"Every man has a black star
A black star over his shoulder
And when a man sees his black star
He knows his time, his time has come.."
-Elvis Presley
Freddy 1990-7.9.2017.
Hyvästi ystävä rakas. näin loppui yksi aikakausi.
Musta tähti ilmestyi näkyviin keväällä ja koska se ei kadonnut enää, tein päätöksen jossa pysyin, koska en mä alun perinkään tässä mitään arponut. It is what it is.
Päätös oli helppo, mutta raskasta oli elää sen kanssa.
Pyysin Harmon Lissun tekemään ikävän työn ja olin järjestänyt että hiabbi tulee saman tien hakemaan, ihan kaikkien parhaaksi.
F sai lähteä kotona, ilman mitään sählinkiä. Kaikki oli hoidettu normaalisti viimeiseen asti.
Kun aika tuli, otin Freddyltä kengät pois, säilytän sen melko vähän kuluneet vikat kengät muistona.
Lisäksi napsin jokusen suortuvan sen kolmivärisestä hännästä, jos vaikka jouhikoru joskus..
Talutin sen Lissun ja hänen avustajansa luokse, ja tiedossa olisi 4 piikkiä. Eka eli rauhottava aine annettiin tallissa, koska sanoin että se saattaa sitten ottaa ja lähteä jos se heittäytyy epäluuloiseksi, se on kuitenkin ennenkin vapauttanu ittensä Lissun avustajalta, kaksi kertaa.
Siksikin sanoin että mielellään pidän ite kiinni, ja onhan se mun hevonen, se selvästi luotti muhun, ei sen tarvi olla yksin kun se lähtee, eikä tarvinnut. Eikä sen tarvinnut lähtee tekemään vikaa matkaa vieraaseen paikkaan traikulla.
Seuraava piikki oli lihasrelaksantti jota seurasi kaatoaine eli ketamiini.
Kaatovaiheen hoiti tämä avustaja, koska se osas sen.
Sillon mä katoin kyl vähä muualle.
Kun se pötkötteli maassa onnellisesti hirveessä ketamiinikuosissa, oli mun aika mennä istumaan sen pään viereen(ei pää sylissä, painaa ku mikäkin) ja hyvästelemään se, sanomaan että ei oo hätää, kaikki hyvin.. vaikkei se enää mun ääntä kuullut, se nukkui.
A black star over his shoulder
And when a man sees his black star
He knows his time, his time has come.."
-Elvis Presley
Freddy 1990-7.9.2017.
Hyvästi ystävä rakas. näin loppui yksi aikakausi.
Musta tähti ilmestyi näkyviin keväällä ja koska se ei kadonnut enää, tein päätöksen jossa pysyin, koska en mä alun perinkään tässä mitään arponut. It is what it is.
Päätös oli helppo, mutta raskasta oli elää sen kanssa.
Pyysin Harmon Lissun tekemään ikävän työn ja olin järjestänyt että hiabbi tulee saman tien hakemaan, ihan kaikkien parhaaksi.
F sai lähteä kotona, ilman mitään sählinkiä. Kaikki oli hoidettu normaalisti viimeiseen asti.
Kun aika tuli, otin Freddyltä kengät pois, säilytän sen melko vähän kuluneet vikat kengät muistona.
Lisäksi napsin jokusen suortuvan sen kolmivärisestä hännästä, jos vaikka jouhikoru joskus..
Talutin sen Lissun ja hänen avustajansa luokse, ja tiedossa olisi 4 piikkiä. Eka eli rauhottava aine annettiin tallissa, koska sanoin että se saattaa sitten ottaa ja lähteä jos se heittäytyy epäluuloiseksi, se on kuitenkin ennenkin vapauttanu ittensä Lissun avustajalta, kaksi kertaa.
Siksikin sanoin että mielellään pidän ite kiinni, ja onhan se mun hevonen, se selvästi luotti muhun, ei sen tarvi olla yksin kun se lähtee, eikä tarvinnut. Eikä sen tarvinnut lähtee tekemään vikaa matkaa vieraaseen paikkaan traikulla.
Seuraava piikki oli lihasrelaksantti jota seurasi kaatoaine eli ketamiini.
Kaatovaiheen hoiti tämä avustaja, koska se osas sen.
Sillon mä katoin kyl vähä muualle.
Kun se pötkötteli maassa onnellisesti hirveessä ketamiinikuosissa, oli mun aika mennä istumaan sen pään viereen(ei pää sylissä, painaa ku mikäkin) ja hyvästelemään se, sanomaan että ei oo hätää, kaikki hyvin.. vaikkei se enää mun ääntä kuullut, se nukkui.
Istuin siinä samoilla perseensijoillani Freddyn pään vieressä, silittelin sitä ja juteltiin Lissun kanssa vähän niitä näitä.
Sitten kun se oli poissa, soitin hakuautoon että saa tulla.
Siinä edelleen maassa istuen paiskasin tassua autokuskin kanssa, totesin että hän varmaankin tietää miten toimia ja nyt on varmaan mun aika poistua hetkeksi.
Siinä se sitten oli.
Surullinen olin ja olen, mutta mulla ei ollut epäilystäkään siitä että päätökseni on oikea.
Pidin minkä lupasin, Freds ei joutunut kärsimään.
6 vuotta hoitajana ja 11 omistajana. Se on mun koko aikuisikä. Olin 18 kun alotin hoitamaan sitä ja mä lupasin jo sillon että pidän siitä huolta aina. Erikoista sinänsä.
Onnistuin, loppujen lopuksi on syytä olla tyytyväinen että loppu meni näin.
Unreal but still so real.
❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti