Vaikka matkakohteita on toinen toistaan erilaisempia(hirveämpiä) ja monen mielikuvissa tämä on vaan basic aurinkoloma bling bling-maassa, näen tämän täysin itsensä ylittämisenä ja aikana olla aikuinen.
Amerikka on iso. Suomalaisen kellarissa kasvaneen ja hyvin myöhään sanan "vastuu" merkityksen käsittäneen ihmisen eli minun ja matkakumppanini, on tätä vaikea tajuta. Nyt vaan asia on siten että minä olen matkanjohtaja, so to speak. Varaan hotellit, mietin minne kannattaa mennä, AJAN AUTOA PRKL ja ainakin minusta tuntuu siltä että vastaan siitä että hommat hoituu. Tämän kunniatehtävän olen saanut hoitaakseni mitä ilmeisimmin siksi että olen ollut mukana kahdella erittäin organisoidulla reissulla joiden pääkallopaikka on ollut SoBe. Hirveä stressi, paha anemia sairaalahoitoineen, täysi epätietoisuus ja varovainen odottava fiilis ovat siis eväät millä lähdetään liikkeelle. No niin.
3.päivä Marraskuuta klo 7:05 aamulla lähtee ensimmäinen kone jonka määränpää on Amsterdam Schiphol. En ole kahteen yöhön nukkunut ollenkaan. Ensimmäinen meni stressin takia ja toinen ajanpuutteen.
Hyvin varhaisesta aamuyöstä koukkasin vaihtamaan autoa koska ei voi tietää mikä ydintalvi vallitsee takaisintullessa. Pikanttina lisänä Blazerin rengas oli siihen ilmestyneen palkeenkielen takia lättänä, mutta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kun ajaa sillä silti huoltsikan kautta ja toivoa että täytetty rengas pitäisi jonkin verran ilmaa.
Lähteminen nyt on mitä on, hirveetä hermoilua ja häsetystä, paperit piti olla kunnossa ja muuta paskaa vaan lopulta olimme ilmassa, itse ainakin todella doupattuna koska kaiken sen unettomuuden ynnä muun keskellä lentopelko nousi sellaisiin sfääreihin että harvemmin nyt sentään.
Matkan kokonaiskesto on 19h, koska toinen välilasku on JFK:lla, mikä oli muuten aika persiistä. Amsterdamissa ei ollut juuri minkäänlaisia ongelmia jenkkiläisen turvatarkastuksen kanssa koska siinä vaiheessa olimme jo niin tahdottomia nukkeja että ne olis voineet vaikka sanoa että tehkääpä kuperkeikka ja pukkihyppyjä eikä oltais kyseenalaistettu tätä määräystä sekuntiakaan.
Joten koneeseen. Ensimmäistä kertaa pääsin sellaisen koneen kyytiin joka ei ollut järkeä vailla oleva kidutuskammio.
OMFG oma näyttö!
Eipä ole ikinä ollut koneessa moista, joten suosittelen KLM:mmää lämpimästi. Oli aikomus pidättäytyä alkoholista mutta koska istuin rivin keskimmäisenä, sitä tuli kirjaimellisesti oikealta ja vasemmalta. Loppujen lopuksi olin tahtomattani hirveässä soosissa ja vielä oli paikallislento Miamiin matkatavaroiden checkauksineen ja JFK:lla sekoiluineen edessä. Sekä tietysti hotelliin kirjautuminen. Vaikutin olevan vissiin niin kondiksessa että jostain syliini oli ilmestynyt joku paketti pikku purtavaa. Kiitos hyväntekijälle kuka oletkin!
Sitten hotellille. Matkaseurani näytti menettäneen yhteistyökykynsä mutta mitäpä se oliskaan siinä voinut, mitä useampi kokki sitä kamalampi soppa. Kaikki meni kuitenkin niinkuin piti ja Haddon Hall Collins Avenuella avasi meille ovensa.
Sitten yli 48h kestäneen päivän päätteeksi totaalikuolema sänkyyn joskus klo 8pm ja herätys tietenkin siinä kahden maissa. Jet lagia ei ole aliarvioiminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti