oikeeta vapaa-aikaa.

Frendin kaa puistoilee.

Oli niitä lisääkin :)

Sarjassamme kaikkea sitä kuulee.

Sanon tämän nyt niin epätunnistettavasti kuin vaan tämän voi sanoa, mutta jos luet tätä, niin nyt viimeistään tiedät että minä tiedän.

Kuulin että kollegani oli jutellut musta sellaista että olen "satanisti joka uhraa kissanpentuja." WTF?
Enpä ookkaan moista kuullu sitten ysikytluvun.
sitä en kerro mitä villiä juttua se oli muista höpötellyt, ei kuulu muille se.

Mietitääs, satanisteilla ei ole rituaaleja. Satanismi on ismi, elämänkatsomus. Ei ole rituaaleja. Ei uskoa jumalaan.
Saatananpalvonta taas on tätä typeröintiä joka on keksitty vastaisku raamatun opeille. Se ei ole mitään, korkeintaan läppä.
Paitsi niille vajakeille jotka on tosissaan. Tämä voi pitää sisällään rituaaleja uhreineen.

Eli miten mä oon satanisti/saatananpalvoja? Olen ateisti joka on omaksunut joitain LaVeyn satanic biblen oppeja, niitä jotka minulle sopivat.
Tästä en puhu yleisesti, korkeintaan olen antanut ymmärtää että en pidä jumalaan uskomista fiksuna juttuna.

Olen kohta 34- vuotias. En pukeudu pelkkään mustaan. Kuuntelen paskaa lappaessani lähinnä Ibiza trancea.
Kissanpennutkin jäänyt uhraamatta.

Joten, wtf.
Ymmärrän sen että henkilö on sairas ja uskoo juttuihinsa mutta silti... ystävänä pidin ja viimeiseen asti oli yhtä hymyä päin naamaa.
Tiedän että saatat lukea tätä. Joten fuck you ja tiedoksi vaan että valehtelijat joutuu helvettiin.

Lue ussankirjas paremmin.

Vapaapäivän viettoa.

Kevätsiivous tallilla, ei muuta ku hihoja käärimään... on tullu vähä lykkäiltyy asioita.

Kyl se menee kiinni ku voimalla tönäsee.. ja avatessa kaikki tippuu päähän koska en ole muistanut etten siivonnut tota. "Huomenna mul on aikaa, eiku huomenna, eiku 15.päivä..."

Did it!

Toki noi kaikki loimet mahtuu tohon pieneen ruskeaan arkkuun.

I did it! Ostakaa Mastan vihree toppis, vastaa kokoa 145, eli Freddyl paleltuu pylly siinä.

Loimihylly, ne mahtu! Behold...tähän aikaan vuodesta ymmärrän että ei, ei me tarvitakaan yhtään lisää loimia.

Etuset trimmattiin. Seiso nyt hevonen mahdollisimman hajajalkaisesti että näyttää että ne on aivan päin persettä laitettu.

Syöttelemässä lopuksi ja Rane photobombaa.

Semmonen vapaapäivä. Kuten sanottu, ne on sellasia jolloin tekee samoja asioita kun työpäivänä mutta ilmaseks.

Elukat tuli viihdytettyä, itse olen väsynyt mutta tyytyväinen aikaansaannoksiin.

Kotimatkalla ajoin ojaan kun penkka petti takarenkaan alta. Huikeeta. Kiitos autoliitto <3.

Vois palata välillä blogin aiheeseen.

 ...virheisiin maailmassa.

En oo välttynyt näkemästä somemyllytystä erään edesmenneen nuoren bloginkirjoittajan kuolemasta.

Tämä postaus käsittelee lääkkeiden käyttöä, koska se pieni joukko ihmisiä joka mut netistä tunnistaa, tietää kyllä ettei asia ole minulle täysin vieras.

Kun ihminen käyttää kolmiolääkkeitä, vaikkakin ihan reseptillä, saa hän siitä kansankynttilöiltä leiman otsaansa. Jopa nistin leiman.
Miksi ihminen, varsinkin jos ajatellaan "normaalia"aikuista, käyttää pkv-lääkkeitä?
Puhun siis nimenomaan pkv-lääkkeistä eli huumausaineiksi luokiteltavista lääkkeistä.
Ihmisiä on erilaisia mutta veikkaan ettei ihan hupiinsa kuitenkaan.
Kaikki kokee maailman eri lailla. Siinä missä juuri sinä kiillotat sädekehääsi kehumalla ette tarvitse mitään lääkkeitä ja kyllä elämässä tulee vastoinkäymisiä joista pitää selvitä muutenkin, ulkoilemalla, läheisten tuella, tai sitten vaan sillä menttaliteetillä että elämässä nyt ei aina vaan ole hauskaa.

No, niinpä. Mutta ne ovat sinun aivosi, sinun elämäsi ja miten näet sen.
Moni blogi jota olen lukenut, koukuttaa lukijansa juuri sillä että se saa ihannoimaan ja ehkä vähän kadehtimaan kirjoittajan menevää, iloista ja loisteliasta elämää. Sen saa helposti näyttämään siltä. Mutta kuten tässä huomattiin myös, se oli pintaa. Pinnan alla voi olla ihan muuta. Harva haluaa näyttää kurjuuttaan.
Samalla tavalla voi olla epäonnistumisia, pettymyksiä ja traumoja. Myös mieli voi olla sairas tai se voi sairastua paineen alla. Ihmiset on erilaisia. Tarvitseeko tätä toistaa vielä?
Kaikilla ei ole tukiverkkoa, on yksinäisyyttä, riittämättömyyden tunnetta, kalvavaa stressiä niistä suurista odotuksista jotka eivät tunnu toteutuvan vaikka vuodet kuinka vierii. Tämäkin saattaa tehdä ihmisestä kusipään joka ajaa läheisensä pois oman pahan olonsa takia. Se ei ehkä tule ilmi ikinä. Kaikki eivät ole ekstroverttejä.

Mitä tälläinen ihminen sitten tekee päivästä toiseen? Voi olla että on ainakin ahdistunut. Itseään voi pakottaa normaaliin elämään ja normaaliin kanssakäymiseen muiden kanssa mutta jos se ei tule luonnostaan vaan taustalla on tunne että oikeasti haluaisit vaan repiä tukkaa päästäs niin normaalin esittäminen on todella kuluttavaa.
Ei kaikki halua kertoa muille ihmisille että mikä on. Ei huvita selitellä, puida tai näyttää haavoittuvaisuutta. On helpompaa teeskennellä kun "häpäistä" itseään omissa silmissään enemmän kun mikään nakukuva internetissä voisi tehdä.

Eläpä sellaisen musertavan stressin kanssa sitten joka päivä. Voimat loppuu, tulee jonkinasteinen romahdus ja päädyt lääkärille. Mitä lääkärillä on tarjota? Lääkkeitä.
Aivokemian kanssa temppuilevat ssri snri mao- lääkkeet ja neuroleptit saattavat toimia. SAATTAVAT. Tai sitten niistä tulee vielä pahempi olo ja sinusta lääketeollisuuden koekaniini. Mutta hei, niissä ei ole viihdekäyttöpotentiaalia. Et näytä olevan lääkkeissä. Siistiä.

Minähän olen kolmiolääkkeiden puolesta liputtaja VAIKKA EN VOI TARPEEKSI KOROSTAA NIIDEN HAITTOJA SIINÄ VAIHEESSA JOS HOMMA LÄHTEE LAPASESTA.

No niin. Oletetaan että potilas on hyvin ahdistunut vaikkapa ihan syystäkin. Hän onnistuu saamaan rauhoittavan ja ahdistusta poistavan lääkityksen. Saa kenties elämästä kiinni. Mutta kaikki eivät ymmärrä miten herkkä prosessi se on nousta sieltä "epätoivon suosta". Jos onnistuu tavoittamaan auringonsäteen tai huomaa yhtenä hetkenä että asiat on aika jees, niin siihen ei välttämättä paljoa tarvi että ihminen putoaa takasin kuopan pohjalle ja joutuu aloittamaan tikapuiden kiipeämisen alusta. Ilkeät sanat, epäonni, yksin jääminen.. you name it.
Tähän päälle vielä saa koko ajan kuulla ilkeilyä lääkkeiden käytöstä. Tulee syyllisyys. Pitäsköhän jättää ottamatta kun siitäkin tulee huono omatunto? Mitä tehdä?

Sitä ikään kuin ei vaan voi voittaa, teki mitä hyvänsä. Siinäpä sätkit. Ja sitten kun on vielä ne ongelman aiheuttaneet asiat taustalla lisänä koska mihin ne olis kadonneet?
Kaikilla kun ei ole onnistuttu hoitamaan syytä vaan autettu kestämään seurauksia.

Tässä asiassa ihmisiä on kahdenlaisia, luovuttajia ja selviytyjiä.
Itse olen selviytyjä. Mielessäni ei ole koskaan käynyt että luovuttaminen olisi vaihtoehto. Mua ei kiinnosta mitä joku low life no life on mieltä mun lääkkeiden käytöstä. Kuka täällä on määrännyt että elämäänsä ei sais helpottaa? Ei siitä kärsimisestä mitään kruunua tai mitalia saa.
Onko niin pakko päästä pönkittämään omaa epävarmuuttaan toisten kustannuksella? Minä en välitä koska eipä paljon kiinnosta, tiedän mitä olen ja mitä en, mutta joillekin se on rankenpaa, jopa kestämätöntä.
Ihmisellä on vaikeuksia itsensäkin kanssa, ei se tarvi enää lisäksi syyllistämistä muilta ihmisiltä.

Riippuvuus on heikkoutta, mutta se heikkous ei lyömällä parane. Samoin kun ilkeät sanat eivät täytä tyhjiötä ihmisen sisällä.

Voin vaan jo tällä elämänkokemuksella sanoa etten pidä monia ihmisiä juuri minään.

Pahoittelen epämääräistä sinä-passiivin käyttöä, tiedän ettei se kuulu suomen kieleen. Tää on vähän vaikeeta vaan kun ei nää kun kaks viimeistä kirjottamaansa riviä.

Häntä perässä

Taas näitä :D poliisiblogi.

Kun Mantan perkele hajosi taas, niin jouduin metsästämään laina-autoa.

Sellainen löytyi, ihmiseltä jolla se oli myöskin ollut lainassa.

Ajelin sillä sitten kehä kolmosta, minding my own business, kun huomaan että takanapäin on maija. On nimittäin silmä kehittynyt näille asioille. Huomaan poliisiauton vaikka vilkkaasti liikennöidyltä nelikaistaiselta tieltä, koska aina saa vilkuilla taustapeiliin. Jatkuvaa olan yli vilkuilua tämä elämö.

Se ajoi aluksi ihan normaalisti, mutta huomasin välittömästi missä vaiheessa siellä kiinnostuttiin autosta.
Kauppakeskus Jumbon luota lähtivät hiipimään perässä.
Ajoin juuri siten miten ajaa ihminen joka tietää että poliisiauto on perässä. Auto suorastaan lipui kuin joutsen täysin nopeusrajoitusten mukaan. Ohitin jopa edelläni olleen alinopeutta ajaneen auton.
Mutta niinpä ohitti nekin. Siinä ajeltiin toinen silmä kohti taustapeiliä sojottaen ja toinen piti silmällä että missä tie kulkee.
Vasta jokiniemen kohdalla pistivät juhlavalaistuksen päälle.
Laitoin kuuliaisesti vilkun oikealle, mutta ajoin siihen asti että tuli seuraava liittymä ja paikka johon auton voi laillisesti jättää joten poliisin ei sitä tarvitse ajamalla tahi hinauttamalla siirtää.
Minähän nimittäin aioin sanoa että mulla ei oo avainta vaan auto lähtee ilman sitä käyntiin jos virrat on päällä joten ei tarvitse avainta pälä pälä joku uskomaton selitys mutta no can do koska avainta ei löydy.
Nehän nimittäin takavarikoitaisiin koska auto ei ole minun

...jatkuu kun ehdin.