RIP Setäni..

Aina ei oo juhlat ilosimmasta päästä.

Yks aamu faija soitti ja sanoi veljensä kuolleen.
Eka mitä mä ajattelin oli että i cannot fuckin believe it, mutta tietysti se oli totta, ei meillä harrasteta noin paskoja piloja.

Tuli tosi epäuskonen fiilis. Isän äiti kun lähestyy yheksääkymppiä ja on alzheimerin takia todella heikkona niin tottakai me kaikki luultiin että seuraavat monttubileet olisivat hänen kunniakseen.

Mutta niin se elämä yllättää... sais yllättää positiivisesti vähän enemmän.

Mitä sedälle sitten kävi?
Kerroin tästä itseasiassa eri medioissa kun asiasta uutisoi ainakin aamulehti sekä molemmat iltapäivälehdet.
Setäni oli aika ansioitunut petolintujen rengastuksen saralla.
Onnettomuus tapahtui kun hän oli ollut rengastamassa kalasääsken poikasia.
Kalasääskihän pesii korkealla. Niille on tehty pesiä jotka ovat siis puiden latvoja korkeampia tolppia joiden päässä olevalla tasanteella on pesä. Niihin kiivetään tolppakengillä ja apuna on remmi joka on ihmisen ja tolpan ympärillä.

Ilmeisesti ongelma oli tullut siinä kun tolppa on tuettu maahan vaijereilla, ja siitä kohdasta pitää kikkailla yli sen turvaremmin kanssa.

Lehtiuutinen sinä päivänä ei kertonut juuri mitään ja siitä oli ihmettelyä hevostalli.netissäkin.
Ei ne nyt tietenkään oo lehtiin voineet saada kaikkia tietoja samana päivänä kun ruumiinavauksessa kestää tovi poissulkea sairaskohtaus, petolinnun hyökkäys sun muut. Kalasääski kun on ilmeisesti aika kiukkunen otus.
Mä en uskonu hetkeäkään mihinkään muuhun kun puhtaaseen onnettomuuteen ja se se tais ollakin.
Setä oli kuitenkin hyvässä kunnossa, meiän suku on pitkäikäistä. Toki iäkkäämpi ihminen alkaa jo olla vähän kankeampi, ja vuosikymmenien saatossa kertynyt rutiini saattaa kääntyä itseään vastaan.

Luin niitä ihmettelyjä ja kerroin sen mitä siinä vaiheessa tiesin.
Joku nuija ht.netissä oli heti rääpimässä päätään että "omaiset on varmaan tosi ilosia kun levittelet tota juttua mjääh mjääh.."
No mikäs mä oon?
Ja miten onnettomuudesta kertominen on epäkunnioittavaa?
Ihminen on kuitenkin hemmetin utelias.
Sekö on asiallisempaa että lueskelee niitä spekulaatioita jotka välillä lähtee ihan lapasesta.
Kai mä nyt mieluummin kerron totuuden kun katon homman eskaloituvan siihen että kohta joku epäilee että se on hypännyt ite sieltä. En todellakaan, ja ei todellakaan.
Itseasiassa hän jäi sinne ylös roikkumaan...

Hautajaiset oli ja meni. Tunnelma oli haikea. Vaikka setä oli 69-vuotias, niin meidän mielestä hän lähti 10-20 vuotta liian aikaisin. Ei siinä pahemmin läppää heitetä.

Mua surettaa tosi paljon hänen perheensä puolesta, ja tottakai oman isäni.
Isälle jäi nyt huolehdittavaksi aika paljon asioita jotka oli Pertin hoidossa, kuten heidän äitinsä etujen valvominen, joka oli sedälle helpompaa koska mehän asutaan kauempana.

Isä, minä sekä mummo edustetaan suvun kovanaamapuolta. Jos asia on hoidettava, se hoidetaan. Jos kukaan muu ei, niin me pystytään vielä keräämään itsemme ja hoitamaan homma. Joskus on vielä mun vuoro nousta tilanteiden tasalle ja voi helvetti ei kyl oo kiva homma.

Otin kuvia tilaisuudesta mutten nettiä varten.

Muistan varmaan ikuisesti kun käveltiin pois haudalta ja iskä sanoi vaan että sinne jäi velimies...