Oon kaikenlisäks helppo synttärisankari, mua ei oikeestaan tarvi huomioida ollenkaan. Mitä nyt isältä pyysin että se maksaa mun autoliiton jäsenmaksun ja mutsilta että se maksas Freddyn ELL laskun. Jees, siinä se. No on ihan kiva jos toivotetaan hyvää synttärii, kiitti kaverit fb:ssä :)
Ajoin tän ei-lahjoja-hankkeen läpi kun vittuunnuin läpeensä siihen kauppojen kiertelyyn ja miettimiseen. Exä taas oli sellanen kiittämätön paskiainen jolle ei kelvannut mikään. No en mä sellaseen rupea. Sitäpaitsi aikuisiällä yleensä tulee ostaneensa itse mitä tarvii joten ostetaan suosiolla lahjat vaa itelle, on mieluinen eikä oo suorituspaineita leikkiä "ooh tykkäisköhän se tästä?"- arvuutteluleikkiä.
Mutta ei se silti tarkota että sitä päivää tarvii ryssiä multa!
Viime vuonna en täällä maininnut että koko päivä meni päin persettä. Siis se vois olla ihan mikä tahansa arkipäivä eikä sitä silti tarvi pilata multa.
Viime vuosi lyhyesti:
Ajoin synttärieni aattona sen kolarin Asconallani ja koin totaalisen meltdownin. Soitin sit äijälleni hysteerisenä ja menin himaan.
Seuraavana aamuna herään ja facessa on vihasia viestejä vihjaten että aion käyttää shokkia tekosyynä sille ettei nähdä, ja että mun olis syytä saapua asap jos mielin jatkaa suhdetta.
No lähdin sitten edelleen hysteerisenä tai hysteerisempänä puoliksi yövaatteissa paikalle.
No ei se muka ollut tarkottanut heti ja oli ilahtunut tulostani. No arvata saattaa olinko mä iloinen tollasesta epäempaattisesta omaan napaan tuijottamisesta? EN! Siinä mielentilassa... kolari ja uhkailulla alkanut synttäripäivä. Lähdin himaan ja pysyin siellä loppupäivän ja en nyt viitsi piilotella sitä faktaa että lääkitys oli kohdallaan.
Tän vuoden kohokohta alkoi melko lailla hyvin myös. Edellisenä iltana puolen yön aikaan alkaa puhelin soida kun känninen treeneistä palaava ukko soittelee. No kuka sellaseen haluaa vastata? Varsinkin kun tietää ettei halua. Sit tulee viestejä. Sisältönä fuck youuuu...
Siis mähän olisin voinu olla nukkumassa ja taas ensi töikseni synttäriaamuna lukea ne kauniit sanat.
Sit alko facebook laulaa ja sain ensimmäisen onnentoivotuksen, tässä se on:
Otan lisää pinssejä rotsiin whaaat?
Otin kuvankaappaukset kuin ninja koska tiesin että kohta se tulee katumapäälle. 3 kertaa se editoikin sen ennen poistoa. Tota edeltävä versio oli pahempi, siinä oli syytöksiä ja viittauksia näihin mun yhteiskunnallisiin ongelmiin, julkisesti mun asiakkaidenkin nähtäväksi sekä vanhempieni.
Tää ei tod jää tähän. Postasin kuvankaappauksen seinälle kauniin saatetekstin kanssa (ja sain siitä valitusta koska hänhän itse oli sen jo poistanut)
Samaan aikaan riita jatkui hektisenä chatin puolella ja todella rumin sanankääntein.
päätökseni oli vähän niinkuin tehty siinä kaiken tän päätteeks koska en voi katsoa sellaista ihmistä rakastavasti joka ajattelee musta sellaisia asioita.
Olin nukahtanut jossain välissä (juuri kun olin ollut postaamassa kuvankaappausta hänen seinälleen koska kosto on tätä päivää ja halusin että hänen kaverinsa näkevät myös että mikä idiootti on kyseessä.)
En siis tehnyt sitä, ja aamulla kun heräsin ja luin loppuviestit huomaten että siellä pää oli alkanut selkiytymään ja viestit neutralisoitumaan. Kuitenkin oli sen verran pahaa settiä että eiköhän se ollut siinä.
olin ja olen niin vihainen ja katkera. Ei tää ollu mikään hälläväliä eikä todellakaan yhteisymmärryksessä tapahtunut päätös.
Kesti pitkälle iltapäivään saada se uskomaan että mä en pysty enää. Mitä häneen tulee, itsetuntoni on nollissa. olen teennäinen hänen seurassaan koska en tiedä milloin ja mistä räksytys alkaa.
Tekis mieli lyödä mutten ylety enkä halua oikeasti satuttaa vaikka tämä henkisesti häntä satuttaa. Miksei se tollo yrityksistäni huolimatta ottanut päätään pois perseestä. Puhui ihan kuin ongelmamme olisi se että minä en tee niinkuin hän haluaa. Vastasin etten tee mitään tollasen kusipään mieliksi. Köyttä vedettiin ihan eri vitun suuntiin ja kun minä puhuin aidasta, jaaritteli hän aidanseipäistä.
Ja oletti että kaiken tän jälkeen en peru yhteisiä suunnitelmia tälle päivälle joita as far as i know ei ollut sovittu.
Raivoaminen ja kostolla uhkailu sai mut vaan kylmenemään entisestään. juuri näin.
ja osas sekin sitä mustaa valkoseks selittää. Fb viesti oli nyt sit hauska läppä ja "haiseva likainen naamio" vain hellittelynimi. Ööh...
Kertominen reissuilla törmänneensä naisiin jotka olisivat häntä niin rakastaneet mutta hän torjui heidät kertomalla rakastavansa vain Riiaa ei lämmittänyt. Typerys.
Ehdotin ottamaan yhteyttä ja kysymään että lohkeisko vielä.
Ketä ilahduttaa tieto siitä että mies on ajautunut omaa väkisinsosiaalisuuttaan tilanteisiin joissa keskustelu johtaa siihen että vieras nainen alkaa ehdotella? Ei mua.
Luotan kyllä, ei se mua pettänyt kenenkään kanssa. Eri asia on sitten että se on toistuvasti pettänyt MUT vihaisuudellaan ja kiristämisellä. En voinut luottaa enkä uskoutua henkisesti, pitkään aikaan enää. Ja voi kuinka olin siitäkin hänen kanssaan keskustellut mutta jos ihminen ei ymmärrä että on muunkinlaista luottamusta mitä parisuhteessa tarvitaan kun vaan se ettei ole uskoton.
Nyt mä oon sitten pilannut hänen elämänsä, ainakin viimeiset pari vuotta.
Hirveä olo mutta eipä sitä oikein viitti näyttää... mitä se hyödyttää. Mä en nää että tää parisuhdehelvetti olis mikskää muuttunu jos toinen on ailahtelevainen alkoholisti.
Mitä alkoholisti tekee juomisen lisäks parhaiten? Etsii syyn muualta kuin itsestään.
Ikävä on kova jo, mutta mä tiedän edelleen että se mitä ikävöin, lakkas olemasta olemassa jo ja oon odottanu ja puhunu tarpeeks kauan asiasta.
Vielä kun mussa on kipinää jäljellä... niin kauan kun mussa henki pihisee niin en anna toivottomuuden voittaa mutta kukaan ei jaksa ikuisesti.
Meillä oli jotain mitä muilla ei ole. Terrible toxic twosome. Mutta kaikilla pariskunnilla on oma yhteytensä.
Joskus rakkaus ei riitä. Onneksi lääkkeitä riittää koska en edelleenkään häpeile sitä että valitsen mieluummin helpon tien sisäisen kirvelyn ja pillittämisen sijasta.
En jaksanut järjestää mitään menoa itselleni koska en juhli omia synttäreitä ja onhan täsdä hieman allapäin. Mä en dokaa suruun, enkä harrasta uskoutumista ystävälle viinilasin äärellä.
Frödingen mutakakkua sain kaverilta, hyvää oli vaikka toivettani siitä että kakun hentoisen pölysokerikuorrutuksen tilalla olisi kokaiinia, ei pystytty toteuttamaan, heh...
Ranen kanssa kävin pitkällä lenkillä siellä kalasatamassa ja nyt se on rauhallista poikaa kun oli niin paljon uusia hajuja tutkittavana.
Se on muuten hienoa kun naiselle on hyväksyttävää toi rakkauden ostaminen(koira).
Mutta niin se meni, En oo turhaan sanonu että Freddy on mun elämäni mies. Se on ollu mun rinnalla melkein kauemmin kun kaikki miehet yhteensä. <3
Isän kanssa kävin syömässä Flamingon Amarillossa kun se onnistui soluttamaann tapaamisen täksi päiväksi. Kyllähän se tajus kun kerroin sille asiasta jotain ja vaikken aina sille mun parisuhteesta puhukkaan mutta kun tuntee toisen vuosikymmeniä niin oppii näkemään.. sanoi olevansa iloinen siitä että olen niin vahva että en anna vastoinkäymisten vallata elämääni vaan ajattelen eteenpäin.
Meissä on paljon samaa. Tiedämme olevamme oman onnemme seppiä.
Isähän sulki mut pienenä komeroon kun mulla oli paha uhmaikä ja huusin keuhkojani pellolle koska.. no vaikka Hitler. Naureskeltiin sitä että tämä öö, ex? Oli todennut siihen että "isäs teki yhen virheen. Se päästi sut ulos." Pfffffft :D
Äitiä viihdytin puhelimessa ja fb chatissa jutuillani ja sitten totesin että ole hyvä, siinä päivän salatut elämät jakso. Ikävää että sen piti nähdä se mitä se äijä oli mun seinälle kirjottanut, se pahoittaa kuitenkin mielensä sellasesta vielä enemmän kun mä. En yllättyis jos se valvois koko yön ja murehtis. Onhan se nähny muutoksen mun mielialassa pitkään vaikken koko ajan sitä ramppaakkaan näkemässä. En oo vaan jaksanu soitella ja sit jos soitan sen takia etten herätä epäilyksiä(en tykkää hyysäämisestä) niin on ollut vähän jutut kuivia ja ääni väsynyt. Sehän huomaa sen heti.
Kunpa elämästä tulisi viimein sellaista että voin olla onnellinen. Musta on aina tuntunut siltä että jään jostain paitsi. Joudun se sitten minäkin rakentamaan itseni ja elämäni uudestaan. Hetki menee että suru väistyy ja voin iloita niin etten välillä tunne kiveä sydämelläni. Samaan paskaan on aina niin helppo palata kun hetken päästä toinen lähestyy kertoen tajunneensa nyt kaiken.
Ei se mee niin. Jos ikinä on yhteistä tulevaisuutta niin puhutaan jo kokonasn erkaantumisesta, molempien kasvamisesta ihmisenä ja vuoden ellei vuosien hengähdystauon.
Jos haluaa jonkun kanssa olla niin pitäskö ottaa edellinen exä takasin, saattas viel natsaa :D kohta se kuitenkin joutuu istumaan ainakin jos se vielä suomessa on. Ei tarvis nähä kun ehkä kerta viikkoon. Ihanne tilanne.
No vitsi vitsi. En mä oikein osaa kuvitella sellasta.
P.s. miehet älkööt vaivautuko kun suhteet on nyt hetkeks nähty (enkä oikein pidä vieraista), ootte kaikki perseestä. Ja kun aamulla kaverin kanssa juteltiin niin samasta lävestä on myös muslimit, buddhat, exät, hare khrisnat, cityhipit, kristityt, tyhmät, kusipäät ja oranssi.
P.p.s: poikkeuksellinen kiitos hevostalli.netille tsemppauksesta, vaikka kyllä mä tiedän että te rakastatte jos joku antaa lapikasta ;) good old lapikas, always there when needed.
Tääkin on aika(tosi) henkilökohtainen kirjotus, mutta tätä on tosielämä, välillä. It's not all fun and games
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti