Kuukaudet vaihtuu viikoiksi, viikot päiviksi ja kohta jäljelläoleva aika on enää tunteja...

"Every man has a black star
A black star over his shoulder
And when a man sees his black star
He knows his time, his time has come.."
-Elvis Presley

Freddy 1990-7.9.2017.
Hyvästi ystävä rakas. näin loppui yksi aikakausi.

Musta tähti ilmestyi näkyviin keväällä ja koska se ei kadonnut enää, tein päätöksen jossa pysyin, koska en mä alun perinkään tässä mitään arponut. It is what it is.
Päätös oli helppo, mutta raskasta oli elää sen kanssa.

Pyysin Harmon Lissun tekemään ikävän työn ja olin järjestänyt että hiabbi tulee saman tien hakemaan, ihan kaikkien parhaaksi.

F sai lähteä kotona, ilman mitään sählinkiä. Kaikki oli hoidettu normaalisti viimeiseen asti.

Kun aika tuli, otin Freddyltä kengät pois, säilytän sen melko vähän kuluneet vikat kengät muistona.
Lisäksi napsin jokusen suortuvan sen kolmivärisestä hännästä, jos vaikka jouhikoru joskus..

Talutin sen Lissun ja hänen avustajansa luokse, ja tiedossa olisi 4 piikkiä. Eka eli rauhottava aine annettiin tallissa, koska sanoin että se saattaa sitten ottaa ja lähteä jos se heittäytyy epäluuloiseksi, se on kuitenkin ennenkin vapauttanu ittensä Lissun avustajalta, kaksi kertaa.
Siksikin sanoin että mielellään pidän ite kiinni, ja onhan se mun hevonen, se selvästi luotti muhun, ei sen tarvi olla yksin kun se lähtee, eikä tarvinnut. Eikä sen tarvinnut lähtee tekemään vikaa matkaa vieraaseen paikkaan traikulla.

Seuraava piikki oli lihasrelaksantti jota seurasi kaatoaine eli ketamiini.
Kaatovaiheen hoiti tämä avustaja, koska se osas sen.
Sillon mä katoin kyl vähä muualle.

Kun se pötkötteli maassa onnellisesti hirveessä ketamiinikuosissa, oli mun aika mennä istumaan sen pään viereen(ei pää sylissä, painaa ku mikäkin) ja hyvästelemään se, sanomaan että ei oo hätää, kaikki hyvin.. vaikkei se enää mun ääntä kuullut, se nukkui.

Viimeinen piikki oli lopetusaine, jonka vaikutusta piti odotella kymmenisen minuuttia.
Istuin siinä samoilla perseensijoillani Freddyn pään vieressä, silittelin sitä ja juteltiin Lissun kanssa vähän niitä näitä. 

Sitten kun se oli poissa, soitin hakuautoon että saa tulla.
Siinä edelleen maassa istuen paiskasin tassua autokuskin kanssa, totesin että hän varmaankin tietää miten toimia ja nyt on varmaan mun aika poistua hetkeksi.

Siinä se sitten oli.
Surullinen olin ja olen, mutta mulla ei ollut epäilystäkään siitä että päätökseni on oikea.

Pidin minkä lupasin, Freds ei joutunut kärsimään.

6 vuotta hoitajana ja 11 omistajana. Se on mun koko aikuisikä. Olin 18 kun alotin hoitamaan sitä ja mä lupasin jo sillon että pidän siitä huolta aina. Erikoista sinänsä.

Onnistuin, loppujen lopuksi on syytä olla tyytyväinen että loppu meni näin.
Unreal but still so real.

❤
 

Mulla on kaks hevosta, eli oon saletisti rikas..

Mä oon väsynyt mutta pyörät pyörii kun asiat on järjestetty.

Ei tää menny ihan tasan sillee miten oli aikomus.

Setämies Freddyn piti lähteä torstaina(nyt on lauantai siis) tai ei se siis mihinkään lähde vaan siis niinku... joo.
Se vaan viivästy viikolla kun en saanu eläinlääkärii ja hiabii samalle päivälle viel täl viikolla.

No mut uudesta hevosesta oli tehty jo paperit, aika ostotarkastukseen varattu ja karsinapaikka odottamassa.
Perjantai oli aika hirveä, aikataulultaan. Mul oli 4 herätyskelloo soimassa vartin välein enkä mä mitää heränny. Oon vaan yksinkertasesti uupunut.
Tottakai olin odottanut sitä päivää, kuka nyt ei olis iloinen kun hankkii kivan hevosen :)
Mut kyllähän toi tuleva varjostaa paljon vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, eihän tää olis juuri paremmin olis voinu mennä, tää kesä, ottaen huomioon että se on ollut odotettavissa että tälläinen kesä tulee.
Mun vanha hevonen on vaan yksinkertasesti niin paras.

Nooh, hommat kusi että tosiaan en heränny millään. Olin suunnitellut joitain töitä aamupäivälle, mutta aikataulu pakotti suhaamaan suoraan hyvinkäälle ostotarkastukseen.
Olin pyytänyt ihan kuvineen vaikka ko. Hevonen on kuvattu puhtain paperein 6- vuotiaana, ja nyt se on 8. Hyvin sitä on pidetty ja hoidettu mut tossa iässä jo saattaa näkyy et mitkä ne heikot kohdat ehkä on ja tietää vähän ottaa ne huomioon, ja jos on jotain pahempaa joka ei vaan saata oireilla vaan tulee haittaamaan lähitulevaisuudessa.

Kävi tuuri, en ollu pyytäny erikseen mutta meille sattu eläinlääkäriks Olli Mäkelä.
Mä oon siis tavannut hevosen 3 kertaa, ja nyt kun mentiin hyvinkäälle niin hevosen myyjät tyrkkäs sen mulle et mää juoksen ja siirtelen sitä ja vien röngenhuoneeseen ja pidän sitä kiinni siellä, eli siellä huoneessa oli vaan vieraita ihmisiä sille ja paikka oli vieras, se oli hämmentynyt, ja minä olin hämmentynyt. Olimme yhdessä hämmennyksissä mutta ei häsetyksissä.
Tultiin hyvin juttuun siinä.
Ja jos ei oltas tultu vaan se olis suorastaan kusta lorottanu mua silmään niin oishan se ollu noloa, pikku akka ja jättiheppa, herkemminkin saa jupinaa siitä miten pikkutyttöjen on pakko hommaa mahdollisimman iso hevonen.

Juokseminen otti univajeisen kunnon päälle ja lyijyessu päällä seisoskelu otti selkään yllättävän paljon mutta kuulemma ei oo epätavallista.
Mut oli kiva ku oli henkilökuntaa sen verran et voi pitää vaa hevosta eikä taiteilla niiden kasettien kanssa... se o  joskus niinku twisterii pelais ku ei oo osaamista nii yrittää vaan toimia ohjeiden mukaan. "Joo siinä, ei, nyt heiluu, koita vähä kääntää sitä." Ööh, i will try my best.

Olli kävi tulkkaamassa ne kuvat mulle aina välissä, eikä niissä ollut mitään sellaista joka mua säikyttäs.

Sit mä menin tekee työt ja hevonen vietiin uuteen kotiinsa.

Kävin sit hommien jälkeen viemässä sille tarvikkeita, tarvi pari loimee kun se on ajeltu ihan nahkapalloksi, siis poskista ruununrajaan.
Ihku nahkapallo, voi putsaa kosteella rätillä :D.
Se jäi uuteen kotiin ihan rennosti, mitä nyt heinäverkkoaan tais odotella.

Mietin et vaihtasin sen kutsumanimen kun se on niin yleinen et mullaki ollu elämässä pari sen nimistä.
Mutta se on keksittävä heti ettei sille vakiinnu vanha kutsumanimi. Ja kun menin illalla sinne tallille väsyneenä ja väsyneine juttuineni jäämään suustani kiinni niin melkein aiheutin sen että sitä alettas kutsua Keijoksi :D no ei siinä mut mä nimeäisin mieluummin koiran tai kissan Kekeksi.

Sitä on vaikee käsittää ees vielä että mulla on uus hevonen. Sama fiilis ku 11 vuotta sit ku Freddy tuli, mul ei oo satulaa, en tunne tallin tapoja enkä ihmisiä ja en oikein tiedä mistä alottaa.
Mut siin on se ku en tunne sitä etukäteen niinku tunsin Freddyn, me vast totutellaan.
On kyl järki polle.

Toistaseks mun aika menee vaan eläimiin. Freddyn kanssa mulla ei oo enää viikkookaan jäljellä joten haluan viettää sen kanssa aikaa kun vielä voin, enkä sit taas voi jättää tota uutta vaan venailemaan vieraaseen paikkaan keskenään.

Varusteita ei onneks tarvi hirveesti hommaa kun se on saman kokonen ku F, niin loimet menee. Mul on ollu jemmassa nahkasuojat jotka ostin tutulta kun ne oli isot sen hevoselle ja harvalla ratsulla on yhtä järeet jalat.
Tällä uudella on "vaan" nelosen kavio ja jalkakin on sirompi, vaik se on kyl vaan siro Freddyn valkosiin puunrunkoihin verrattuna.
Eli suojien neopreenit pitää vaihtaa lampaankarvaan niin istuu. Ne on hienot nahkasuojat, saan ne viel sopimaan.

Varusteita on joutunu ostas lähinnä itelle et on asiallisen näkönen sit valkoissa.
Kilpailuasun  ostokin tulee tässä eteen vielä
En o ikinä omistanu valkosii housui ja mun ridakypäräkin on homeessa.

Näemmä mulla on joku Kingsland ja Eskadron(joka on aina ollu mun suosikki) fiksaatio. Varauksessa itelle kingslandia ja ponit pukeutuu eskadroniin ja bucasiin.
Siks pitiki hommaa samankokonen hobunen, meil on kuitenki melkein kaikki loimet bucasia eikä mitää vanhaa nii ei tod kestä kukkaro ostella uusia.

Itse aion lopettaa tän rönttösratsastelun ja ryhdistäytyä.
Yritin tänäänkin olla niin teflonpintanen ja tukka ojennuksessa mut kotona huomasin et paita on kissan lohimössöroiskeissa :D

Mut ens viikko on kamala, toivon että elämä asettuu uomiinsa sit pikkuhiljaa.
Freddy on auttanu mua olemassaolollaan ikävinä aikoina, mut nyt mä oon sen tukena ja tämä uusi ystävä saa vuorostaan auttaa mut tän menetyksen yli.

Kuten sanoin, hyvin bittersweet.
Mutta mä pusken tän läpi.
On jääny unet vähäselle niin oon ihan koomapotilas, mut nyt noi tarvii huomioo ja huolenpitoo niin aktiivisesti et on se helvetti jos ei tahdinvoima riitä siihen että huollan myös itseäni koska tää ei oo normaali olotila. Kyl mä kaikille elukoille hoidan niiden tarvitsemat ruuat mut en sit jaksas itelleni, mut en tietenkään jaks ku oon niin vajakki etten mee ajois nukkumaan ja syödä normaalisti.

Kerään ny mieluummin voimia ku biletän. Tulihan tässä kesä jo rällättyä.


No, nyt viikonlopun kukun viel myöhään, mut maanantaina mun on järkättävä oma elämä kuntoon. Ei oo ees vaikeeta, tekee aluks päiväaikataulu, alkaa täyttää taas kalenteriakin. Mä vaan suoritan hommia sitä mukaa kun niitä on. Ja onneks niit on!

Mut Freddyä tulee ikävä. Tosi.
Uudesta hevosesta sit lisää kun on oikea hetki.

Pelottaa.

Viikon päästä mun Freddy on poissa ja mulla on uusi hevonen uudella tallilla.
Jep, siis olen ostanut hevosen ja kivan olenkin, en mä nyt ilman rupee olemaan.
Mut ei siitä nyt just enempää...
Tää homma menee vaan eteenpäin kun juna, ne asiat oon järjestänyt mitkä mun pitääkin niin mun ei oikeastaan tarvi kun pysyä kyydissä.

Tottakai mua hirvittää, oon ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa.

Tää on nyt sit sitä elämää vaan sitte.

Freddyllä on kaikki niin hyvin kun nyt voi olla ja kesä on mennyt hyvin, omaa menetystänihän mä tässä märehdin.

Viikko... mun pitää viikonloppuna kengittää Freddy vielä että muistan sit kuinka hirvee homma siinä on ja mulle jää vähänkäytetyt kengät muistoksi.
Revi nyt tästä sit huumoria... no tottakai on kiva kun tulee uus hevonen mutta se nyt on vähän tällästä kun pakon edessä joutuu luopumaan vanhasta.

Kieriskelen siis itsesäälissä. Mut on se parempi kun itsesyytöksissä.

Dark night of the soul..

Sinänsä erikoista koska ei mulla ole sielua, oon piinkova ateisti. Mut nyt on mustaa.

Onhan tässä vaikka mitä tapahtunut, mut eei oikein mikään tunnu miltään.
Tietääkseni näyttelen ihan kelvollisesti että mitäs tässä.

Mua vaivaa toi mun vanha rakas hevonen. Kesän ylihän sitä oli enää vaan tarkotus pitää, mutta jokainen päivä on vaikeempi. Mulle. Hevonen vaikuttaa ihan iloiselta papparaiselta.
Siinä ei oo vieläkään muuta vikaa kun vanhuus, ravinto ei enää imeydy ja uskokas pois, kokeiltu on kaikennäköstä.
Raspautin sen tos laidunkauden alussa vielä ettei mikään varmasti vaivaa sitten.
Tällä hetkellä se syö suht hyvin, mut en mä nää siitä huolimatta muutosta parempaan edes mun denial- lasien läpi. Jos tilanteen koheneminen olis mahdollista niin olis sen pitänyt täyseläkkeellä laitsalla(yöt sisällä ettei oo liian raskasta), ja lisärehuja se saa myös sen verran et pitäs niistäkin johonkin olla. Mut ei auta kun kilometrit tulee vastaan.

Mun oma vuorokausrytmi on ihan sekasin, en käy kaupassa ennen puoltayötä, ja siis ostamassa eläimille ruokaa.
Toisiks raskainta tässä on se, että joudun vähän niinkuin pitämään tämän yksin sisälläni tai elukat ihmettelee ja ihmiset vaivaantuu.
Mä oon ite paljon kurjemmassa kondiksessa kun se vanha pöpi siellä laitsalla...se vaikuttaa niin siltä että se nauttii kun saa vaan olla ja mä palvelen.
Mut senhän mä sille lupasin, hyvän vanhuuden. Yhet puheet. Ja päätökseni on hyvin perusteltu ja aiheellinen.

Mulla on ihan liikaa aikaa ajatella ja käytän sen negatiiviseen.

Kyllä mä yritän. Pidän huolta itestäni entiseen malliin ja pidän kämpän siistinä vaikka väkisin. Koska mulla on paska olo joka tapauksessa niin se ja sama käytänkö sen ajan lattialla selälläni maaten ja kuunnellen musiikkia(se on kyllä ihan ok) vai imuroiden.

Toukolla(kissa) on hammasongelmia, se ei pystynyt syömään, tai siis pureksimaan.
Onhan sekin jo yheksän niin ihan luonnollista että jotain pientä voi tulla. Labratulokset oli onneks ok, nyt on aika varattuna sit röntgeniin ja hammaslääkäriin.
Ruoka menee ku pistää sen suorastaan mousseksi blenderissä ja antaa metacamia.
Näil mennää viikko.

Mä oon niin loppu tähän et raivaroin taas tuolla ympäriinsä auon päätäni lähes psykoottisesti. Tällä viikolla remppamiehille, isännöitsijälle, taloyhtiön kyylämummolle huutelin kadulla. Poliisit oli parkissa vastapäätä taloa ja koiran kanssa ohi kulkiessani sain kuningasajatuksen mennä vähän härkkimään ja menin takas siihe ikkunan taa ikään kuin katsomaan konstaapelin olkapään yli sitä näyttöä mitä se näpytteli. Kun se huomas niin se avas ikkunan ja sano että mee pois.
Minä vastasin että menkää ite, nää on mun maita!
Mitäpä kukakin luulee, oliko se nyt fiksusti tehty, wtf? Jonkun pitäs pysäyttää mut ennen kun saan mitään erikoista aikaan.


Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi. Tutut on sanonu että ei he osannu aatella että mullakin vois olla murheita kun en näytä sitä naamaa niille.
Yritän hakeutua seuraan mutta oikeastaan tällä hetkellä vaan vihaan kaikkea.
Paitsi eläimiäni. Mutta mua harmittaa niiden puolesta että vaikka hoidan ne kuten kuuluukin, ja raahaan Toukoo eläinlääkärissä, niin huomaan itekin että oon kokoajan vähän poissaoleva(sentään huomaan sen viel
 Itse!). Haluaisin kiinnittää niihin enemmän huomiota ja ne kaipaa sitä.
Kyllähän tää jossain vaiheessa helpottaa, tai siis parempi olis.
Ja tottakai kun mulla vatsahaava on, niin sehän vaivaa nyt.

Horse on vähän kuspää kyl. Nykyään kun haen sitä laitsalta ja huutelen sille, niin se tulee hirnuen portille. Ihan oikeesti. 11 vuotta eikä oo ennen ollu aikomustakaan tulla hirnuen vastaan. Tämähän se helpottaa...
No, ehkä se on aatellu että se vanhenee ja heikkenee, sen on lähennyttävä mun kanssa koska en anna mitään ikävää tapahtua sille. Jos voin vaikuttaa siis.

Se laidunsi aluksi laitumella tien varressa, ja siinä toisells puolella on joku urheilukenttä. Ja sit joku fudismutsi oli tehny siitä elsun..
Sain tänään postissa valvontaeläinlääkärin lausunnon että laiha, mutta ei muuta normaalista poikkeavaa tai huomautettavaa. Luonnollisesti sille kerrottiin että mikä on homman nimi ja se että sitä ei oo jätetty olemaan vaan siitä huolehditaan edelleen ikään kuin elämä jatkuisi kesän jälkeen ja kuntoa tarkkaillaan.

Onhan se hyvä että tehdään ilmoitus jos kyse onkin eläinrääkkäystapauksesta, en mä sinänsä nokkiini ottanut mutta olihan se vähän isku taas ottaen huomioon että mikä on homman nimi.

Pitäsköhän mun soittaa aika siltä Lissulta.. se kun voi silti mennä elokuun loppuun.

Kannattasko valvoa koko yö, tuskin. Mut kello on taas kaks ja musta ei oo yhtään mihinkään. Mä oon tosi väsynyt. Yleisesti ottaen.
PÄIVÄNI LYHYESTI
Klo 8 herää herätyskelloon joita on kolme
Klo 10 herää oikeasti että voi helvetti taas
Klo 12 lähe hommiin
Klo 18-21 tule kotiin
Klo 21-04 totea että jäipäs taas kaikki tekemättä
Klo 04(siihen se menee) nukkumaan.
Sit taas alusta.

Pitäs alottaa just uudenlainen elämä kun moni asia tulee muuttumaan pakosti, no, kai mä joskus onnistun ku joka päivä yritän.

Miettikää et täällä on ihmisiä jotka jopa kadehtii mua. Mitä kadehtimista tässä on?
Okei, näytän paljon ikäistäni nuoremmalta kun mulla ei oo naururyppyjä. Mut mistä niitä oliskaa tullu ku ei o pahemmin naurattanut.

Aivan lapasesta lähtenyt itsesäälikitinä. Mutta on mullakin joskus oikeus olla paskana.

Kesälaitumen aika.

Koska oli korkea aika.
F on täs kahen viikon aikana heikentynyt nopeutuvaan tahtiin, tosin se ei näy mulle vielä koska päivällä se on ihan reipas ja ei oo kummemmin ongelmia jäykkyyden suhteen.
Mutta tallin henkilökunta raportoi että aamuisin on hankaluuksia takapään kanssa. Luotan niihin vaik pitäs nähä itekin kun tietää et mikä on sille normaalia koska sillä on se shivering, ja se että onko se jo epänormaalia sille.

Mutta koska tiedän olevani sokea asialle, päätin luottaa toisiin ammattilaisiin, minä itse katson asiaa liian läheltä.

Ja ne mun päätökset. Mä sanon että oota mä mietin hetken, eli toisin sanoen koetan sisäistää asian. Sillon päätös on jo tehty.
Sitten seuraa skitsoilu koska en ole ehtinyt vielä hyväksyä päätöstäni, ja sen skitsoilun aikana järjestän asiat.

Tosi kiva varmaan muille...

Ei se ollu ku vartti ku olin sopinu et saa tulla laidunkotiin, ja kyydin seuraavalle päivälle.

Aattelin et pakko toimii jos täs nyt on kyse muustakin kun vanhuudesta, joten en voi ennustaa yhtään enää miten asiat etenee.
Cushing-epäilykin mulla on ollu mielessä, mut ei aleta enää todellakaan selvittää.
Soitan Liisa Harmolle ja kysyn et miten sil ois aikaa tulla hoitaa se ikävä homma, kun ei silläkään niitä aikoja välttämättä samoin tein ole...

Horse itse vaikuttaa vielä tyytyväiseltä elämäänsä. Itseasiassa hyvin tyytyväiseltä.
Se ei o hiffannu tai sit se feikkaa...
Eli menkööt laitsalle nyt, oha sitä jo totutettu vihreeseen, mä voin seuraa sen vointii läheltä kun taas perinteisesti laitumen ajan pidän siitä itse huolta melkein kokonaan jos tarvis.

Onpahan sit saanu olla laitsalla kun vielä siitä voi nauttia, ja jos toi ympäristön vaihdos tepsii, niin voihan sitä lopetusaikaa siirtää(itseasiassa Estola on kutsuttu kattoo hampaat 26. Päivä, pitäsköhän soittaa että nyt tuli suunnitelmiin pikku muutos jos käypi...) , mutta Deadline on kuitenkin viimeistään elokuussa.

Niskasta kii.

Okei, nyt on lopetettava sekoilu.
Annoin itselleni luvan heittäytyä hetkeksi ihan niin mahdottomaksi kun sattuu tuntumaan. Ja kai se olis pikkuhiljaa jotenkin psykoottiseks menny, olin kuitenkin pelkästään yksin keloineni(ei puunrunkojen, ajatuksineni) himassa ellei duunii ja tallii lasketa.
Eli siel mä oon ollu himassa kukkuu kukkuu koska oot viimeks syöny tai nukkunu enemmän ku 3h yössä? Maannu äksänä joogamatolla lattialla kattomassa kattoo että vois varmaan pestä katon kun mun mielestä se oli valkosempi ennen ja röökinsavu on sen vuosien varrella saanu vähä kellastumaan diu diu diu...

Ketä mä edes olisin huijannu? Kaikki tietää kuitenkin, KAIKKI, kuinka raskasta ja vaikeeta se rajan veto Freddyn suhteen on mulle joten mitä sitä teeskentelemään.
Tuttui on sieltä täältä talleilta ja muitakin jotka on nähny tai on hyvin tietosia et miten mä oon hyysänny sitä kantturaani omana 11 vuotta ja hoitajana 6 vuotta ja plaa plaa kaikki että miten mun elämästä ei olis ehkä tullu sen enempää ilman sitä, voi olla et oisin vieläkin 35- vuotiaana pitkäaikaistyötön vailla mitään ammatillista osaamista, ja sillon kun kaikki on menny päin persettä niin tallilla on ollu kaikki kunnossa ja Freddy.

Aina on tietty asioita jotka olis voinu hoitaa paremmin, oon vaan ihminen, mut oon mä sen asiat aina järjestäny. Turha sitäkää jossitella, hevonen on 27 ja sinänsä terve.
Tää menee just niinku alunperin oli tarkotus, monta vuotta enemmänkin ollaan saatu mitä odotin.
Meil ei oo vuokraajaa enää eikä tietty tuu, mut yks toinen vanha ponihakalainen käy ridailee yhtenä päivänä viikossa koska se tarvi varmemman ratsun omien selkäongelmiensa takia. Just sopiva meiän tiimiin.
Oli eilen ratsastamassa ja lähetti viestin että on se vielä kumman vetree ikäsekseen, ihan koulutustasollaan jos ratsastaja vaan jaksaa.
Onhan se tosi hyvä vääntää nykysin, mutta se tarvii valmistelua ja suunnittelua. Jos sillä tulee stoppi ettei kiinnosta eikä jaksa niin se ei suorita vaikka ruoskisit.
2päivää maneesii, sit 2 päivää maastoköpöö, niin sit taas inspiroi.
Kai se on niin tottunu tekee duunii et yleisesti työtä karttavasta luonteesta huolimatta se haluu kyl tehä jotain vielä. Muutaki ku pelkkää maastoa.

Mut ku mä oon oppinu selviimään muista vaikeuksista jotenkuten itse ja niitä on muutenkin ratkennut, on Freddyn aika viimein levätä, enkä aio hämmentää sitä tai muita eläimiäni olemalla ihan paskana, tai ajaa ihmisiä elämästäni pois kun ne ei kestä tai jaksa kattoo.

Kesä me nautitaan hemmetti vaikka väkisin! Mun voinnilla on kuitenkin suuri merkitys eläinteni vointiin.

Katson eteenpäin ja etin uutta hevosta täs samalla, mitään en osta kuitenkaan sillon kun Freddy on mulla koska siihen menee oikeesti aikaa ja rahaa enkä aio ottaa mun resursseja siltä

Kiikarissa on yks ns. Parempi harraste/kisahevonen(mut jos mulla olis asiaan valtaa niin nuorentasin ton mun karunnäkösen karvajalan ja pitäisin toiset 10 vuotta mut ei.)
Torinhevosia oon kans kattellu mutta kun vertaan niitä heti Freddyyn. Niin en mä oikein tiä miten hyvä idis se olis kun F on kuitenkin saanu siinä geenilotossa ihan hyvät eväät, sehän on vähä ku hannover torinhevosen nahoissa ja käytöksellä. Ja liikkellä öhöm.. mut ei se juurikaan mikää miinus oo ollu.

Hirvee säätö, mä en oikein digaa muutoksista.

Today I have mostly...

Rötköttänyt matolla äxänä, fiilistellyt musaa, miettinyt et pitäsköhän joskus ottaa ja pestä katto(ja kevätputsata tuuletinlamppu ennen kun sen laittaa hyrräämään niin että seinätkin saa pölykuorrutuksen ja joudun imuroimaan ne, true story) kun mun mielestä se on ollut joskus valkosempi... onhan tässä kopissa kuitenkin röökattu se 10 vuotta, vähän näön vuoks puhalleltu raollaan olevaa itsemurhaovea kohti. Enkä mä ite oo ees ikinä röökannu. Kummaa siis että asia on mulle ihan sama. Aina ollu.
Exän pakotin joskus talvisin polttamaan liesituulettimen alla vaikkei se ime ees mihkään hormiin, mutta uskallappa avata ykskin räppänä joka pitää pakkasen ulkona ...
Kiinnostavaa. No ehkäpä musta on.

Jännä. Tuli tämmönen käsite mieleen ellei jopa keksittyä itse, kun Bowie-psykoosi.
Omg. Mun jutut. Pakko kirjottaa ku ei tätä kukaan suostu kuuntelemaan niin kauaa kun mulla asiaa riittää.
Anyhows. Sillon kun mulla oli possunuha, ja sairastin toista viikkoa kovassa kuumeessa enimmäkseen ihan pihalla. En mä edes tiedä paljonko lämpöä oli, ihan tarpeeks ainakin. Aloin tulee tolkkuihini sen verran että pystyin edes somettamaan.
Ja luin että David Bowie kuoli!

Tämä oli liikaa ylikypsille aivoilleni. NOOOOOO! Miten voi olla, ei se voi kuolla, mitä täällä tapahtuu, i dont wanna live on this planet anymore!
Niin, se on toki vaikea käsittää että 69- vuotias syöpäpotilas voi kuolla. Eläkää ite kuukaus pelkällä marlin mansikkamehulla ja panacodeilla ja katotaan millaseks se todellisuus muuttuu. Varsinkaan kun ei ole mitään muuta ihmiskontaktia kun se että joku tulee täydentämään mansikkamehu ja kissanruokavarastot.

Kuukauden sairastin, oliko vasta kolmannen viikon kohdalla kun pystyin ottamaan Ranen takasin hoidosta, ennemmin en olis pystyny ulkoiluttamaan sitä ja vielä viidennenkin viikon kohdalla tahtini oli kuin mummolla jolla puuttuu pyörä rollaattorista. Mut kun mä ponkasen kyl ylös heti ku pystyin, vaik ei aina kannattas.
Se miten Bowie liittyy tähän, niin hyvin kiinteästi. Ei mulla ollu kuukauteen siinä muuta kun Bowie-dokkarit, musa, livet, name it.
Himassa pyöriskelin kuumehoureissani ja Bowie- päissäni.
Kaikissa lyriikoissa(no ehkei kaikissa, jos ootte perehtynyt. Sille sekavuuden tasolle ei onneksi menty) oli järkeä ja niitä suorastaan eli. Ite en oo niin alienien perään silti(hänhän siis oli ziggy stardust, spaceboy, jne) mutta se mikä muhun on vedonnut aina on se punanen lanka siinä musassa, yksinäisyys. Tietynlainen henkinen itsensä tahaton eristäminen muista)Siihen oli hiton helppo samaistua ainakin siinä vaiheessa jos viettää kuukauden ylhäisessä yksinäidyydessään. Varsinkin kun oon aina tuntenut itseni yksinäideksi. Olen sinänsä vahva niin mua ei tarvi auttaa ja vaikka tarviskin niin enhän mä osaa pyytää. Mut tiedän et se on oma valinta, yritän skarppaa. On kavereita ja kaikkee ihan normaalisti, mutta vaikka tykkään seurasta, ihmiset kuppaa mun elinvoiman ja oloni on välillä suorastaan persraiskattu kun matkaan aamujunalla kotiin.
Ei siis johdu niistä ihmisistä, its not u, its me, ja tottakai uudestaan uudestaan.
Mut se siitä.
Tämä maaninen psykoosi(ei oikeita diagnooseja, mutta jollain sanoilla sitä fiilistä on kuvattava) kesti vuoden. No mikäs siinä, väänsihän se musaa joku 5 vuosikymmentä?
Eli biisejä riitti fiilisteltäväksi kyllä! Plus kaikki muu oma outoilu pään sisällä asiasta.
Ulkopuolisia en kiusannut asialla pahemmin, mitä nyt kerran vaadin illanvietossa että jos eräs seksuaalivähemmistöön kuuluva ystäväni saa madonna-tunnin, niin...

Jotenkin tuntu siltä et aivot kehittelee jotain jeesiä tollasen varalle ettei kärsi ihan niin pahasti koska tauti iski yllättävän kovaa, ja jälkeenpäin kelailtuna jonkun olis pitäny ehkä tsekkaa mua aluks vähä useemmin mut kun oon sellanen paskiainen kipeenä että en päästä oikein ketään lähelle.
LET ME SUFFER ALONE, DOG DAMMIT!

Sen huomas myös sit nukkumaanmennessä sit ku pahin pimeys hellitti niin silmät kun sulki niin johan oli trippailut. Miellyttävää, mutta vähän hämmentävää.

Mun aivot oli herkät kun raastinraudalla raastetut, siksi olen vajonnut siihen että teen koko postauksen julkisuuden henkilöstä. Että sitä OMG.
Se sai mut vajoamaan joksikin teiniksi millainen en ikinä ole edes ollut.ä

Miksi nyt?
Nohh... on toi mun hevoshässäkkä ja tolleen, en ota sitä läheskään niin hyvin kun esitän, NOPE. En tiedä mitä mä odotin. No shit, mistä mä olisin voinukkaan.
Ei siinä, mutta vähän alkaa taas Bowie-psykoosittaa. Ehkä se on mun selviytymiskeino tietyissä tilanteissa.
Lyriikat ja fiilis on kuulkaas taas niin lähellä sydäntä että!
Ja sit kun sitä tuotantoo on laidasta laitaan ettei tarvi synkistellä ellei haluu, ja mä en haluis... oon jo tarpeeks synkistelly elämässäni niin se ei juuri uutta tarjoa.
Kesäkin tulee ja kaikki. Ja sitä syksyä vältellään vielä ajattelemasta.
Eli jos naapurit ei digaa, niin luurit korville ja hetkeks siihen speissimaailmaan että rauhoitun.

En mä pelkästään matolla maannu, pitihän sitä äitiä käydä moikkaa kun semmonen päivä oli.
Mutsi oli kertonu ystävälleen että Riia tulee aina jouluna, äitienpäivänä(vaikka megadarrassa nukuttuani 2h treenikämpän sohvalla ja napsien valkovuokkoja tien varresta, mut silti! Siit on jo varmaan 10 vuotta kuitenki) ja hänen synttärinään.
Ystävänsä kommentoi että kuinka se jaksaa, on varmaan rankkaa!
Heh heh, thanks.. ehkä mä ny muutenkin käyn.

Hevosen hoiti ja liikutti pikku apurimme tänään :)

LÄÄKKEET!

Niin, niitten kanssahan mä aina taiteilen. Ei kolmioo ei hyötyy.

En nyt muista montako vuotta oon syöny tramaleita annostuksella 100-200mg päivä, eli yks tai kaks.
Sain ne selkäkipuun jolle ei oikeastaan mitään voinut tehä muuta kun määrätä särkylääkkeitä, mut pelkkä särky ei ollu sillon ainoo ongelma vaan multa meni välillä jalat alta jos oli rehkiny liikaa, ja takareisien iho oli välillä kosketusarka, eli vähä mua peloteltiin et äkkii takas lääkäriin jos ne oireet pahenee.

No ne särkylääkkeet autto kyllä, mut aamusin oli aina kun jääpiikki(a'la Sharon Stone) olis ollu pystyssä ristiselässä tai välillä muuallakin.
Monta vuotta tilanne pysy semmosena.

Nyt erinäisten ruokavaliomuutosten, lisäravinteiden ja jokapäiväisen jumppaamisen ansiosta olen alkanut herätä välillä niin ettei mua satu mihinkään, vaikka vielä talvella olin ihan romu, no jalkoihin ei sattunu mut muuten oli niin jumissa ja solmussa että ei helevetti.

Nohh, luonnollisesti kun ei ole särkyä, täytyy alkaa vähentää noitten opioidiläkkeiden syömistä.
Ja kun minäkin olen vähän sellainen että en mä välttämättä tuu ottaneeks lääkettä jos en tunne tarvetta sille, ja näiden lääkkeiden kanssa sehän on juuri niinkuin pitääkin.

Ongelma: jos meinaat olla toimintakykyinen niin älä missään nimessä lopeta kuin seinään, ja onhan se sitäpaitsi muutenkin ihan turha kärsimys.

Mä pidän lääkkeitä aina sen verran jemmassa että pystyn ajamaan sen syntyneen riippuvuuden alas ilman seuraamuksia.
Aloin siis puolittaa sitä tramalia silloin kun heräsin kivuttomana.
Se on hyvä konsti.
Mutta se ei ole että jättää sen puolikkaan yhtäkkii ottamatta kokonaan.

No oonhan mä pari kertaa unohtanut.

Se menee sit niin et eka vuorokaus kokonaan ilman -> ei välttämättä huomaa mitään.
Sitten kun herää seuraavana aamuna niin voi ihan suosiolla mennä sinne vessan lattialle makaamaan ja odottamaan että se lääke vaikuttaa. Oksentamaan joutuu todennäköisesti silti.

I pity the fools joille noita on määrätty johonkin leikkaussärkyjen jälkihoitoon ja sit kun se resepti loppuu niin se loppuu, ja harvaa on ohjeistettu siitä että miten kannattas tehä. Tietenkin niin että lähtee vähentämään sitä annostusta suunnitelmallisesti eikä kuvitella että loppuu ku loppuu, sittehä loppuu ja olen terve!
Tavallaan, tavallaan...

En mä voi väittää et se on kaikille niin paha kun eihän ne välttämättä kaikkiin tehoa muutenkaan, mutta useimmilla asia on näin.

Mä alan pikkuhiljaa muuttua taas ihmisen väriseks ja voin lähtee töihin(nää episodit ei muuten ikinä tuu mun sovittujen duunien tielle, vaan tingin silloin vapaa-ajastani).
Mut olipas jotenkin rankka aamu, huhhuh. Koirakin juos mut metässä nurin niin että yhtäkkii näkökentässä oli vaan puunlatvoja. Hups.

Hevosen kuulumisia.

Kyllä, armaani on vieläkin menossa mukana.
Muutin sen "takas kotiin" kun oli tilaisuus.

Se on nyt siis 27- vuotias.
Päätöshän tuli nopean ja monimuotoisen yhden naisen aivoriihen tuloksena ja syitä oli monta, mutta yksikään niistä ei ollut sellainen että järssillä olis ollu huonompi olla.
Se nyt vaan on niin että Freds vanhenee, ja kyllä mä ajattelin sen pitää niin kauan kun sillä on hyvä olla ja vanhuus ei vaivaa sitä. Mutta koska tämä edellyttää melkein jokapäiväistä liikutusta, jonkinnäköisistä maastoista on hurja apu. Ja meille tuolla on riittävät. Voi kiipeillä mäkiä ja navigoida jalkoineen umpimetässä jos muu työnteko väsyttää.

Ja mä halusin lämpöeristettyyn maneesiin, yhyy kermaperse!

jos saisin jotenkin hevoistani nuorennettua 20 vuotta niin mikäs sen mukavampaa, kyllä mä mielelläni sen kanssa viel parikyt vuotta elelisin jos se vaan jaksaa mua.
Se on nykyisin parempi ratsastaa kun kymmenen vuotta sitten ja jalatkaan ei oo vaivannu *aaaargh!kop kop* niin se on hankalaa pyytää ketään tuuraamaan vähänkän pidemmäks aikaa kun ei o helppo tietää että mitä siltä voi vaatia.
Yleisesti ottaen kyllä enemmän kun porukka kuvittelee niin siitä seuraa se että setämies lintsaa jumppaamisesta(niin, ei se tohon ikään oo päässy sillä että se ois aina antanu kaiken ilmaseks) ja alkaa näyttää hirveeltä kantturalta.

Mut on siin vaivaa, vanhan hevosen hoitamisessa. Mut ei se haittaa niin kauan kun keinot tepsii eikä se ole mitään tekohengitystä.
Kaikenlisäksi se oikein piruuttaan varmaan alkanut osoittaa vuosi vuodelta jotenkin enemmän kiintymystä. Kerran se jopa hörisi mulle. Pitää olla just tollanen et mulle tulee mahdollisimman paha mieli kun siitä pitää luopua >: C

Ja tottapuhuen mulla on mahdollisimman paha mieli.

Oon yrittäny ja yrittäny mut en enää pysy perässä vanhenevan hevosen tarpeissa.
Ja tää on jo aikamoista tähtitiedettä.
Parina edellisenä keväänä on huomannut vähän sellasta laihtumista, yleensä loppukeväästä, heinän ravintoainepitoisuus laskee ku lehmän häntä ja en tiä onko muut vanhojen hevosten omistajat huomannu et kevään karvanlähtö vaatis veronsa myös.
No mut se ei ollu yhtään mitään verrattuna tähän kevääseen. Oon miettiny ja ratkonu ongelmii ja ollu osan ajasta kun ö aapisen laidassa koska nyt aletaan lähestyä sitä aluetta tässä harrastuksessa josta mulla on ihan pyöreen nollan verran kokemusta.
Ahdisti. En tiennyt mitä tehdä mutta jotenkin asia on ratkastava ja lopetettava se hyödytön ihmettely.

Jokunen päivä sitten tallinomistaja tuli puhumaan mulle kun olin tallilla. Ilmaisi olevansa hirveän huolissaan hevosestani ja oli selkeesti huolissaan et mikä mun reaktio tulis hänen asiaansa olemaan.
Asia oli tietenkin se että hän ei usko että ens talvea enää kestää. Hirveen varovasti se tosiaan asiansa esitti kun eihän se tunne mua kuitenkasn kauheen hyvin, mutta siis ehdotti että vien kesäksi laitumelle ja kesän jälkeen... pois.
Lisäsi kyllä että jos se lihoo sen näköseks et siitä on eläjäks tms niin sit voi miettii takasin tuomista ja pahoitteli niin että en meinannut saada suunvuoroa.

No en mä olis tarvinnukkaan, koska en oo eri mieltä. Joo, se varmaan lihoo vielä kesällä ihan komeeksi, mut mitäs sit ku sitä ikää on sit se 28 ja taas kääntyy kevääseen?
Mä en ota sitä riskiä että se romahtais. Kyl se on niin vanha et se voi käydä tosi nopeesti.

Se on se mitä mun on alunperin pitänyt tehä. Päästää se pois ajoissa mutta ei liian aikaisin, kun sillä ei ole sairauksia, todennäkösesti ei kummempia kipujakaan, mieli on virkeä, askel nousee ja tietty se pirulainen on ollu nykyään tosi hyvä ratsastaa ettei tää mun rajanveto turhan helppoo ois.
Mut kaikki mun vastuulliset ja jalot pyrkimykset Freddyn suhteen menis vituiksi jos nyt kuuntelen sitä itsekusetusta mitä kuuluu koko ajan mun päässä yhellä ääniraidalla.

HALOO! Vaikka se lihoiskin entiselleen niin mitäs sen kaa sit, odottaa seuraavaa notkahdusta? Sydäriä? Jäädyttää sen elävältä niinkuin Walt Disneyn(eiks se se oo?)odottamaan että jos tulevaisuudessa keksitään parannuskeino akuuttiin vanhuuteen? Niin..

Oon keskustellu asiasta tuttujen kanssa joilla on perspektiiviä asiaan. Niiden muiden kanssa en oo puhunu tästä ollenkaan.
Ehkä oon hakenu enemmänkin juttuseuraa kun varmistusta päätökselleni, koska mun päätös tapahtu siinä kohtaa kun tallinomistaja tuli mulle siitä puhumaan.
Tiesin varmaan että nyt pitäs alkaa miettii mut en osannu pistää sitä ajatusprosessia alkuun, koska kysymykseen "miten?" Osaan vastata. Koska ja miksi oli hankalammat kun sitä ei niin paljon etukäteen osaa sanoa.

Vaikka oonkin siitä lähtien salapillittänyt vapaa-ajallani niin oon todella kiitollinen siitä että karu totuus heitettiin mun naamalle koska aina oon toivonu että niin tehtäs siltä varalta että tarvin johdattelua.

Mut vaikka täs on joku sadasosa huojennusta, niin vitttu tää ei iloksi muutu. Joku osa alitajunnasta sitäpaitsi yrittää puhua mua koko ajan ympäri, sitä vois verrata ärsyttävään inttämiseen. Sille olis helppo vaan antaa periksi mutta ei, se nyt ei vaan niin mene. Kun en mä kuitenkaan sitä pysty nuorentamaan, sisäistä nyt jo tämä asia.


KRAAAAAAH! Ja kyllä tiedän, on ihan normaalia tuntea näin tässä tilanteessa. Ei muuten auta yhtään. Se auttaa vähän et täl suunnitelmal mun hevosen ei ikinä tarvi olla mikään raakki.

Kesäks se tulee laitsalle mun hoiviin, ja sitten katsellaan varmaan sitte hommat loppuun.

Tarvi varmaan sen kummemmin käyttää sanoja kuvailemaan mitään tunnetiloja tai semmosia. Ei tää samalta tunnu kun noi muut vastoinkäymiset mitä mul on ollu, kun ne on ollu kategoriaa "miks kaikki haluu tehä paskaa mulle?" Mut tää on vaan tätä elämää, ei tälle kukaan mitään voi.

💙

Persoonani toinen puoli, my ultimate guardian? Pt. 1

Tää on kunnon jaarittelua, sisäinen monologi joka on taustalla mun elämässä koko ajan, ja on kivempi kirjoittaa se kun vaan miettiä yksikseen koska kukaan ei halua puhua mun kanssa, sillon harvoin kun itseäni huvittaa keskustella.
Tää tulee jossain vaiheessa siihen pointtiin, mutta mutkien kautta. Ei mun tuu kirjotettuu mitään jos alan miettiä että mitä ja miten ja koska kirjoitan. Kirjoitan kun huvittaa mistä huvittaa. Muuten en kirjoita ja minä siinä häviän eniten.
Ja turha näitä on miettiä, julkasuun vaan.

Nniiiiin...
Ei oikein tuntunu näkyvän loppua sille mun huonon tuurin putkelle, paremman nimityksen puutteessa(saatan editoida sen tähän myöhemmin, ehkä) ja kun niitä iskuja(kuvainnollisesti, vähän niinkuin) tuli vaan joka vitun päivä uus.
Siis joka päivä meni päin helvettiä jo ihan alkujaankin ja useimpina niistä vielä sai kaupanpäällisinä vielä lisää jotain paskajuttuja, ja ei. Sen rääkityksen jälkeen en käytä nätimpää kieltä, fuck you.

No kumminkin, koska mun pää kestää, ongelma tuli vasta siinä kohtaa että kroppa ei kestä. Kyllä mä psyyken oon saanu pysymään kurissa ihan vaan käskyttämällä sitä, mutta ei ikinä pidä aliarvioida stressihormonin eli kortisolin myrkyllistä mahtia.
Se on kuin syöpä, syö ihmistä sisältä ja tunkee kipuna joka nivelraosta ja vatsahaavasta heh heh not funny.

Toi isku duunipaikasta, mä pystyin väistämään sen henkisesti mutta KABOOM!
Kroppaan osui. Vai minkä takia mulla oli seuraavana aamuna jokaisessa oikean käden sormessa niveltulehdus? Jo koulussa opetettiin että jos kaikissa(missä vaan, voisin käyttää tätä vertauksena ihmissuhteisiinkin) vaikuttas olevan samaa vikaa, niin se todellinen syy löytyy muualta, niinkuin se osaltaan onkin.

Toki oon kolhiintunut matkan varrella mutta erikoista että kaikki vanhat vammakohdat alkoi oireilla kivuliaasti, ja lisäksi joukko uusia joita nyt tuli kun enhän mä hommia lopettanut, ikävä kyllä ei enää oikein tosta sohvalla makaamisesta saa tienattua ruokarahoja. Tai kyllä minä pärjään, mutta elukoille pitää olla ruokaa kanssa(tulin just 247 nistialepasta laukussani pakastekuutio jotain thairuokaa, suussani korvapuusti ja kainalossani 400g naudanjauhelihaa. Se jauheliha ei siis ole minulle. Naureskelin asialle siinä kun yritin olla jäämättä auton alle perjantaiöisessä kurvissa jossa ei enää siihen aikaan ollut liikennevalot toiminnassa.)

Siinä kaupassa ei oo öisin tylsää. Paitsi jos oot töissä siellä ja joudut kestämään sitä sirkusta joka päivä ja jokaikinen y ö.(sinua ajattelen!)
Kun olin valkkailemassa sitä thai cubea pakkasesta, siihen huojui semmoinen nuori mies joka oli iiiihan wasted. Otti saman kuution mihin itsekin päädyin ja sanoin että hyvä valinta 👌. Hän nyökkäsi vastineeksi.
Meen kassalle ja sieltä tää sankari tulee niin että hyvä että käytävä riittää. Tuli kassajonoon mun jälkeen.
Kunnioitettavaa skarppausta! Huojuen ja silmät pyörien se seisoi jonossa, laittoi ostokset hihnalle ja haparoiden laittoi jälkeensä "seuraava asiakas" -kapulan. Sitten hän maksoi normaalisti ostoksensa. Tai siis normaalisti, no siis suoritti ja jopa ylisuoritti kaikki asiat aiheuttamatta mitään hämminkejä, ollessaan selkeesti niiiin kamoissa että ei sitä enää skarppaamalla peitetty 😂 mutta ihan kiitettävän arvoinen suoritus. Suoritukselta se varmaan hänestäkin tuntui.

Wow nää anekdootit sotkee juonen. Mutta ne on olennaista kertoa. Siis..

Ja kun mikään ei tunnu paranevan, mikään määrä särkylääkkeitä ei auta niin siinä vaiheessa niitä on oikeestaan aika turha edes popsia koska sit ylitetään se raja kivunlievityksestä pilleripöhnään.
Siinä vaiheessa se pilleripöhnän määrä ei sitten enää korreloi siinä että kuinka paljon se auttaa siihen särkyyn, vaan siihen kuinka paljon pystyt sietämään sitä. Jos siis edes sitä, sit olis pitäny vaihtaa vahvempiin joka olis ollu hieno alku tielle itsensä invalidisoimiseen.

Vammojen pitää saada parantua, ja tässä monet ovat menneet pieleen, ne pitää ihan itse hoitaa. Kaikki ei parane pelkällä levollakaan, koska lepo surkastuttaa lihakset ja jumittaa paikat ja verenkierto toimii huonommin et siinäpä paranet sit.

Mutta jos mieli ei anna rauhaa niin siinä ei kuulkaas mitkään valtakunnan lepositeet rentouta.
Tämä on siis loputon suo, joka osaltaan olis helpompi kulkea yksin, koska matkalla on niitä jotka ovat mahdollisesti minua heikompia henkisesti, tai sitten niitä jotka kantavat vielä suurempaa taakkaa hartioillaan kuin minä.
Niille on pysähdyttävä ojentamaan käsi. Ne ihmiset jotka eivät anna kurjan olonsa näkyä muuten mutta fiilikset jotka mä kyllä sieppaan heti jos nään sen saman minkä itsessäni, eli hienosti sanottuna, kun henkilö vaipuu omiin mietteisiinsä ja jos se ei pysty hallitsemaan naamaansa joka taipuu niiden mietteiden mukana, naps!
Sillon mun on pakko vetää se ihminen ylös.
Whoever needs it the most.. mutta joskus musta tuntuu että koska se mitä teen ihmisten eteen, ei ole ehkä suuria eleitä, tai siis ei todellakaan ole, vaan lähes huomaamattomia mutta sellaisia joista on oikeasti jotain apua, enkä hirveesti ota mitään kunniaa tollasista, koska jos välität, autat, ja jos et, tai en, niin no, painu helvettiin kitisemästä, en mä hyväntekeväisyyttä harrasta, osapäiväsosiopaattina nääs.
Mut ois se hei kiva saada joskus jotain vähän vastineekskin.

On kolme ihmistä joita en voi syyttää siitä että he suhtautuisivat välinpitämättömästi
(aaargh mä oon lukenut tosi paljon juttuja englanniksi niin jotkut tän aihepiirin asiat ja varsinkin ilmaisut ovat tönkköjä, kuten voi huomata. Mutta eeeen halua kirjottaa suomeksi ja heittää sinne väliin jotain "y'know?" vaan ihan samalla kielellä että tiiäts?) Tai siis edes tahattoman välinpitämättömästi.
Vanhempani, no ne nyt ei aina ymmärrä mutta kun niiden lähtökohta on se että ne haluu mulle parasta vaikka se "paras" sattuis sillä hermoromahduksen hetkellä(siis ei mikään semmonen tilapäinen päreiden poltto) se että huudan niille ja ne ymmärtää, ja sitten tämä ex-mieheni jolle näyttää jostain syystä olevan jokseenkin tärkeää ja tarpeeks hyvä tulos että pysyn järjissäni(ja poissa putkasta ehehe 😐).
Kiitos heille, ehkä varsinkin jälkimmäiselle... vanhempani ovat toki joutuneet sietämään mua kauemmin ja joutuvat jatkossakin, mutta ei tällä mun exällä oo mitään pakotetta muhun. Eikä se mua hyysää. Ei me puhuta sen kanssa mitään tunnejuttuja mutta hänestä on ollut niin iso apu tämän pakan kasassapitämiseen että haistakaapa kakka ne joiden mielestä mun olis pitänyt valita mun seura paremmin blah blah blah...
Mä tiedän sen että jos vielä käy niin että minäkin istun raastuvassa exäni töhöilyjen takia(no et sä näitä lue kun et sä jaksa mun facebook diipadaapailuakaan  :D mut kyl siin semmonen töhöilyn meininki alko olla myönnä pois) niin siellähän sit istun, puoleni olen valinnut. Helppo puoli se ei ole mutta minkäs teet, en minä ole onnellinen jos ympäröin itseni joillain vitun kiiltokuvakavereilla.

Ja kerronpa vaan että jos joskus jotain todella tarvii niin niillä kiiltokuvakavereillä ei tee yhtikäs mitään. "Juu voit toki tulla, jätä kengät ja ongelmas sinne eteisen matolle vaan".

Sori mut not sori, se on koko paketti. Paskaa paketissa ja kusta kupissa YOLO.

Jaarittelu jatkuu toiste, ehkä haluun välillä kirjottaa jotain muutakin.

Kun Riia potkut sai...

Niin, sain kenkää tossa viime syksynä!
Eli siis en ole enää juurikaan tekemisissä tämän paikan kanssa jossa tein hommia PALJON!
Mut siinä vaiheessa kun tallinomistajan hyvä ystävä vihaa mua jostain vitun käsittämättömästä syystä niin what can u do?
No siis oisin voinu tehä vaikka mitä mutta moni vaihtoehto mitä oli tarjolla... monikaan ei ollut sen arvoista että olis ees viittiny.

Tein siis melkein 5vuotta hommia tässä keskisuuressa yksityistallissa.
Mä kun osaan kengittää, hieroa ja kun oikeesti oon ihan mukava ihminen enemmistön mielestä ja mulla on aikaa jäädä miettimään yhdessä asiakkaiden kanssa näiden hevosaiheisia ongelmia, niin ei voi väittää ettenkö olis ollu pidetty.
Lisäksi, oon kunnon työkone joka on nopea, tarkka, eikä heti hyydy. Hevosala kun on vähän rankka sinänsä että esim. Saikuttaminen. Ei sitä tehä noin vaan. En edes pitänyt lomia vaan tuurasin muiden orjien loman aikana.
Sikainfluenssan takii kyl olin yli kuukauden pois, okei, ja sit kerran kolme päivää putkassa jossa yhteydenpitokiellosta huolimatta pakotin ne edes ilmottamaan tallille.
siinä lomat viimeseen kolmeen vuoteen, hah!

Ja kyllä, tiedän oman arvoni, so?

No, yhessä vaiheessa musta alkoi tulla valituksia, taas. En edes muista niitä kaikkia koska ne oli typeriä, mutta aina onnistuin fiksaamaan kunkin fiktiivisen epäkohdan(tosin autoni 666-tarrasta en suostunut luopumaan), mut sit tuli varsinainen pommi.

Tää tallinomistajan ystävä oli pyytänyt mua laittamaan ponilleen irtokengän. Poni on perus käytöstavaton vuonis joka pitää rauhoittaa irtokengän laittoa varten domogeelillä.

Tulin ajoissa tekee iltatallia eräänä iltana, ja samantien mun hihaan iskee kiinni pari kakaraa että ootsä Riia, me ollaan M****n vuokraajia, voisitsä laittaa sille sen kengän nyt?
Öö, joo?
No mikäs siinä ois ollu mut se meni ihan sirkukseks kun ne vuokraajat oli siinä. Kaikkea sai olla ohjeistamassa.
Ei, me ei laiteta ponia tähän käytävälle vilkkaimpaan kohtaan kiinni ja rauhoteta sitä siinä vaan sen pitää olla karsinassa, ja ihan rauhassa ainakin puol tuntia.
Tein itse sillä aikaa muita hommia, niitä on aina, ja sitten tulin kuin sukkasillani laittamaan sitä kenkää.
Poni alkoi heräillä turhan aikasin, ja kun se vielä oli näitä ikäviä irtokengänlaittoja kun kaviosta on hapertunut ne kohdat mihin voi naulata. Sain kuitenkin 2 naulaa molemmin puolin niin että niil pitäs kyl pysyä, mutta sit oli pakko lopettaa kun poni alkoi olla sen verran hereille että ei huvittanut alkaa painia sen kanssa ja pahentaa mahdollisesti sen henkistä ongelmaa, kun enhän minä tiedä mitä sen takana on, kun en taustoista tiedä ja tallissa käsittely jää siihen tarhaukseen ja ruokintaan.
Kumminkin, tässä ei ollut mitään kummempaa.

Sanoin sitten häliseville vuokraajille että ei iltaheiniä, ja huolehditteko väkirehut itse kun poni ei saa syödä ennen yöheiniä jotka jaettaisiin parin tunnin päästä.
Kysyivät että voivatko mennä ratsastamaan.
Hämäännyin ja sanoin vaan epämääräisesti että ei sillä voi mennä ratsastamaan vielä aikoihin...
ja hävisin jatkamaan iltatallia. Huom. Aikataulussa.

Seuraavana päivänä soi puhelin että mun kanssa on taas jotain ongelmia.
Olin kuulemma antanut vuokraajille luvan ratsastaa vaikkei ollut heidän päivänsä, sanonut että voi antaa väkirehut jne jne ja kuulemma olin siis yrittänyt tappaa hänen poninsa joten nyt on luottamusongelma ja tämä on hoitovirhe.

VITUT! Kenenkään vuokraaja ei ole mun asia, ja noi ei ole ne ohjeet mitkä annoin. Sen sanoin nimittäin selkeästi että ei saa syödä ennen iltaheiniä.
Saanen huomauttaa myos että näyttäisi olevan yleinen käytäntö antaa hevosen syödä sit kun se vaikuttaa olevan hereillä domogeelin antamisen jäljiltä

Homma huipentui siihen että minut kutsuttiin keskustelemaan asiasta kolmistaan tämän asiakkaan sekä tallinomistajan kanssa.
Käytännössä se meni niin että minä kuuntelin ja nää kaks huus mulle raivoissaan.
En ymmärrä sen kokoontumisen tarkoitusta ollenkaan, koska ei ollut mitään mitä olisin voinut sanoa. Ihan järjetöntä. Kuitenkin vedin parhaan pokerinaaman esiin ja olin niin perkeleen asiallinen ja vitun sovitteleva. Oikeasti.
Tallinomistaja draamaili että kun hänellä on muutenkin tarpeeks vaikeeta elämässä nönnönnöö, no kyl varmaan onkin, ittes kanssa, ja sit tää asiakas oli oma psyko itsensä.

Siitä lähtien en enää työskennellyt tallilla vaikka aluks puhe olikin vähän muusta.
Aihe salattiin jopa tallimestarilta, joka muuten oli ärsyttävän sveitsi ottaen huomioon että kuka oli aina puolustanut häntä tollasta kiusaamista vastaan.. kuka lie?
Jälkeenpäin mulle kävi tosiaan selväks että ei sekään tienny oikein mitään...

Pesti oli ohi, tarina jatkuu. Mutta se on niin pitkä ettei kukaan jaksa lukea sellaista sepustusta.
Toiste sitten. Kakkososa kertoo siihen kuinka kiipesin tosi syvältä moraaliseen voittoon(ei moralliseen, ei sentään.) Kuten vittu aina ja jatkan kiipeämistä koko ajan, bitches.

This is me, not giving a fuck. Eventually.

Nukkumaanmenon siedettävä vaikeus.

Nyt oon nukkunu sen kuus tuntia viime yönä, kun neljä on ollu viikon keskiarvo.
Hetken olin pirtee mut tähän asti se riitti zzzz...

Nukkumaanmeno on jotenkin nihkeetä. Mä saan unta mut en haluu mennä nukkuu.
Puuhailen siivoilen askartelen paskartelen ja nyt kun oon sisustanu niin enhän mä malta jättää asioita kesken vaikka silmät ei pysy enää auki.
Mut sit kun mokailu alkaa niin sit pitää mennä nukkumaan.

Kyl mä monesti illalla kunnollisen ihmisen päättäväisellä asenteella ajattelen et joo, mä pääsen helposti jo yheltä nukkumaan, se on hyvä aika kun en mä mikään koululainen oo!

Mut sit kuva kääntyy, kello on kolme yöllä ja mä oon telkkarin ääressä että uuuuu... 😮

Klo 0400 onkin myös ihan hyvä nukkumaanmenoaika ):

Ei helvetti...

Tajusin just että oon 5 vuotta seurustellut ja  ollut kihloissa iiiihan totaalisen sekopään kanssa.

No jopa oli oivallus. Exä siis lähestyi mua facebookissa ja mä tein sen virheen että vastasin. Siihen ei muuta tarvittu.
Tunnen itteni niin tyhmäksi.
On ollut pitkään hiljaista sillä rintamalla. Pari kk sit se laitto viestiä, viestin sävy oli mukava. Mietin et vastaanko mut sillo viel järki pelas enkä vastannu.

Siis sen lisäks että oon sikavihanen, ja painavat syyt onkin mutta mun ego ei kestä ylivoimalla alistamista. Sit mä en tuu olee sinut asian kanssa koskaan. Ja tarviiko ollakaan, jos ei tarvi nähä.

Nyt kuitenkin provosoiduin pahasti siihen kakanheittoon. Se on tosi rumaa kun siihen mennään.
Mutta jos exäni luet tätä kun eipä olis vaikee löytää hakemal nimee googlesta.

Niin. Niin sun tilanne ei oo mun syy. Jos sä jouduit asuu kaks päivää kadulla Maltan helteessä niin voi voi. Heruipa mulle sympatiaa ku olin kolme päivää tosi huonos hapessa spudussa...
Ja aivan varmasti on omaa vikaa siinä että on kadulle joutunut.
Jos on viinaan menevä ja vitun ärsyttävä viinapäissään, ja selvinpäin omasta mielestä myöskin koska manipuloi ja muokkaa toista(or gets hit when trying) eli Maltalaiselta laastarisuhde, joka muuten työskentelee baarissa ilmeisesti, on tod näk saanu tarpeekseen.

Pitääks sille ostaa hattu et se voi ottaa sen kouraan ku tarvii? Ehän mä halunnu sitä munkaan himaan ku se oli ku olis kutsunu jonki gorillan sinne sikailemaan ja tutkimaan tietokonees.

Huipennus oli kun hän sanoi että kuukaus sit meni hyvin mut sit muksu kuoli.
"Niin että mikä?
"Mun lapsi!"
"Anteeks nyt vaan mut mikä hiton lapsi?! Erottiin 8kk sitten kuitenkin vasta, ja pari kuukaut sit tuli jotain diipadaapaa jossa luki että ei hän tuu lapsia hankkimaan. Ja nyt hänen joku lapsensa on kuollut kk sitten!
Joopa joo hei, mies joka on sanonu vaikka mitä kalastellakseen sympatiaa kun on niin helvetin vaikeaa pitää huolta ees omasta perseestä.

Tietty keskenmeno on mahdollinen mut sil verukkeella ei kyl heru säälii. Sekotti mut varmaan johonkin jota tollaset jutut liikuttaa.

Pointti. Julmaa mut en usko. Olishan siitä ollu näkyvis jotain todisteita.

Kirsikkana kakun päälle olen kuulemma lyönyt häntä 2 kertaa naamaan... en ees vaivaudu sanomaan tohon muuta ku ellei perseily lopu niin voihan olla et toi oli ennustus.

Mulle on tarjottu keinoja oikeelta ja vasemmalta et tälle sekoilulle laitettas piste, mut jos mä oon joskus ees välittäny jostakin ihmisestä, huolehdin kyllä parhaani mukaan että siinä mahdollisessa välien selvittelyssä ei ole läsnä saati toimimassa.

Nyt vaan.. ei kontaktia.

Kai se on iha sama mistä jatkaa, kuha jatkaa!

Just nyt istun Sipoossa yksin, no, koira seuranain.. kello on 12 päivällä lauantaina enkä oo nukkunut yhtään.

Eilen oli mummon hautajaiset.
Helpotus sinänsä, kuten faija sano niin mummo heitti pyyhkeen kehään silloin kun pappa kuoli. Nyt oli ikää jo liki sata, alzheimer niin paha
Mä en vieraillut mummolassa enää kertaakaan papan kuoleman jälkeen, se alamäki nimittäin oli nopea. Jos hän kuvitteli setääni miehekseen, siis papaksi, varmaan koska setä oli tullut enemmän tähän isäänsä kun taas mun isä on ihan selvästi tullut äitiinsä.
Luonteenpiirteet menee niin että sellasta tiettyä kovuutta on tullut mummolta iskän kautta mulle. Jos joku homma on tehtävä, raskaskin, niin se tehdään.

Kumminkin, mä mietin et jos se ei muista oikein mitään sitte 70-luvun, minä se olis mua pitänyt? No tuskinpa juuri minään.
Mummo kuoli viitisen vuotta sitten, nyt käytiin sanomassa ne hyvästit.

Matkalla ruodittiin mun miesvalintoja ja elämänvalintoja jonka jälkeen se nyt meni siihen että mä pidän jokseenkin diipin monologin takapenkillä systeemistä, kultaisista muureista, siitä että miten asia voi olla täysin huono jos oot sen takia oppinut asioista jotain mitä ei opeteta ja niinpä niin, täyttä asiaahan se oli mut en mä nyt sitä jaksa miettii. Mut ei kuitenkaan sitten enää pohdittu näitä mun elämänvalintoja enää tällä ajomatkalla. Viimeks tuli jo tarpeeks selväks, samaa mieltä mut minähän niiden kanssa oon joutunu elämään ja nyt niistä viel pitäs kuullakin?

Pää on ollut todella kiireinen. Että jos mä oon kiireinen, niin pää on kyllä kiireisempi. Eihän tässä saa rauhaa iteltään ku nukkuessa, jutellessa tai kuunnellessa musiikkia. Työ on jo niin selkärangassa että se menee kummemmin miettimättä.
Sit on kuitenkin monta tuntia aikaa omien ajatusten kanssa, ja sen kun yhdistää kaikkeen mitä täs on ollut, mun elämänasenteeseen ja lievästi ja kauniisti sanottuna synkkään sielunmaisemaan vittu et pääseeki hyökkimään salakavalasti aivan jäätävä fiilis..

Paloin ihan loppuun jo vuos sitte mut ei mulle nyt oo suotu sellastakaan luksusta ku hermoromahdus! Se olis suoraan psykoosiin siin vaiheessa.
Onneks pää kestää.
Monesti kannustan itseäni sanomalla että vitun pelle ja sun tyhmät ongelmas, jokasella on omansa

En mä tiedä. Mä nyt haluan vaan istua juomassa mun hienostelukaakaotani ja tuijottaa sälekaihtimia.
Kun enpä nyt aatellu hiihtämäänkään lähteä! Mul on yks autonraato pihas ja kolme viel kamalammas kunnos muualla.
Ei helvetti... noi autojututkin on ollu niiiin eeppisiä et en ala nyt sen enempää siitä tai en ikinä tuu vaihtaneeks biisiikää ja ku tää kunnon trance ei nyt oikein uppoo, en tajuu miten toi laite hyppäs johonki soittolistaan albumin sijasta.

Mietin jos menis vaa suihkuun ja pesis hiuksetkin, asia jota en mielellään tee aamupuolella. Sit ois puhdas. Sit vois lähtee tonne teeskentelee normaalia päivää, koiran kaa ulkona ja sit vaik kaupassa... ja sit toivois et kello ei oo paljon ja kukaan ei ole kysellyt perään.
Täti laittaa nyt laturinpiuhan korvaan.

Niin, tosiaan, vastuu on lukijalla. Mummo kuoli, ei yhtään unta, yritän samalla arpoa viestitse eksäni kanssa että missä autossa täysi akku tyhjä akku harmaa akku blazerin akku bemarin akku, se akku jossa on ne navat eripäin kun niissä muissa(missäköhän se on, asconan vanha akku... katosi mun omassa tapaninpäivän riehassa kun kaikki meni päin persettä ja auto jäi tielle, faija soitti et mummo kuoli, minä soittelen duuniin et mä en nyt voi muuta kun jatkaa sen vitun mutterilingon elvyttämistä... siin meni kyllä mittari niin saatanan joulunpunaselle et kukaan ei olis ees uskaltanu tulla avuksi)

Ja tää on vaan jäävuoren huippu voi elämän kävyt ja vieläkin tää musa tulee...
Np. Shiny Toy Guns- dont cry out.

Mut eheeeei kauaa! Alkanu taas huvittaa musan kuuntelu, niinku metallinkin taas... mikä on aivan järjettömän naurettavasti sanottu aikuiselta naiselta i guess nyt ku tulin miettineeks.

Ei siinä. Mitäs sitte?