Kauko Putkinen

Niin, Toukon velipoika.

Ne oli olleet koko elämänsä yhdessä eli Kake ei ole ikinä ollut ainoa kissa eikä erossa Toukosta.

Se varmasti tiesi ennen mua että mikä on homman nimi, ja se näki Toukon kuolleena joten se ei ihmetellyt sen perään.

Siitä kuitenkin huomasi selvästi että se on vähän hädissään. Sillehän menetys oli kaikkein suurin.

Siitä tuli vielä enemmän perskärpänen ja annoin sen nukkua kanssani, tosin jouduin heittämään sen pääni päältä pois useamman kerran yössä koska se ei nuku silleen kivasti vieressä vaan se mönkii.

Lisäksi se möykkäsi ruuan perään enemmän, ehkä siksi kun Touko ei ollut enää huolehtimassa että heidät ruokitaan...

Kakehan on sellanen kissa että se on kova luupää, mutta sitten kun sitä stressaa niin se alkaa häiriköidä ja toki kuseskella.

Onneksi se on niin ihmisläheinen että sitä pystyi "lohduttamaan" pitämällä sille seuraa ja antamalla hellyyttä, mutta hyvin nopeasti kävi selväksi että tällä kokoonpanolla ei voi pitkään jatkaa ellen halua hommata sellasta vauvan kantoliinaa kissaa varten.

Ja koska Kaukosta luopuminen ei ollut missään vaiheessa vaihtoehto, aloin miettiä että sille pitäs saada kissakaveri.

Onneksi se tulee kyllä hyvin toimeen muidenkin kissojen kanssa kuin vaan veljensä.

Nohh... turha siinä oli pitkittää asiaa. Toki Kauko olisi varmaan sopeutunut tilanteeseen mutta se on "vasta" 9 - vuotias, sillä on parhaassa tapauksessa vielä saman verran jäljellä(toivotaan parasta) niin mun mielestä sen ei tarvi sopeutua elämään yksin apatiassa, koska minä tai koira ei voida sille tarjota samaa kuin kissakaveri jonka kanssa leikkiä ja johon se on tottunut.

Joten kissa, me tarvittiin nyt kissa.

Hain aluksi pentua, mutta ei tuntunut löytyvän sopivaa eikä ilmoitukseeni kissan ostosta tullut vastauksia, liityin facebookissa rescue- kissaryhmään tai pariinkin.

Vaasan kissatalo ja sen alla toimivat sijaiskodit etsivät tosi aktiivisesti adoptiokoteja asukeilleen koska jos jossain on kodittomia kissoja niin pohjanmaalla.  Satuin näkemään ilmoituksen 3- vuotiaasta leikatusta kollipojasta nimeltä Körmy.

Sille toivottiin rauhallista kotia jossa olisi kissakaveri. Se myös kävi mun kriteereihin, jotka olivat siis isokokoinen(ettei kotileijona Kauko jyrää sitä) leikattu kolli ja smokkivärityksellä kiitos. Musta tai harmaa pääväri, mieluiten musta koska Touko oli harmaa.

Kuvassa oli musta smokkitakkinen kolli, söpön näkönen pullea kissa jota kuvailtiin isoksi.

Kommentoin kuvallisen ilmotuksen alle että olis kissakaverin paikka auki, Kauko on yksinäinen. Ja Kaken kuva siihen vielä.

Sanoista tekoihin ja kommenteista yksityisviesteihin, harmittelin että vaasa on kyllä aika kaukana... 

Sattui tuuri ja sijaiskodin pariskunta oli tulossa Tampereelle seuraavana viikonloppuna. Exäni oli tarjoutunut kuskiksi kissanhakureissulle sitten kun sopivan löydän, niin sanoin että ei ole ongelma, aikanaan haettiin pojatkin (Kauko ja Touko) tampereen korkeudelta.

Asia oli sovittu, mitä sitä viivyttelemään.

Oon ollut vähän nihkeä kissataloja kohtaan sen sopimuksen ja hinnan takia kun mun mielestä kyllä maatiainen pitää saada ilmaseksi.

Mutta kun järjellä ajatteli niin se sopimus on ihan fiksu (ja niiltä osin miltä ei ollut, se tuskin on juridisesti pätevä) ja sen tarkoitus on kenties karsia pois vääränlaisia/ymmärtämättömiä kissanostajia ja koitetaan kertoa että mikä ei ole kissalle hyväksi eikä se muuta mun kissanpidossa mitään, ja se hintakin on sellainen jonka joutuisin joka tapauksessa maksamaan jos ottaisin pennun, kastrointi ja terveystarkastus maksaa joten käytännössä se on ilmainen.

Sitäpaitsi nyt tilanteen koskettaessa omaa elämääni ajattelinkin eri tavalla ja kun tutustuin asiaan enemmän, tuen mieluusti kissatalojen toimintaa, vapaaehtoiset tekevät hirveästi töitä kissatulvan parissa eikä rahaa tule mistään...

Körmy- kissasta kirjotan enemmän eri postauksessa ettei tästä tule älyttömän pitkä sepustus.

Support Vaasan kissatalo!

Hyvästit Touko- kissalle.

Toinen kissaveljeksistä, Touko, eli se joka on noista vähän niinkuin se mun kissa, alkoi oirehtia tavalla josta olisi voinut kuvitella että sillä on joku ongelma suussa, ja koska 9- vuotiaalla saattaa hyvinkin olla jo kehittynyt hammasmätää tai muita hammasongelmia.
Se söi hitaasti ja vaikeasti, pää vinossa ja narskutti samalla.
Se alkoi myös oksennella vatsahappoja, jonka oletin johtuvan tyhjästä mahasta, mistä se ainakin alunperin saattoi johtua kun se ei syönyt tarpeeksi.

Varattiin aika evidensiaan.
Ensin se karkas kun pääs kopasta ulos, sitten otettiin labrat, koska suun terveyden tutkimista varten pitää kissa nukuttaa röntgeniä ja operaatiota varten, joten tutkittiin että onhan se varmasti siinä kunnossa että se kestää nukutuksen.
Kaikki arvot oli normaalien rajoissa, tulehdusarvo hieman kohonnut.
Saatiin metacam- kuuri siksi aikaa kun odotettiin aikaa operaatioon.

Jumalaut et otti päähän kun ne anto jonkun 3ml marsun pullon sitä, tietäen ettei se riitä viikkoa joten joudun ramppaamaan toisen hakemassa, eikä sitä jäis yhtään yli joten en olisi voinut mitään tuttuakaan vaivaa hoitaa sillä itse.

Näillä mentiin hammaslääkärikäyntiin asti, ja Touko oli oma itsensä muuten, mitä nyt ei hirveen paljon syönyt kerralla kun metacamilla ei ollut mitään vastetta.
Oksentelu siis jatkui.
Aloin itse antaa sille antepsinia jota syön myös itse, ja sain oksentelun loppumaan täysin.

Tuli aika kiikuttaa se uudestaan lekuriin.
Pidin sitä sylissä kun se sai unipiikin, siinä se oli kiltisti vastaanottamassa pistosta mun sylissä, ja puhisin sen päälakeen kun se tykkää siitä. Nytkin se laittoi päänsä mun leuan alle rintaa vasten.
Laitoin sen koppaan nukahtamaan ja lääkäri pyysi että jään kunnes se nukahtaa jotta se rentoutuis paremmin, joten höpöttelin sille siihen asti kunnes se oli unessa ja hipsin pois.
Hain sen illalla kotiin, eikä mitään vikaa löytynyt paitsi paljon hammaskiveä.
Se oli sinänsä ikävää koska pelkkä hammaskivi ei yleensä aiheuta syömisongelmia ja ainakaan super ahneelle kissalle.
No, mentiin kotiin kattoo et auttoko mitään, ja kun kerroin antepsinistä, neuvo oli että varmuudeksi vielä viikko antepsinia ja sen lisäks pepcidiä.

Tässä kohtaa mulla on ollut puolen vuoden tauko blogin kirjoittamisen suhteen, eli muistot ei ole enää niin tuoreita, sitäpaitsi se oli hyvin surullista aikaa enkä siitä hirveesti välitä puhua.

Mutta näin siinä kävi.
Touko, joka oli siis ennen ensimmäistä ell käyntiä ollut normaalipainoinen ja muuten oma itsensä, romahti nopeasti. Se laihtui ihan yhtäkkiä, viikossa. Olin yhteydessä vallilaan ja selitin tilanteen.
Suunnitelma oli se että ruokin sitä ruiskulla ja soitan seuraavana maanantaina uuden ajan.
Voi sitä kokkailua, muussattavien ja maistuvien ruokien etsimistä kaupoista, erinäisiä vitamiini- ja läskistystahnoja ym ym...
Raakaa kanaa tai kananjauhelihaa hyvin pieneksi pilkottuna se söi itse koska se rakasti ruokaa ja erityisesti raakaa kanaa.
Näytti siltä että se nielasee ne palat purematta.
Sitten se lopetti senkin syömisen.
Olin sen sairastumisesta lähtien ollut sen päivystävä kotihoitaja jotta voisin ruokkia sitä tarpeeksi kun ei ruiskulla nyt niin hirveitä määriä kerralla viittinyt sille tunkea koska vaikka se ei vastustellut pakkosyöttöä, kyse oli sentään ruuasta, mutta onhan se vähän epämiellyttävää silti.
Se lopetti itsensä pesemisen ja minä putsasin pakkosyötön tahmeat jäljet sienellä koska puhtaus on puoli ruokaa ja kissa ei nauti siitä jos se on rytönen.

Sitten heräsin sunnuntaiaamuna sen naukaisuun, se naukaisi äänellä josta tiesin että se tarvii mun apua. Sama ääni kun vuosia sitten kun sillä oli kusitulehdus, silloin se alkoi yhtäkkiä ravata hiekkiksellä, katsoa mua ja maukua että auta. Siitä mä tunnistin että mitä se tarkoittaa.
Seuraavana päivänä oltas oltu menossa eläinlääkäriin, mutta loppu oli niin yhtäkkinen ettei ehditty edes päivystykseen.

Samalla kun sisäisesti panikoiden yritin tehdä jotain Toukon hyväksi helpottaakseni sen oloa vaikken tiennyt että mitä tehdä, soittelin päivystävät läpi ja kiskoin päällysvaatteita päälle koska en edes päässyt puhelimella viikkiin läpi ja mun auto oli korjattavana, tilaan vaikka taksin viikkiin kun näytti siltä että nyt ei ole sekuntiakaan hukattavissa.

Mut mulla ei ollut edes sekuntia aikaa, eikä Toukolla. Se käytännössä kuoli mun syliin, ja tuskin siinä oli kulunut varttiakaan kun sen avunpyydön kuulin.

Exän sisko oli tulossa kyyditsemään meidät tammiston evidensiaan jossa oli päivystys(koska jollain neljännellä kädellä chattasin exälleni että mitä mä teen, nyt on paha tilanne ja mulla ei oo autookaan että mitä mä teen MITÄ MÄ TEEN?)

Touko tosiaan oli jo kuollut kun tammistoon päästiin. Todennäköisesti mitään ei olisi ollut tehtävissä kun tilanne menee noin pahaksi noin äkkiä. Ei selvitetty mikä sillä oli mutta eiköhän sillä jokin elin, esim. Munuaiset pettänyt tai sitten jotain syöpää.
Tai ehkä se vaiva oli sellainen että vaikka veriarvot olivat ok ja uskalsi nukuttaa, niin se ei silti kestänyt sitä ja jyrkkä alamäki, tai vapaapudotus alkoi.
Olen kyllä kuullut vastaavista tapauksista missä eläin kuolee käsiin niin että jos et ole paikalla, et ehdi hyvästellä.

Jos jotain hyvää haluaa kaivaa tästä niin Touko sai lähteä kotona, ja mä silittelin sitä koko ajan, mutta ei siinä ollut mitään hyvää.
Se kärsi enkä mä voinut tehdä mitään!
Jos olisi ollut joku keino niin olisin itse päästänyt sen kärsimyksistä mutta ei ollut.

En enää ikinä halua nähdä eläimen kärsivän... ikinä.

Nyt se on vuodatettu.
Oli oikeasti paha. Pahempi kun Freddyn lopetus koska tiedän että se ei kärsinyt.
Toukon suhteen epäonnistuin...
Tottakai syytän itseäni. Jos olisin tehnyt jotain toisin, vaikka pyytänyt aikaisemmin sitä ell aikaa, niin Toukon ei ehkä ainakaan olisi tarvinnut kärsiä.

7.9 Freddy lopetettiin ja kymmenen päivää myöhemmin, 17.9 Touko kuoli.

Joo joo todellakin olen aikuinen ihminen ja pillitän kissan takia, se oli mun kissa ja todella rakas perheenjäsen.

Ihan karsea syyskuu.

Lepää rauhassa pikkuinen, mä en tule ikinä unohtamaan <3