Tyypillinen kalliolaisyksiö, ei kaikkein pienin koirankoppi vaan 30 neliöö ja hyvä pohjaratkaisu. Täs on kaikki mitä aina halusin asunnoltani. Makuualkovi, keittokomero ja eteiskäytävä jonka voi sulkea ikkunallisella ovella. Joo mä oon suht vaatimaton.
Nyt vasta kun kissat on jo tarpeeks aikusia, uskalsin avata ton naruverhon joka oli letitettynä ylös.
Tykkään pienestä kämpästä. Vähemmän siivoamistakin. Suuremman huoneluvun kanssa tulisin vaan hulluksi, kiitos perfektionismin ja siivousintoilun.
Tääkään ei oo koskaan tarpeeks hyvä, tarpeeks siisti, aina joku repsottaa ja jotain pitäis heittää helvettiin rumentamasta sisustusta.
Paljon olis viel laitettavaa.
Ens syksynä tulee 10 vuotta täyteen tässä kämpässä ja mä en voi uskoa sitä todellakaan. 10 fucking years!
Silloin kun ex-avokkini potkaisi mut pellolle vuokrakaksiostani malmilta kantamalla kamani eteiseen, olin hetken vähän niinkuin vailla asuntoa mutta oikeestihan menin sitten seuraavan äijän nurkkiin siksi aikaa että saan oman kämpän. Puol vuotta siis asuin Rajakylässä(länsää?) ja sit mun piti muuttaa kaverilta vapautuvaan yksiöön hesarin alkon yläkertaan mutta muutinkin enemmän laitakaupungille.
Tää ei ikinä oo ollu mikään bilekämppä sijainnista huolimatta(asun siis todellisella nistialueella mutta ei tää niin sekopäistä ole kun lähiöissä) ja oon tosi tarkka ketä tänne päästän. Sillä ei ole väliä vaikka ihminen olis mulle tosi läheinen, niin jos ei osaa käyttäytyä niin että kunnioittais mua ja mun kotia, sillä ei ole mitään asiaa tänne.
On kokemuksia joiden takia en päästänyt enää seurustelukumppanianikaan tänne, nimittäin ei tarvitse ilmestyä sekapäissään paikalle ja huudella hävyttömyyksiä naapureille. Se oli siitä poikki ne kyläilyt, mä kuitenkin asun täällä enkä halua mitään ongelmia.
Ison taloyhtiön etuja kyllä ettei täällä niin helposti joudu silmätikuksi, mikä onkin hyvä koska viimeisen vuoden aikana poliisit on rampanneet täällä enemmän kun kukaan muu melkein. Nekin vois olla pikkasen hienovaraisempia mutta suhtautuminen on että kohdehenkilö on syyllinen jolloin kaikki paska mitä heidän toiminnastaan seuraa ei ole heidän vikansa.
Onhan 3 eläintä aika paljon tänne, mutta oon yrittänyt järjestää niin että kissoilla olisi viihtyisiä paikkoja olla ja tähystää, ja koira kulkee niin paljon mun mukana että se mielellään lepää sillon kun ollaan kotona.
Se onkin hyvä koska lattia on parkettia ja nauran itseni kuoliaaksi kun yks juoksee paikallaan kun sutii sutii 😂 ja samalla sydämeni tirauttaa myös kyyneleen kun taas tulee naarmuja...
Hölmö vinosilmä <3
On kai se jonkinlainen ongelma elämässä etenemisen suhteen, mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan, että musta tuntuu etten halua täältä muuttaa pois ollenkaan. Toista ihmistä tänne ei nimittäin mahdu. Exä mahtui, asuttiin tässä yhdessä kuitenkin viitisen vuotta mutta me ollaan molemmat sellasia ihmisiä jotka antaa toiselle tilaa j rauhaa eli emme häirinneet toisiamme vaikka siinä se naama oli koko ajan, pöydän toisella puolella tai sohvan toisessa päässä. Tämä oli siis meille "minä" -aikaa. Kommunikoitiin osaksi messengerin välityksellä 🙈...
On vaan kiva kun kaikki on lähellä, mutta voin kuitenkin sulautua joukkoon ja kotiin mennessäni nousen hissillä sen kaiken yläpuolelle, omaan luukkuuni jonka ikkunoista näkyy lähinnä talojen kattoja ja puiden latvoja <3
Naapuri tosin rappuun kantautuvasta hajusta päätellen polttaa välillä pilveä aika huolettomasti(se on tän talon "nuorisokämppä") enkä todellakaan suosittele että mun kanssa samassa kerroksessa asuva levittää sitä hajua, voi tulla yllätysvieraita tai sit syy laitetaan mun niskoille.
On tehnyt mieli monesti sanoa että olis vähän varovaisempi...
Kunhan nyt jaarittelin, oli vaan niin kivan näköstä pitkästä aikaa kun talo ei ole enää muovipussissa ja ikkunasta näkyi auringonvaloa :)
En tiä kuulostaaks tää nyt jonkun maalaisen korviin jotenkin ihme meiningille mutta ei voi mitään, mä en taas tiedä muunlaisesta niin ei tässä ole mitään kummallista.
Et niin niinku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti