-fyysinen työ jota tein liikaa mutta josta todella oon pitänyt, kunnes sitä varjosti työpaikkakiusaaminen. Vaikka nämä ikävät ihmiset ajettiin pois ja muut piti mun puolta niin ei noin rankka työ kaipaa henkistä rasitusta siihen kylkeen.
Kun kytätään niin ihminen hermostuu, alkaa sähläämään ja vainoilemaan.
Vaikka se on ohi niin epäluuloisuus jää.
- ongelmat lain kanssa. Taistelu on mennyt ihan eeppisiin mittasuhteisiin ja pitää jaksaa jatkaa, vaikka onnasianajaja apuna niin mun pitää jaksaa ihan ite ilmaista että mitä haluan tehtävän ja ottaa huomioon oikeudenkäynnit ja valitusluvan hakemiset ynnä muut.
- asiat mitkä liittyy edelliseen... en halua tietää niitä, mutta mun on pakko tietää kaikki että pysyn kartalla. Ja ne jutut on ihan toisesta maailmasta.. sick. Herättää haluni taistella ja musta tuntuu että nykyään elän taistellakseni. Se on uuvuttavaa.
Löytäs vaan jonkun kanavan kertoa koko juttu ja tuhota eräskin pahan ja idiotismin pesäke(josta varmaan kerron näkemykseni jossain vaiheessa, pitää keskustella parin ihmisen kanssa ensin) .
- ihmissuhdeongelmat. No sehän on nyt ilmiselvää että jos perusluonteeltaan tempperamentyinen ihminen altistetaan jatkuvalle stressille ja takaiskuille, kanssakäyminen ei ole samanlaista kun normaalisti.
Silloin läheisiltä tarvitaan suht ylimaallista ymmärrystä. Koska se ei ole mahdollista eikä oo mun tapasta esittää itseäni hermoheikkona niin on ehkä helpompi vaihtoehto ettei oo sen syvemmin ihmisten kanssa tekemisissä.
Viimeinen niitti väijyy varmasti jonkun nurkan takana, tiedostan sen, enkä aio erehtyä menemään sinne asti.
Ensimmäinen loppuunpalaminen iski kun olin 21. Siitä normaaliksi, itsestään vastuun ottavaksi ihmiseksi palaaminen otti 10 vuotta.
Ne oli kyllä ihan mielenkiintoiset ja hauskat 10 vuotta, mutta en halua sitä enää. Ajatus sellaisesta päämäärättömästä ei huolta huomisesta- haahuilusta niin... mitäpäs muuta se tekee kun stressaa mua.
Se mitä noudatan tälläsissä tilanteissa on se, että vaikka pää sanois mitä niin kädet ja jalat toimii, pää voi murehtia itekseen siinä kaulan jatkeena.
Pään voi sitäpaitsi jäädyttää bentsoilla, vaikka ajatus väsyttävien lääkkeiden syönnistä ei houkuta.
Pitää vaan väkisin tehdä hommat. Ei kenenkään tilanne oo sohvalla makaamalla parantunut. Koitin sitä puol tuntia mutta sen ajan käytin tekemättömien asioiden miettimiseen.
Nyt olis hyvä sauma koittaa lohtusyömistä. Tarvin lisää painoa. Mut oon luonnostani lohtusyömälakkoilija. Se ei käy nyt. Eilen kaupassa kyllä kattelin jätskipaketteja ja mietin että leffoissa se ainakin toimii että kattoo telkkaria ja syö jäätelöä suoraan purkista.
Mutta kun en usko että herkkujen syömisestä seuraava ällötys olisi vastaus.
Onneks tänään on vapaapäivä, todella tulee tarpeeseen.
Pitää unohtaa häpeä. Jos joku miten on käyttäytynyt, jää vaivaamaan niin pitää antaa olla. Hyväksyä itsensä sellasena. Mä lohduttaudun sillä että on niitä paljon hirveämpiäkin idiootteja eikä nekään vedä häpeästä burkhaa päälleen, ne ei vaan ajattele asiaa. Siihen pyritään.
I shall embrace my inner idiot. Kehoitan muita samaan, kunhan eivät ole tekemisissä kanssani, nyt ei jaksa.
Ihan niinkuin en olis löytänyt omaa paikkaani vielä, mutta katsoin erään henkilön haastattelua tubesta, ja yksi kysymys sivusi tätä aihetta. Suoraa lainausta en muista mutta se meni jotenkin niin että ennen etsin itseäni jatkuvasti, mutta nyt olen lopettanut sen. Joten nyt mulla ei ole hajuakaan siitä kuka olen mutta olen tyytyväisempi kuin koskaan.
Sounds like a plan.
Lyhyen tähtäimen plääni on nyt se että tänään oon vaan kotona ja teen suursiivouksen. Eläimiä odottaa furminaattorikäsittely, ehkä ne tietää ja esittää vaan nukkuvaa. Placeboenergiaa haen Activize- valmisteesta, vaikka kofeiiniyliherkkänä ehkä pitäs heittäytyy ES jonne linjalle ja päristä sillä koko päivä.
Huomenna kenkään hevoisen loppuun ja muuten harrastan. Ok. Näin teen.
Innostuneisuus paistaa kasvoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti