Hmm.
Tulipa tämäkin koettua. Melkein viiden ja puolen vuoden parisuhde kihlattuni kanssa tuli tiensä päähän. (Jotenkin tuntuu karseelta edes kirjoittaa näin).
Päätös ei ollut yksimielinen. Siis ei todellakaan ollut!
En vaan nähnyt enää muuta vaihtoehtoa ja ihan oikeasti näin on molemmille parasta.
Vuosien molemminpuolinen syyllistäminen, tyytymättömyys ja sydäntä repivät riidat eskaloituivat vappuna pisteeseen jossa on tehtävä ratkaisu. Tarkemmin tätä nyt ei voi kuvailla ihan kunnioituksesta sitä toista osapuolta kohtaan mutta koska pidän tätä blogia lähinnä itselleni, niin ei mun tarvikkaan kuvailla tarkemmin, en mä nimittäin tätä unohda! Ei pelkoa siitä.
Mies otti ja lähti sitten pitkälle reissulle koska oli selvää että vaikka oli puhuttu että yhessä lähetään lomalle, niin nyt ei kyllä lähettäis.
Jäin sitten suomeen pärjäilemään työn merkeissä ja pitämään naamaa peruslukemilla mutta kyllä noi huolet sen verran vaati veronsa että päätin jäädä osapäivälomalle kesäkuuksi keräämään itseäni ja hoitamaan asiat kuntoon.
Lisäks oikea olkapää on paskana(ei itseaiheutettu), vähän pitää lepuuttaa sitä kun se on tarpeen heinäkuussa. Lääkärille tässä on mentävä kuitenkin, toivottavasti olis ihan vaan revähdys kun ajallisesti päätellen en selvinnyt pelkällä venähdyksellä.
Muutenhan mä en aio mitään lomaa pitää, mitä suotta, siinä vaan ruostuu ja tippuu kärryiltä.
Toukokuu meni aika perinteisesti miten se menee tollasen jälkeen, eli ei ainakaan nukkuessa. Mun ongelma unen kanssahan on se että en halua mennä nukkumaan.
Niin sitä mentiin sitten 2-4h yöunilla, kun nukkumaan pääsi siinä neljän- viiden aikaan ja aamulla kuitenkin piti normaalisti herätä.
Kuu vaihtui, päätin että on aika normalisoitua asteittain, ja pakotin itseni kurinalaisempaan, vaikkakin keinotekoiseen rytmiin.
Aluks nyt on päässy nukkumaan kahen-kolmen aikaan, oon alkanut taas treenata joka pv jota toi olkapää ikävä kyllä rajoittaa, ja oon alkanut taas syödä normaalia ruokaa.
Ens kuun tavoite, tai no, pikkuhiljaa tässä kuussakin kun ens kuussa on pakko olla jo kondiksessa, on se että pääsisin nukkumaan puoliltaöin ja olisin karistanut hirvittävän sokeririippuvuuteni. Sokeriherkuilla sai kyllä painoa takasin mutta muuten terveysvaikutukset ovat huonot. Tiedän kokemuksesta että sit olo on niin paljon parempi kun pääsee ylimääräisestä sokerista eroon.
Nyt kun on kesäkin niin oon koittanu vähän aktivoitua ystävien suhteen. Viiteen ja puoleen vuoteenhan mulla ei oo ollu nimeksikään aikaa pitää yllä sosiaalisia kontakteja, koska mua on vaan yksi. Se oli vähän pakkovalinta, mies tai kaverit, koska teen niin paljon duunia ja on toi hevonen yms zoolandia että ei olis ollu mitään järkeä seurustella niin että näkee toista kerran viikossa.
Koska olen oikeasti epäsosiaalinen, vie se taas vähän henkisiä voimavaroja toi ihmisten seurassa oleminen mutta minähän en enää aio istua yksin himassa itkemässä kenenkään äijän takia. Se on nähty ja koettu jo, eikä siitä ole mitään iloa.
Ei noi tutut ees tajua että oon oikeasti aika hyvilläni jos muakin pyydetään johonkin, nyt kun ne tietää että mua voi pyytää.
Kun ajattelen taaksepäin, olen elänyt montaa erilaista elämää vuosien varrella. Edellisessä asunnossa asuessani elämäni oli ihan erilaista, ihmiset oli eri ihmisiä, mutta minä.., olin pohjimmiltani sama.
Nyt tuntui että olin kadottamassa sen kuka olen, kunnes mieleen tullut fläsäri muistutti mua siitä että millainen olin ilman tätä vuosien tuomaa paskalastia harteillani.
Olen ollut erittäin vihainen, stressaantunut, ja sytytyslankani on ollut niin lyhyt ettei pahemmin ehdi nauraa ennen kun räjähtää. Olenhan omistanut elämäni taistelemiselle. Stressihormoni on melkein sairastuttanut mut, tai itseasiassa kyllä se onkin.
Mihin siis katosi se Riia joka on rento, fiksu mutta vähän hömppä(niinkuin hajamielinen professori) mutta ei koe siinä mitään hävettävää? Heh, se on vaan... kun en oo mukautuvainen, sopeutuvainen enkä tottelevainen niin sitä voi tulla itsellekin yllätyksiä jos yritetään tunkea väärään muottiin.
Sellanen mä oikeasti olen, hömppä. Samaan ei tietenkään ole paluuta, tietynlaisia raja-aitoja on ylitetty ja oon nähnyt maailmasta asioita jotka muuttaa ajattelutapaa, mutta kyllä mä jo ajoittain hengitän raikkaampaa ilmaa myrkkykaasujen sijasta.
Ja siltä varalta että tämä rakas... exäni käy kuitenkin uteliaisuuspäissään täällä lukemassa, niin tarkoitin tota vikaa lausetta KUVAINNOLLISESTI, en konkreettisesti.
No explanation needed.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti