Niskasta kii.

Okei, nyt on lopetettava sekoilu.
Annoin itselleni luvan heittäytyä hetkeksi ihan niin mahdottomaksi kun sattuu tuntumaan. Ja kai se olis pikkuhiljaa jotenkin psykoottiseks menny, olin kuitenkin pelkästään yksin keloineni(ei puunrunkojen, ajatuksineni) himassa ellei duunii ja tallii lasketa.
Eli siel mä oon ollu himassa kukkuu kukkuu koska oot viimeks syöny tai nukkunu enemmän ku 3h yössä? Maannu äksänä joogamatolla lattialla kattomassa kattoo että vois varmaan pestä katon kun mun mielestä se oli valkosempi ennen ja röökinsavu on sen vuosien varrella saanu vähä kellastumaan diu diu diu...

Ketä mä edes olisin huijannu? Kaikki tietää kuitenkin, KAIKKI, kuinka raskasta ja vaikeeta se rajan veto Freddyn suhteen on mulle joten mitä sitä teeskentelemään.
Tuttui on sieltä täältä talleilta ja muitakin jotka on nähny tai on hyvin tietosia et miten mä oon hyysänny sitä kantturaani omana 11 vuotta ja hoitajana 6 vuotta ja plaa plaa kaikki että miten mun elämästä ei olis ehkä tullu sen enempää ilman sitä, voi olla et oisin vieläkin 35- vuotiaana pitkäaikaistyötön vailla mitään ammatillista osaamista, ja sillon kun kaikki on menny päin persettä niin tallilla on ollu kaikki kunnossa ja Freddy.

Aina on tietty asioita jotka olis voinu hoitaa paremmin, oon vaan ihminen, mut oon mä sen asiat aina järjestäny. Turha sitäkää jossitella, hevonen on 27 ja sinänsä terve.
Tää menee just niinku alunperin oli tarkotus, monta vuotta enemmänkin ollaan saatu mitä odotin.
Meil ei oo vuokraajaa enää eikä tietty tuu, mut yks toinen vanha ponihakalainen käy ridailee yhtenä päivänä viikossa koska se tarvi varmemman ratsun omien selkäongelmiensa takia. Just sopiva meiän tiimiin.
Oli eilen ratsastamassa ja lähetti viestin että on se vielä kumman vetree ikäsekseen, ihan koulutustasollaan jos ratsastaja vaan jaksaa.
Onhan se tosi hyvä vääntää nykysin, mutta se tarvii valmistelua ja suunnittelua. Jos sillä tulee stoppi ettei kiinnosta eikä jaksa niin se ei suorita vaikka ruoskisit.
2päivää maneesii, sit 2 päivää maastoköpöö, niin sit taas inspiroi.
Kai se on niin tottunu tekee duunii et yleisesti työtä karttavasta luonteesta huolimatta se haluu kyl tehä jotain vielä. Muutaki ku pelkkää maastoa.

Mut ku mä oon oppinu selviimään muista vaikeuksista jotenkuten itse ja niitä on muutenkin ratkennut, on Freddyn aika viimein levätä, enkä aio hämmentää sitä tai muita eläimiäni olemalla ihan paskana, tai ajaa ihmisiä elämästäni pois kun ne ei kestä tai jaksa kattoo.

Kesä me nautitaan hemmetti vaikka väkisin! Mun voinnilla on kuitenkin suuri merkitys eläinteni vointiin.

Katson eteenpäin ja etin uutta hevosta täs samalla, mitään en osta kuitenkaan sillon kun Freddy on mulla koska siihen menee oikeesti aikaa ja rahaa enkä aio ottaa mun resursseja siltä

Kiikarissa on yks ns. Parempi harraste/kisahevonen(mut jos mulla olis asiaan valtaa niin nuorentasin ton mun karunnäkösen karvajalan ja pitäisin toiset 10 vuotta mut ei.)
Torinhevosia oon kans kattellu mutta kun vertaan niitä heti Freddyyn. Niin en mä oikein tiä miten hyvä idis se olis kun F on kuitenkin saanu siinä geenilotossa ihan hyvät eväät, sehän on vähä ku hannover torinhevosen nahoissa ja käytöksellä. Ja liikkellä öhöm.. mut ei se juurikaan mikää miinus oo ollu.

Hirvee säätö, mä en oikein digaa muutoksista.

Today I have mostly...

Rötköttänyt matolla äxänä, fiilistellyt musaa, miettinyt et pitäsköhän joskus ottaa ja pestä katto(ja kevätputsata tuuletinlamppu ennen kun sen laittaa hyrräämään niin että seinätkin saa pölykuorrutuksen ja joudun imuroimaan ne, true story) kun mun mielestä se on ollut joskus valkosempi... onhan tässä kopissa kuitenkin röökattu se 10 vuotta, vähän näön vuoks puhalleltu raollaan olevaa itsemurhaovea kohti. Enkä mä ite oo ees ikinä röökannu. Kummaa siis että asia on mulle ihan sama. Aina ollu.
Exän pakotin joskus talvisin polttamaan liesituulettimen alla vaikkei se ime ees mihkään hormiin, mutta uskallappa avata ykskin räppänä joka pitää pakkasen ulkona ...
Kiinnostavaa. No ehkäpä musta on.

Jännä. Tuli tämmönen käsite mieleen ellei jopa keksittyä itse, kun Bowie-psykoosi.
Omg. Mun jutut. Pakko kirjottaa ku ei tätä kukaan suostu kuuntelemaan niin kauaa kun mulla asiaa riittää.
Anyhows. Sillon kun mulla oli possunuha, ja sairastin toista viikkoa kovassa kuumeessa enimmäkseen ihan pihalla. En mä edes tiedä paljonko lämpöä oli, ihan tarpeeks ainakin. Aloin tulee tolkkuihini sen verran että pystyin edes somettamaan.
Ja luin että David Bowie kuoli!

Tämä oli liikaa ylikypsille aivoilleni. NOOOOOO! Miten voi olla, ei se voi kuolla, mitä täällä tapahtuu, i dont wanna live on this planet anymore!
Niin, se on toki vaikea käsittää että 69- vuotias syöpäpotilas voi kuolla. Eläkää ite kuukaus pelkällä marlin mansikkamehulla ja panacodeilla ja katotaan millaseks se todellisuus muuttuu. Varsinkaan kun ei ole mitään muuta ihmiskontaktia kun se että joku tulee täydentämään mansikkamehu ja kissanruokavarastot.

Kuukauden sairastin, oliko vasta kolmannen viikon kohdalla kun pystyin ottamaan Ranen takasin hoidosta, ennemmin en olis pystyny ulkoiluttamaan sitä ja vielä viidennenkin viikon kohdalla tahtini oli kuin mummolla jolla puuttuu pyörä rollaattorista. Mut kun mä ponkasen kyl ylös heti ku pystyin, vaik ei aina kannattas.
Se miten Bowie liittyy tähän, niin hyvin kiinteästi. Ei mulla ollu kuukauteen siinä muuta kun Bowie-dokkarit, musa, livet, name it.
Himassa pyöriskelin kuumehoureissani ja Bowie- päissäni.
Kaikissa lyriikoissa(no ehkei kaikissa, jos ootte perehtynyt. Sille sekavuuden tasolle ei onneksi menty) oli järkeä ja niitä suorastaan eli. Ite en oo niin alienien perään silti(hänhän siis oli ziggy stardust, spaceboy, jne) mutta se mikä muhun on vedonnut aina on se punanen lanka siinä musassa, yksinäisyys. Tietynlainen henkinen itsensä tahaton eristäminen muista)Siihen oli hiton helppo samaistua ainakin siinä vaiheessa jos viettää kuukauden ylhäisessä yksinäidyydessään. Varsinkin kun oon aina tuntenut itseni yksinäideksi. Olen sinänsä vahva niin mua ei tarvi auttaa ja vaikka tarviskin niin enhän mä osaa pyytää. Mut tiedän et se on oma valinta, yritän skarppaa. On kavereita ja kaikkee ihan normaalisti, mutta vaikka tykkään seurasta, ihmiset kuppaa mun elinvoiman ja oloni on välillä suorastaan persraiskattu kun matkaan aamujunalla kotiin.
Ei siis johdu niistä ihmisistä, its not u, its me, ja tottakai uudestaan uudestaan.
Mut se siitä.
Tämä maaninen psykoosi(ei oikeita diagnooseja, mutta jollain sanoilla sitä fiilistä on kuvattava) kesti vuoden. No mikäs siinä, väänsihän se musaa joku 5 vuosikymmentä?
Eli biisejä riitti fiilisteltäväksi kyllä! Plus kaikki muu oma outoilu pään sisällä asiasta.
Ulkopuolisia en kiusannut asialla pahemmin, mitä nyt kerran vaadin illanvietossa että jos eräs seksuaalivähemmistöön kuuluva ystäväni saa madonna-tunnin, niin...

Jotenkin tuntu siltä et aivot kehittelee jotain jeesiä tollasen varalle ettei kärsi ihan niin pahasti koska tauti iski yllättävän kovaa, ja jälkeenpäin kelailtuna jonkun olis pitäny ehkä tsekkaa mua aluks vähä useemmin mut kun oon sellanen paskiainen kipeenä että en päästä oikein ketään lähelle.
LET ME SUFFER ALONE, DOG DAMMIT!

Sen huomas myös sit nukkumaanmennessä sit ku pahin pimeys hellitti niin silmät kun sulki niin johan oli trippailut. Miellyttävää, mutta vähän hämmentävää.

Mun aivot oli herkät kun raastinraudalla raastetut, siksi olen vajonnut siihen että teen koko postauksen julkisuuden henkilöstä. Että sitä OMG.
Se sai mut vajoamaan joksikin teiniksi millainen en ikinä ole edes ollut.ä

Miksi nyt?
Nohh... on toi mun hevoshässäkkä ja tolleen, en ota sitä läheskään niin hyvin kun esitän, NOPE. En tiedä mitä mä odotin. No shit, mistä mä olisin voinukkaan.
Ei siinä, mutta vähän alkaa taas Bowie-psykoosittaa. Ehkä se on mun selviytymiskeino tietyissä tilanteissa.
Lyriikat ja fiilis on kuulkaas taas niin lähellä sydäntä että!
Ja sit kun sitä tuotantoo on laidasta laitaan ettei tarvi synkistellä ellei haluu, ja mä en haluis... oon jo tarpeeks synkistelly elämässäni niin se ei juuri uutta tarjoa.
Kesäkin tulee ja kaikki. Ja sitä syksyä vältellään vielä ajattelemasta.
Eli jos naapurit ei digaa, niin luurit korville ja hetkeks siihen speissimaailmaan että rauhoitun.

En mä pelkästään matolla maannu, pitihän sitä äitiä käydä moikkaa kun semmonen päivä oli.
Mutsi oli kertonu ystävälleen että Riia tulee aina jouluna, äitienpäivänä(vaikka megadarrassa nukuttuani 2h treenikämpän sohvalla ja napsien valkovuokkoja tien varresta, mut silti! Siit on jo varmaan 10 vuotta kuitenki) ja hänen synttärinään.
Ystävänsä kommentoi että kuinka se jaksaa, on varmaan rankkaa!
Heh heh, thanks.. ehkä mä ny muutenkin käyn.

Hevosen hoiti ja liikutti pikku apurimme tänään :)

LÄÄKKEET!

Niin, niitten kanssahan mä aina taiteilen. Ei kolmioo ei hyötyy.

En nyt muista montako vuotta oon syöny tramaleita annostuksella 100-200mg päivä, eli yks tai kaks.
Sain ne selkäkipuun jolle ei oikeastaan mitään voinut tehä muuta kun määrätä särkylääkkeitä, mut pelkkä särky ei ollu sillon ainoo ongelma vaan multa meni välillä jalat alta jos oli rehkiny liikaa, ja takareisien iho oli välillä kosketusarka, eli vähä mua peloteltiin et äkkii takas lääkäriin jos ne oireet pahenee.

No ne särkylääkkeet autto kyllä, mut aamusin oli aina kun jääpiikki(a'la Sharon Stone) olis ollu pystyssä ristiselässä tai välillä muuallakin.
Monta vuotta tilanne pysy semmosena.

Nyt erinäisten ruokavaliomuutosten, lisäravinteiden ja jokapäiväisen jumppaamisen ansiosta olen alkanut herätä välillä niin ettei mua satu mihinkään, vaikka vielä talvella olin ihan romu, no jalkoihin ei sattunu mut muuten oli niin jumissa ja solmussa että ei helevetti.

Nohh, luonnollisesti kun ei ole särkyä, täytyy alkaa vähentää noitten opioidiläkkeiden syömistä.
Ja kun minäkin olen vähän sellainen että en mä välttämättä tuu ottaneeks lääkettä jos en tunne tarvetta sille, ja näiden lääkkeiden kanssa sehän on juuri niinkuin pitääkin.

Ongelma: jos meinaat olla toimintakykyinen niin älä missään nimessä lopeta kuin seinään, ja onhan se sitäpaitsi muutenkin ihan turha kärsimys.

Mä pidän lääkkeitä aina sen verran jemmassa että pystyn ajamaan sen syntyneen riippuvuuden alas ilman seuraamuksia.
Aloin siis puolittaa sitä tramalia silloin kun heräsin kivuttomana.
Se on hyvä konsti.
Mutta se ei ole että jättää sen puolikkaan yhtäkkii ottamatta kokonaan.

No oonhan mä pari kertaa unohtanut.

Se menee sit niin et eka vuorokaus kokonaan ilman -> ei välttämättä huomaa mitään.
Sitten kun herää seuraavana aamuna niin voi ihan suosiolla mennä sinne vessan lattialle makaamaan ja odottamaan että se lääke vaikuttaa. Oksentamaan joutuu todennäköisesti silti.

I pity the fools joille noita on määrätty johonkin leikkaussärkyjen jälkihoitoon ja sit kun se resepti loppuu niin se loppuu, ja harvaa on ohjeistettu siitä että miten kannattas tehä. Tietenkin niin että lähtee vähentämään sitä annostusta suunnitelmallisesti eikä kuvitella että loppuu ku loppuu, sittehä loppuu ja olen terve!
Tavallaan, tavallaan...

En mä voi väittää et se on kaikille niin paha kun eihän ne välttämättä kaikkiin tehoa muutenkaan, mutta useimmilla asia on näin.

Mä alan pikkuhiljaa muuttua taas ihmisen väriseks ja voin lähtee töihin(nää episodit ei muuten ikinä tuu mun sovittujen duunien tielle, vaan tingin silloin vapaa-ajastani).
Mut olipas jotenkin rankka aamu, huhhuh. Koirakin juos mut metässä nurin niin että yhtäkkii näkökentässä oli vaan puunlatvoja. Hups.

Hevosen kuulumisia.

Kyllä, armaani on vieläkin menossa mukana.
Muutin sen "takas kotiin" kun oli tilaisuus.

Se on nyt siis 27- vuotias.
Päätöshän tuli nopean ja monimuotoisen yhden naisen aivoriihen tuloksena ja syitä oli monta, mutta yksikään niistä ei ollut sellainen että järssillä olis ollu huonompi olla.
Se nyt vaan on niin että Freds vanhenee, ja kyllä mä ajattelin sen pitää niin kauan kun sillä on hyvä olla ja vanhuus ei vaivaa sitä. Mutta koska tämä edellyttää melkein jokapäiväistä liikutusta, jonkinnäköisistä maastoista on hurja apu. Ja meille tuolla on riittävät. Voi kiipeillä mäkiä ja navigoida jalkoineen umpimetässä jos muu työnteko väsyttää.

Ja mä halusin lämpöeristettyyn maneesiin, yhyy kermaperse!

jos saisin jotenkin hevoistani nuorennettua 20 vuotta niin mikäs sen mukavampaa, kyllä mä mielelläni sen kanssa viel parikyt vuotta elelisin jos se vaan jaksaa mua.
Se on nykyisin parempi ratsastaa kun kymmenen vuotta sitten ja jalatkaan ei oo vaivannu *aaaargh!kop kop* niin se on hankalaa pyytää ketään tuuraamaan vähänkän pidemmäks aikaa kun ei o helppo tietää että mitä siltä voi vaatia.
Yleisesti ottaen kyllä enemmän kun porukka kuvittelee niin siitä seuraa se että setämies lintsaa jumppaamisesta(niin, ei se tohon ikään oo päässy sillä että se ois aina antanu kaiken ilmaseks) ja alkaa näyttää hirveeltä kantturalta.

Mut on siin vaivaa, vanhan hevosen hoitamisessa. Mut ei se haittaa niin kauan kun keinot tepsii eikä se ole mitään tekohengitystä.
Kaikenlisäksi se oikein piruuttaan varmaan alkanut osoittaa vuosi vuodelta jotenkin enemmän kiintymystä. Kerran se jopa hörisi mulle. Pitää olla just tollanen et mulle tulee mahdollisimman paha mieli kun siitä pitää luopua >: C

Ja tottapuhuen mulla on mahdollisimman paha mieli.

Oon yrittäny ja yrittäny mut en enää pysy perässä vanhenevan hevosen tarpeissa.
Ja tää on jo aikamoista tähtitiedettä.
Parina edellisenä keväänä on huomannut vähän sellasta laihtumista, yleensä loppukeväästä, heinän ravintoainepitoisuus laskee ku lehmän häntä ja en tiä onko muut vanhojen hevosten omistajat huomannu et kevään karvanlähtö vaatis veronsa myös.
No mut se ei ollu yhtään mitään verrattuna tähän kevääseen. Oon miettiny ja ratkonu ongelmii ja ollu osan ajasta kun ö aapisen laidassa koska nyt aletaan lähestyä sitä aluetta tässä harrastuksessa josta mulla on ihan pyöreen nollan verran kokemusta.
Ahdisti. En tiennyt mitä tehdä mutta jotenkin asia on ratkastava ja lopetettava se hyödytön ihmettely.

Jokunen päivä sitten tallinomistaja tuli puhumaan mulle kun olin tallilla. Ilmaisi olevansa hirveän huolissaan hevosestani ja oli selkeesti huolissaan et mikä mun reaktio tulis hänen asiaansa olemaan.
Asia oli tietenkin se että hän ei usko että ens talvea enää kestää. Hirveen varovasti se tosiaan asiansa esitti kun eihän se tunne mua kuitenkasn kauheen hyvin, mutta siis ehdotti että vien kesäksi laitumelle ja kesän jälkeen... pois.
Lisäsi kyllä että jos se lihoo sen näköseks et siitä on eläjäks tms niin sit voi miettii takasin tuomista ja pahoitteli niin että en meinannut saada suunvuoroa.

No en mä olis tarvinnukkaan, koska en oo eri mieltä. Joo, se varmaan lihoo vielä kesällä ihan komeeksi, mut mitäs sit ku sitä ikää on sit se 28 ja taas kääntyy kevääseen?
Mä en ota sitä riskiä että se romahtais. Kyl se on niin vanha et se voi käydä tosi nopeesti.

Se on se mitä mun on alunperin pitänyt tehä. Päästää se pois ajoissa mutta ei liian aikaisin, kun sillä ei ole sairauksia, todennäkösesti ei kummempia kipujakaan, mieli on virkeä, askel nousee ja tietty se pirulainen on ollu nykyään tosi hyvä ratsastaa ettei tää mun rajanveto turhan helppoo ois.
Mut kaikki mun vastuulliset ja jalot pyrkimykset Freddyn suhteen menis vituiksi jos nyt kuuntelen sitä itsekusetusta mitä kuuluu koko ajan mun päässä yhellä ääniraidalla.

HALOO! Vaikka se lihoiskin entiselleen niin mitäs sen kaa sit, odottaa seuraavaa notkahdusta? Sydäriä? Jäädyttää sen elävältä niinkuin Walt Disneyn(eiks se se oo?)odottamaan että jos tulevaisuudessa keksitään parannuskeino akuuttiin vanhuuteen? Niin..

Oon keskustellu asiasta tuttujen kanssa joilla on perspektiiviä asiaan. Niiden muiden kanssa en oo puhunu tästä ollenkaan.
Ehkä oon hakenu enemmänkin juttuseuraa kun varmistusta päätökselleni, koska mun päätös tapahtu siinä kohtaa kun tallinomistaja tuli mulle siitä puhumaan.
Tiesin varmaan että nyt pitäs alkaa miettii mut en osannu pistää sitä ajatusprosessia alkuun, koska kysymykseen "miten?" Osaan vastata. Koska ja miksi oli hankalammat kun sitä ei niin paljon etukäteen osaa sanoa.

Vaikka oonkin siitä lähtien salapillittänyt vapaa-ajallani niin oon todella kiitollinen siitä että karu totuus heitettiin mun naamalle koska aina oon toivonu että niin tehtäs siltä varalta että tarvin johdattelua.

Mut vaikka täs on joku sadasosa huojennusta, niin vitttu tää ei iloksi muutu. Joku osa alitajunnasta sitäpaitsi yrittää puhua mua koko ajan ympäri, sitä vois verrata ärsyttävään inttämiseen. Sille olis helppo vaan antaa periksi mutta ei, se nyt ei vaan niin mene. Kun en mä kuitenkaan sitä pysty nuorentamaan, sisäistä nyt jo tämä asia.


KRAAAAAAH! Ja kyllä tiedän, on ihan normaalia tuntea näin tässä tilanteessa. Ei muuten auta yhtään. Se auttaa vähän et täl suunnitelmal mun hevosen ei ikinä tarvi olla mikään raakki.

Kesäks se tulee laitsalle mun hoiviin, ja sitten katsellaan varmaan sitte hommat loppuun.

Tarvi varmaan sen kummemmin käyttää sanoja kuvailemaan mitään tunnetiloja tai semmosia. Ei tää samalta tunnu kun noi muut vastoinkäymiset mitä mul on ollu, kun ne on ollu kategoriaa "miks kaikki haluu tehä paskaa mulle?" Mut tää on vaan tätä elämää, ei tälle kukaan mitään voi.

💙