Se itse tarkoitus...

Oi kyllä, Haddon Hallin paras puoli eli South beachille epätyypillisen iso uima-allas ja kuvassa esitettynä oikeanlainen tapa käyttää allasta.

En halua pois täältä, mikä yllätys.

pe-la yö:
Heräsin kahelta tunteeseen että on pakko mennä suihkuun ja sitten valella itsensä aloe vera-
geelillä sekä tankkaamaan elektrolyyttivettä. Sitten katselin kivasti ottamiani kuvia koneen kautta mutta möykkäsin ilmeisesti liikaa koska matkaseura heräsi,
Korisi turvonneella kurkulla jotain käsittämättömyyksiä, josta just ja just käsitin että se
tarvitsee oluen. Kurkun kostuketta saatuaan se aloitti yhtäkkiä pitkähkön esitelmän suomen muinashistoriasta ja se verrattuna nykypäivään.
Niin. no, kyllähän se asiaa puhuu mutta blastauksen ajankohta sai mut miettimään että onkohan se vieläkin kännissä...

Pakko läträä lisää aloe vera geeliä(kuva) nahkaan kun hmm en ole palanut, mutta kuitenkin, joskus tuntuu että vähän kärtsäsin.

Lauantai 9.
Aamulla kyrsi, mutta ei mitään niin pahaa ettei tiukka korjauslääkitys ja Tequila Chicasissa nautittu kakkostacoaamupala caipirinjoineen olisi parantanut, -sillä erää.

Juu tiedämme edelleen mitä on caipirinja ja sillä on hyvä aloittaa aamu.

Ihailtiin komeita bilikoita ja aloin toki heti miettiä että jos mun nyt uus auto halutaan hankkivan niin sanoisin että Dodge Challengerin uusi versio sopis kyllä meikäläiselle.
Rahoituksesta vaan täytyy neuvotella, paha vaan että vaan itseni kanssa. ja itse pidän sitä mahdottomana. huoh.

<3 <3

Lauantai-ilta.. vaikka satoi niin uskaltauduin uimarenkaalla hotellin altaaseen joskus myöhäsellä. itseasiassa mut pakotettiin siihen kaatamalla ministi vettä päälle kun olin torkahtanut hankisesti ja fyysisesti rankan ostoskierroksen jälkeen(saldo: kolme eri väristä usb piuhaa ja niille autoadapterit to match ja vitutus siitä että affliction-kauppa on lopetettu. kenelle tämän voi kostaa?)

Mikäs tässä sadetta pidellessä Lincoln Roadilla.

uimarenkailu väsytti paremman puoliskoni niin pahanpäiväisesti että hän mielestäni näytti olevan sammumassa johnny rocketts-muki kädessä kelluvaa uimarengasta lepotuolin lailla käyttäen, kuten kuuluukin. Mutta siis sammua ei kuulu.
Huoneeseen päästyään hän kaatuikin sänkyyn niille sijoilleen ja näyttäs käsikin hellittäneen otteensa Bud light-tölkistä :D.. Oletan ettei hän enää halua lähteä koettamaan onneaan Club Deuceen, sivukadun lievästi hämärän oloiseen pubiin jossa ei kyllä ainuttakaan valkoihoista näkynyt.

Mikäs siinä, itse tosin pakkaan nyt mieluummin kuin aamulla koska en tosiaan lähtenyt kevyin laukuin maailmalle. nyt on tavarat kasassa, vedänpä siis macaroni&cheeseä ja puunaan itseäni ja kattelen american dadia trip advisorin mukaan murska-arvostelun
saaneesta pienestä televisiosta joka nyt kumminkin täyttää tehtävänsä.

Ei sitä aina vaan viitti Michelin-tähden ansainneessa ravintolassa syödä.

vaan pakko se on kupsauttaa itsensä, yheltätoista viim. on check out ja aika ajoissa kohti Lake Worthia jossa meitä odottelee vuokra-auto, matkan lisäksi, jonka joutuu taittamaan rakastamallani Tri-rail
junalla joka viimeksi sillä matkatessani syttyi tuleen ja jouduimme poistumaan fuckin kahden metrin korkeudessa olevasta ikkunasta joka hätäuloskäynnin virkaa toimitti, tosin suurin hätä muodostui seuraavasta vaunusta vyöryvät hysteeriset jenkin "call
911!!" huutoineen. no, ei niitä sinänsä voi syyttää, vaunu jossa he istuivat oli liekeissä. kuitenkin, se on toinen tarina.
pointti oli se että se toinen pelkäämäni asia on se että meille varattu auto on tietysti joku korea-chevy. saapa nähdä, saapa todellakin nähdä.
ulkona on levoton meininki, ensinnäkin hotellin kauniit valot valaisevat huoneemme niinkuin minkäkin yökerhon(kuva), tuuli ulvoo ikkunoissa epäinhimillisesti ja hälytysajoneuvoja ajelee sinne ja tänne. se o saturday night führer se.

South Beach.

Matkasuunnitelmammehan elää koko ajan olosuhteiden mukaan, vielä ei ole tietoa että missäpäin osavaltiota olemme milloinkin. Lomallahan tässä ollaan ja iso maa mahdollisuuksineen tutkittavana, tosin tässä osavaltiossa on ihan riittävästi.
Nukkumisvaikeudet jatkuivat. Osasyynä omiin uniongelmiini syynä oli hyvin pahasti uniongelmainen puoliso. Yritin toki ymmärtää koska ei sille vaan voi mitään ja varmasti on vielä normaalia vaikeampaa sen aikaeron takia. Uniongelmaisen kanssa matkustaminen voi olla hiukan raskasta ja on sääli katsella sitä sätkimistä ja jääkaappeihin ym. törmäilyä yökaudet.
Tän ensimmäisen viikon tosiaan vietämme aloillamme Miamin South Beachilla Haddon Hallissa ja koetamme päästä lomatunnelmaan.

Ei mutta tosibloggaaja katsoo aina kuvassa että on housut jalassa, plvet ja varpaakärjet yhdessä!

Nurkissa uliseva tuuli loppui kahden ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen ja varsinainen aurinkoloma alkoi. Seuraavat pari päivää sisälsi auringonpalvontaa, Mansikkamargaritoja ja ravintoloissa syömistä.

Duckface paloi auringossa :(

Pallonaama Ocean Drivellä :)

Hotellin edustalta.

Kohtalokas johnny Rockett´s reissu.

Tämä minua hieman ärsyttää, koska Johnny Rockett´s on rannan paras hampurilaisbaari. Nyt emme kuulemma mene sinne enää koska M oli omasta mielestään liian kännissä siellä, mutta siitä olemme samaa 

mieltä varmasti että hyvin ystävällismielinen henkilökunta koetteli suomalaisen sietorajoja. Jäädrinkit siellä eivät olleet vaan kauniita katsella vaan myös tehokkaita joten homma meni näin:

Fuuuu...

ja loppu on historiaa. Haahuiltiin rannalla, törmättiin porukkaan pilvipäitä siellä pimeydessä ja sellaista se on.

Näin lämpimillä ja kosteilla ilmoilla Atlantin ranta tällä puolella on aivan ihana. on pimeää, lämmintä, aaltojen ääni vaan kuuluu ja horisonttia näykyisi ties kuinka kauas. Oikein tuntee olevansa todella pieni.

Aurinko paistaa ja tästä on risukasat kaukana!

Tänään on hyvä päivä, jumalauta!

Ocean Driven Johnny Rockettsiin aamupalalle, ja hitto, en ole ikinä syönyt niin hyvää aamiaisburgeria, tai mitään burgeria yleensäkään. Juustoa, pekonia ja erittäin maukas jauhelihapihvi.
Sen kanssa meni kivasti mukillinen Rocket fuelia, joka on jääjuoma, kuulemma vieläpä vahvinta sorttia mitä tässä maassa saa myydä. Myyjän tiedustellessa minkä kokoisena juoman haluaa, sanoi M tietysti että ison!
Asiasta jonkin verran jyvällä olleena kysyin tarjoilijalta että minkäs kokoinen tämä iso sitten on, jolloin hän osoitti takanamme olevaa pään kokoista maljaa. Eli tapahtui Downsizing ja keskikokoinen oli hyvä vaihtoehto joka sekin oli varmaan 0,75...

Nimensä mukaisesti sillä kyllä lähti päivä käyntiin.
Biitsille! kunnon leiri pystyyn vaan ja mp3-soittimen musat pauhaamaan.

Ekojen päivien perinteiset sopeutumisharjoitukset.

Eka aamu, unirytmi päin persettä. 7 h on sen tason aikaero että menee sekasin yöt ja päivät. hienoa nukahtaa iltaseiskalta ja herätä kahen aikaan yöllä. kaikkea yrittäneinä päätimme jossain vaiheessa että ei, nukkumatti has left the building jos se nyt ikinä siellä olikaan joten ylös vaan.

Petolinnun perse, saako tästä enää ihmisen näköstä?

Tequila chicasiin aamupalalle,eikä ollu yhtään paskempaa. Tex mex mättöä ja ruokajuomaksi caipirinja jota ihme kyllä saa täältä. Tarjoilija vieläpä kysyi että tiedänkö mitä se on? Joo, tiedän että se on viinaa.

Sitten alkoi shoppauskierros turistikrääsäkaupoissa. Mies haluaa uimashortsit, minä kaiken. Vaikka luulisi toisin, minun toiveeni oli helpompi toteuttaa ja sitä voi jatkaa koko ajan.
Tänään oli lämmin sadepäivä, joten ei rantaa. taidettiin dokata.

Seuraava yö meni jokseenkin samalla lailla, eli kupsahdus viimeistään iltakasilta ja sitten kahdesta lähtien pyörimistä ja lääkepäissään oviin ja jääkaappeihin törmäilyä koska yrityksestä huolimatta ei ollut toivoakaan nukkumisesta, eli ylös vaan. Viimeiset kaksi yötä tuuli on ujeltanut ikkunoissa sen verran vittumaisesti että se kyllä tuo oman pikantin lisänsä asiaan. Eihän näin vanhoissa rakennuksissa ole kuin yksinkertaiset ikkunat, täähän on jostain 40-luvulta.
Päivä jatkui kevyesti pilvisenä mutta lämpimänä, mentiin siis rannalle. Kyllä siellä silti ruskettuu nimittäin.

Painonnostopokaalit ovat tuolla päin.

Täällähän voi repiä huumoria siitä että miten jengi tulee näyttäytymään ja posettamaan tänne. Siellä ne pumpatut Gregorit vaan patsastelee appelsiinit kainaloissa tai on lähteny kävelylle ja sit ennen south beachia ottanu vaa paidan pois ja käppäilee se paita kädessä. Hei oikeesti :D Olisin ottanu parhaista esityksistä kuvan mut ei kehtaa, ei kehtaa, ottavat kuitenkin kohteliaisuutena.

Tätä seurasi suht perseestä ollut ruuanhakuepisodi. Oltiin nähty ohimennen että jossain kreikkalaisessa ravintolassa oli neljästä alkaen happy hour -2 drinkkiä yhden hinnalla. Neljän aikaan lähdettiin etsimään.

Ei oikein muistettu että oliko se Collins avenuella vai Washingtonilla(ja ajan kuluessa tästäkin oli epäilyksiä) 

ja todennäköisesti mentiin aina kärsimättöminä vääristä poikkikaduista jolloin onnistuttiin vaan välttämään sitä. 

Itsepäisyyttämme ei luovutettu tunninkaan etsimisen jälkeen, vaan jatkettiin. Lopulta se olikin edessämme, kuin kangastus erämaassa! Itseasiassa juurikin niin koska paikka oli perinteinen "valkoiset pöytäliinat" -paikka jollaisia olemme oppineet välttämään korkean hintatason ja meille sopimattoman menyyn takia. Tämä ei ollut poikkeus. Kaiken lisäksi 2 drinkkiä yhden hinnalla tarkoitti tässä tapauksessa ylihintaista vinkkua tai bisseä. En juo kumpaakaan. Saatanan saatana, kyllä drinkki on drinkki! erittäin awkward mutta oltiin aikuisia ja lähdettiin pois vaikka istuttiin jo pöydässä.

Kaikkihan tietää ne tilanteet joissa joutuu johonkin tilanteeseen joka ei ole yhtään niinkuin piti eikä kehtaa lähteä pois. Tämä oli juuri sellainen.

Joo lähettiin yhden hotellin baariin juomaan halpoja ja erittäin viinapitoisia drinkkejä ja siinä se.

Lento johonkin vieläkin niin tuntemattomaan.

Tästä se alkaa, matkapäiväkirja Floridan reissusta. Päätin pitää tätä, come what may, kaikessa kauheudessaan mutta toivottavasti myös mahtavuudessaan.

Vaikka matkakohteita on toinen toistaan erilaisempia(hirveämpiä) ja monen mielikuvissa tämä on vaan basic aurinkoloma bling bling-maassa, näen tämän täysin itsensä ylittämisenä ja aikana olla aikuinen.
Amerikka on iso. Suomalaisen kellarissa kasvaneen ja hyvin myöhään sanan "vastuu" merkityksen käsittäneen ihmisen eli minun ja matkakumppanini, on tätä vaikea tajuta. Nyt vaan asia on siten että minä olen matkanjohtaja, so to speak. Varaan hotellit, mietin minne kannattaa mennä, AJAN AUTOA PRKL ja ainakin minusta tuntuu siltä että vastaan siitä että hommat hoituu. Tämän kunniatehtävän olen saanut hoitaakseni mitä ilmeisimmin siksi että olen ollut mukana kahdella erittäin organisoidulla reissulla joiden pääkallopaikka on ollut SoBe. Hirveä stressi, paha anemia sairaalahoitoineen, täysi epätietoisuus ja varovainen odottava fiilis ovat siis eväät millä lähdetään liikkeelle. No niin.

3.päivä Marraskuuta klo 7:05 aamulla lähtee ensimmäinen kone jonka määränpää on Amsterdam Schiphol. En ole kahteen yöhön nukkunut ollenkaan. Ensimmäinen meni stressin takia ja toinen ajanpuutteen.
Hyvin varhaisesta aamuyöstä koukkasin vaihtamaan autoa koska ei voi tietää mikä ydintalvi vallitsee takaisintullessa. Pikanttina lisänä Blazerin rengas oli siihen ilmestyneen palkeenkielen takia lättänä, mutta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kun ajaa sillä silti huoltsikan kautta ja toivoa että täytetty rengas pitäisi jonkin verran ilmaa.
Lähteminen nyt on mitä on, hirveetä hermoilua ja häsetystä, paperit piti olla kunnossa ja muuta paskaa vaan lopulta olimme ilmassa, itse ainakin todella doupattuna koska kaiken sen unettomuuden ynnä muun keskellä lentopelko nousi sellaisiin sfääreihin että harvemmin nyt sentään.
Matkan kokonaiskesto on 19h, koska toinen välilasku on JFK:lla, mikä oli muuten aika persiistä. Amsterdamissa ei ollut juuri minkäänlaisia ongelmia jenkkiläisen turvatarkastuksen kanssa koska siinä vaiheessa olimme jo niin tahdottomia nukkeja että ne olis voineet vaikka sanoa että tehkääpä kuperkeikka ja pukkihyppyjä eikä oltais kyseenalaistettu tätä määräystä sekuntiakaan.
Joten koneeseen. Ensimmäistä kertaa pääsin sellaisen koneen kyytiin joka ei ollut järkeä vailla oleva kidutuskammio.

OMFG oma näyttö!

Eipä ole ikinä ollut koneessa moista, joten suosittelen KLM:mmää lämpimästi. Oli aikomus pidättäytyä alkoholista mutta koska istuin rivin keskimmäisenä, sitä tuli kirjaimellisesti oikealta ja vasemmalta. Loppujen lopuksi olin tahtomattani hirveässä soosissa ja vielä oli paikallislento Miamiin matkatavaroiden checkauksineen ja JFK:lla sekoiluineen edessä. Sekä tietysti hotelliin kirjautuminen. Vaikutin olevan vissiin niin kondiksessa että jostain syliini oli ilmestynyt joku paketti pikku purtavaa. Kiitos hyväntekijälle kuka oletkin! 

Sitten hotellille. Matkaseurani näytti menettäneen yhteistyökykynsä mutta mitäpä se oliskaan siinä voinut, mitä useampi kokki sitä kamalampi soppa. Kaikki meni kuitenkin niinkuin piti ja Haddon Hall Collins Avenuella avasi meille ovensa.

Sitten yli 48h kestäneen päivän päätteeksi totaalikuolema sänkyyn joskus klo 8pm ja herätys tietenkin siinä kahden maissa. Jet lagia ei ole aliarvioiminen.