Maailmassa on virhe!!

...mutta olenko se minä itse?

lauantai 13. joulukuuta 2014

Yllättävä käänne :)

 Joitain päiviä ennen kuin pennun piti tulla mulle, kasvattaja lähettää viestin että yhdestä toisesta pentueesta jäi musta urospentu vapaaksi, että haluanko vielä vaihtaa.
Nooh, nooh... halusin, koska ei mulla tietenkään ole vielä mitään sidettä siihen punaseen kaveriin.

Tapaushan oli sellainen, että kasvattajan tutulle, virolaisessa kennelissä oli syntynyt 4 pentua, 3 punaista ja yksi musta. Tiesin tästä jo aikaisemmin mutta homma meni niin että nartun ja uroksen omistajat saisivat ensin valita itselleen pennut, ja sitten  kaksi muuta matkaisivat suomeen myyntiin.
En jotenkin jaksanut uskoa että juuri ainoa musta jäisi vapaaksi joten en laskenut sen kortin varaan, mutta näemmä ässä jäi hihaan silti :).

Niin tuli pentu suomeen. Nehän on siis suomi-alkuperäisiä, puhdasrotuisia, paperillisia ja asianmukaisesti hoidettuja hienoja pentuja eikä asiassa ollut tai ole mitään hämärää.

Pieni takapakki tuli kun joku ulkopuolinen kasvattaja siellä Viron päässä oli saanut Viron kennelliiton haluamaan tarkastaa koko pentueen ennen rekisteröintiä, joten ennen minulle tuloaan pentu-raasu joutui reissaamaan vielä kerran edestakaisin.

Ensipuraisu omituiseen koiramaailmaan..?

Joka tapauksessa uuden perheenjäsenen kotiutuminen oli enää vajaan viikon päässä :)


Pikku Rane luppakorva(kasvattajan kuva) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti