No onpa ollu kuukausi..
Ensin kissa heittäytyy syömättömäksi ja pakkosyötän sitä pari päivää samalla kun opiskelen päteväksi pieneläinlääkäriksi netissä.
Tämä toki viikonloppuna. Uskalsin odotella maanantaita koska emme kissan kanssa pidä Viikistä. Odotin että Vallilan animagi aukeis.
Maanantaiaamuna kuitenkin kuulin sen perkeleen ärsyttävän ruuankerjäysmääkinän eteisestä ja en ole ollut ikinä niin iloinen kuullessani sitä kolmen kerroksen päähän kuuluvaa demoninriivaamaa ääntä <3.
Se oli ollut kuin mykkä paskalla siihen asti ja sit, kaikki ok!
Kysyin ihan vittuillakseni ht.netistä kokemuksia ja vastaukset oli just sitä tasoa mitä olin odottanut :D haistakaa kakka, tunnen ehkä oman kissani paremmin, kunhan testasin. Onkohan nettiporukalla yhtään maalaisjärkeä elukoiden kanssa... ei.
Sitten olin itse mahakivuissani 3 pvää, oh yeah.
Sen jälkeen oli tämä koiran ripuliepisodi...
Kuorrutuksena kakun päälle eilen soittivat tallilta että hevosella ähkyoireita.
Olin jo sentään matkalla mutta silti tuntui että matka kesti ja kesti...
Kun tulin paikalle niin se oli jo ihan ok onneksi.
Kävelytin liikunnankorvikkeena tunnin verran ja hoivasin muutenkin.
Nyt voi kattoo peiliin ja todeta et ihan oma syy. Lekuri tulee kyllä kattomaan hampaat pian syömävaikeuksien takia mutta enpäs ottanut huomioon sitä että nyt kun se eibole edes nyrhimässä ruohoa laitsalla, se saa ehkä liian vähän korsirehua suhteessa väkkäreihin ja suolessa on tapahtunut jotain virheellistä käymistä(ts. Kaasuähky).
Joten I'm an idiot, väkirehut pois, nöyränä greenlinekauppaan ja katsotaan siitä jatkoa...
Olin skeptinen että miten se greenlinepuuro kelpaa mutta näytti maistuvan. Jess... nyt hamphaaton hevonen vetää pillillä puuroa hetkosen.
Kuka on seuraava mahapotilas? Yks eläin olis viel jäljellä jolla ei oo ollu mitään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti