihen että miten olen sekakäytön poster girl nyt? Suomi, lääkkeet on tabu. Suurin osa ei tiedä yhtään että miten maailma makaa.

On se varmaan kovaa kun mua ei hävetä edes. Tiedän itse mitä olen, turha sitä on mulle yrittää kertoa.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Onni yksillä, kesä kaikilla?

Niin tämä minun hevoseni kesä... eipä oo meiän tallilla taaskaan yksäreille laitsaa(kiitti vaan), joten tartteepa miettiä että pitäskö se viedä heinäkuuksi muualle.
Mietin sitä että se tulee sitten maksamaan varausmaksun omasta karsinapaikasta, toisen tallin karsinavuokran ja kaikkia matkakuluja sun muita päälle. Lisäksi inhoan hevosen siirtelyä, itse jos ajan niin kortti ei riitä yhdistelmään koska vetoautoni on niin painava, eli varman päälle kannattavinta olis maksaa jollekin muulle kuskin, auton ja traikun vuokrasta.

Näistä syistä olen pyöritellyt asiaa mielessäni.. ja myös siksi ettei ole ollut varma että onko tallissa tilaa. Nyt kuitenkin kävi pari ikävää kuolemantapausta joten karsinapaikkoja vapautui..

Tähänkö mä jätän sen kesäksi? :(

Chillataan yhessä ratsastuksen jälkeen.

Jep kyllä se on irti tossa leirintäalueen kupeessa, sori. En kyllä keksi että mihin se siitä katoaisi. Mietin jo että isken sen lammasaitaukseen laiduntamaan koska kyllä se siinä aitauksessa pysyy, ainakin paremmin kun ne lampaat, joista yhden hölmistyneen ja pienikokoisen yksilön jouduin nostamaan takaisin sinne kun eihän se mistään mitään tajunnu.

Säälikää.

Yritin ottaa kuvaa, uus riimu ja puhdas hevonen. Hevonen jonka ilme kertoo edustavasti että mua rääkätään, mää kuolen. Kiva. No, pitkästä aikaa ostin uuden riimun, Escadronin riimu väriä ocean. Kai joku kausiväri, oon investoinu tässä alkuvuoden mittaan muihinkin saman sarjan varusteisiin.

Myyh happyyyy!

No raaskiiko tollaselta nassulta kieltää laidunloman? Kyl tossa iässä mielentilalla on iso merkitys yleiskuntoon joten siltä istumalta järjestin laidun/karsinapaikan heinäkuuksi. Kaippa siinä säästää ajassa kuitenkin jos molemmat ratsastettavat ovat samalla tallilla, nimittäin musta kaveri jätetään hoiviini heinäkuuksi kotitallillaan Sipoossa.



Kesä? Kesäkesäkesä

Ei helevetti, tuliko se kesä nyt oikeesti? :)
Toisella tallilla hevoset pääs laitsalle ennätysaikaisin kun yleensä on mennyt melkein juhannukseen. Nyt laidun oli jo ihan kiitettävässä kunnossa kesäkuun ekana päivänä.

Mut eihän noi cityhevoset jaksa! Päiväruokien aikaan norkoillaan siinä tarhan puolella, ikään kuin pitäs vihren lisäks saada jotain lisää, hoh hoh.

Kakkosratsuni oli ensimmäisen, vajaan laidunpäivän jälkeen ihan valmista kauraa. Hyvä kun ehdin saada satulan selästä kun sillä jo polvet notkui uhkaavasti, eikä me oltu kun pidetty kevyt eteen-alas ravailupäivä!

Kauhian ranccaa! et viittis laittaa niit heiniä vähän lähemmäs?

Jep jep, on se kovaa. 

torstai 5. kesäkuuta 2014

Fitness is bizness... and the bizness is good!

Olen itsestäni huolta pitävä ihminen ja käyn salilla niinkuin aika moni muukin.
En aio mennä äärimmäisyyksiin ja ruoka-annosten punnitseminen.. fuck that. Ihan kuin sillä olis niin suurta merkitystä että onko sitä rahkaa(jonka loppuminen kaupoista esim. pääsiäisen pyhiksi aiheutti jo kuohuntaa.) 100g vai 130g. Pahaa se silti on sellaisenaan.
Sanoisin että keskiverto ihminen saa treenattua itsensä ihan näyttävään kondikseen vähän vähemmällä omistautumisella, kunhan tekee sen mitä tekee, kunnolla eikä lintsaa.

Mähän nyt en voi ees lähtee tohon mukaan alipainon takia, överi proteiinilla tukottaminen todennäköisesti olisi vaan pahasta.
Joten voin mättää kaikkea naamaan niin paljon kun huvittaa hahahaha! ja viel massanlisäyspirtelöö päälle.

Ja sitten päästään siihen bisnekseen miten fitnessillä ja mielikuvilla myydään. Tämä nyt varmaan ei ole mikään uutinen.

Vastakkainasettelu

Oon syöny noita Fitness-muroja, koska ne ovat hyviä. alkoi vaan kyrsimään kun noita saa sitten olla ostelemassa harva se päivä. Pakkauskoko on 350g ja paketissa ilmoitetaan annoskooksi 30g.
Ahhahaha! joo, ai niinkuin yli kymmenen aamun annokset. Kas kun joudun ostamaan uuden paketin kolmen päivän välein. Kuka nää annoskoot keksii? Mä en niin naurettavalla annoksella jaksais ees autolle asti. 30g... pffft. Paketti kustantaakin päälle 3e.

Kivassa K-kaupassa oli suosimiani pirkka-suklaamuroja. Tässä ei lue Fitness, pakkauskoko on 500g ja hinta about 2 ja puol euroa. Annoskoko on määritelty samaksi mutta voin vakuuttaa että aion aamuisin tukottaa noita muroja lautasellinen toisensa jälkeen ja toi tulee kestämään kauemmin ja olemaan halvempaa, ja jotenkin en nyt jaksa uskoa että sillä nyt suurta merkitystä on se Fitness-homman suhteen että kumpaa ahmii.

Erot eivät ole huomattavia.

Fitness-murot/100g
energiaa 391kcal
proteiini 8,2g
Hiilihydraatit 71,5g
rasva 5,9g
 -tyydyttynyt rasva 4,5g
Ravintokuitu 8,8g
natrium 0,35g

Pirkka suklaamurot/100g
energiaa 390kcal
proteiini 9,5g
hiilihydraatit 75g
rasva 3,2g
 -tyydyttynyt rasva 1,7
ravintokuitu 7,0g
natrium 0,1g

Ja kyseessä on nyt halpismerkin suklaamurot! Eiköhän harrastelija noilla pärjää...

Samoin urheiluvatteet. Selailin erään isomman alan puljun nettisivuja ja löysin sieltä suositun merkin kivat housut salille, mutta hintalappu oli melkein satasessa. Noh, onneksi osaan ommella ja duunasin melkein samanlaiset viidellätoista eurolla... eikä tää oo mikään "tein itse ja säästin" -läppä vaan oon vuosien saatossa maksanut sellaset oppirahat ompelussa et johan on kumma ellei perus singerillä saa tehtyä kuvasta katsomalla ihan passeleita replikoita jostain gollegehousuista.

Mut joo, kai tää semi huolestuttavaa on mullakin, otinhan juuri kuvan jostain samperin muropaketeista. :D