Olin saanut ratsastettua sen tosi hyvin liikkuvaksi (siis hyvin kyseiseksi hevoseksi :D) mutta näiden mun odottamattomien aikataulumuutosten takia tuli vähän takapakkia. Tai oikeastaan ihan riittävästi meiän mittakaavassa.
Ikä ei tuu silläkään yksin, ja sen kinnerpattivaiva on sellaista sorttia ettei se hirveesti vapaapäiviä kestä eikä se muutenkaan ikinä oo mikään pajunvitsa oo ollu.
Eli suomeksi sanottuna koska mua on kuskailtu vetikokeeseen, en ole päässyt oman hevoseni luokse tarpeeksi usein ja suunnitellusti, se jalka alkoi kiukuttelemaan. Aina oikee takanen.
Tän vaivan kanssa on elelty niin kauan, että melko varmasti voin sanoa että jos se ei varsinaisesti onnu eikä se näkyvästi tahdita, pystyn sen kuntouttamaan siitä ilman klinikkaa.
Eli kinnerpattijumppaa 3 viikkoa!
Olin yhessä vaiheessa jo epätoivon suossa ja mietin et ei helvetti, mul ei oo ajokorttia, mul ei varsinkasn oo be-korttia ja mun vEtoautosta hajos jarrut(kyllä) et nyt olis tosi hiljasta sen vermon reissun kaa oikeesti...
Mut sit tuli käänne parempaan, tavallaan. Huomasin että sillä oli selkä tosi jumissa.
Oli toi pattikiusa, ja sit kun tuli lämpimät kelit niin jätin ilman sisäloimea.
Virhe, olikin liian kylmä ja kaikki nää jutut yhdessä vaikutti.
Hieroin sen, ja oon nyt ratsastellut BOT-selänlämmitin satulan alla jumppaillen ja nyt alkaa olla taas ok :).
Sit oli toinen kiva juttu. Sitä kun erehtyy ajattelemaan että if all else fails, as it does, niin onneks ei oo hevosen kaa mitään hirveetä tilannetta, niin eiköhän yks päivä kun tallile meen, niin kuulemma mokoma heppanen pyörittelee vaan heinää palloiksi suussaan. Olin ensin et ei saatana.. ja sit olin et ei helvetti.
Yhen tutun vanha hevonen lopetettiin vastikään kun sillä halkes hammas ja leikkaus olis ollu tonneja.
Nukutus. Leikkaus. Tonneja. yli 20 vee hevonen. Ei ei ei. Ajattelin sillon itekin et ei sellaseen kyl kenenkää kannattas ryhtyä, ees jos omalle kohalle osuis.
Nooooh. menin kattomaan sitä tilannetta. Tarjosin heinää et näytäs ny miten syöt.
jotain se yritti teeskennellä et ei täs mitään, kaikki ok älä kutsu lääkärii, mut oli se vaikeen näköstä...
Soitin siis vermoon ja niillä olis ollu aika kolmen viikon päähän. Sitten kuulin että tallille oli tulossa sama raspaaja tuntihevosille parin päivän päästä. Soitin uudestaan koska yrittänyttä ei laiteta ja tuputin hevosen mukaan listalle.
Sit olin viel röyhkee ja raspauspäivänä kiilasin kaikki muut sillä tekosyyllä että universumi on mulle velkaa sen. En tiä menikö läpi mutta onnistui.
Suusta löytyi kun löytyikin lohjennut hammas josta palasen osa oli ikenessä susällä eikä ollut irronnut itsestään. Homma hoitui normi raspauksella kun palanen lähti käsin pois, minä olin huojentunut ja hevonen itse hyvin päissään.
Kehotan aina eläinlääkäriä douppaamaan hevosen(kaverille kans?) Koska vaikka Freds on kiltti ja järkevä, on se silti 700kg verran puhdasta passiivista vastarintaa.
Turvallisempaa eläinlääkärille ja hevoselle jos rauhoitetaan ja työn jälki on varmasti parempaa kun hevonen ei tunge instrumentteja kielellään pois suusta, nosta päätä vältelläkseen tai tee äkkiliikkeitä, joista viimeinen varsinkin voi olla jopa hengenvaarallista. Jos on puolen metrin pituinen metallinen raspi hevosen takahampaiden syvyydellä suussa niin voi sattua pahasti jos just rykäseekin.
Ihan ajattelevaisuudesta kannattaa miettiä sitä eläinlääkäriäkin, sillä voi helposti olla 10 hevosta saman päivän aikana laitettavana, ja raspaaminen vaatii myös lihasvoimaa eikä ergonomiakaan ole kaikkein optimaalisin. Aikataulutkin kusee jos menee aikaa turhaan tappeluun ja sitten päivän vikassa paikassa ollaan jo tosi kireinä odottelemassa.
Meille ei sovi myöskään se päätuki standi, hevonen kokee sen vissiin turhana pakotteena ja silloin joutuu nostamaan domon annostusta ja silti se vaan koittaa painaa vastaan ja räpiköidä.
Noi vermon sedät on hyviä kyllä, Estola on ollut se meidän vakio mutta tilanteen mukaan on käynyt myös Karenko joka siis tuli tälläkin kertaa. Kummatkin osaa käsitellä hevosta hyvin jolloin mun vastarannan kiiskikin on jyräilemättä.
Ja jutihan on tosi hyvä, se oli tuolla hetki sitten raspaamassa noita iäkkäitä yksäreitä ja kiinnostuneena siinä itekin kuuntelin selostusta.
Päissään.. pitää seinää pystyssä.
It's a win win!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti