Solitude

My name it means nothing 

my fortune is less

My future is shrouded in dark wilderness

Sunshine is far away, clouds linger on

Everything I possessed, -now they are gone

Oh where can I go to and what can I do

Nothing can please me only thoughts are of you

You just laughed when I begged to stay

I've not stop crying since you went away

The world is a lonely place - you're on your own

I guess i will go home - sit down and moan

Crying and thinking is all that I do

Memories I have remind me of you

...remind me of me...

Elämä muuttuu, biisi seuraa mua, on seurannut jo 15 vuotta. Millaisenakohan ihmiset pitää mua? Oishan se jännä tietää koska yksikään ei tuu osuu oikeaan. Luonteen oppii tuntemaan mutta kaikki asiat mitkä on muovannut sen... on hyvin epätodennäköistä että kukaan ikinä tietäisi kaikkea musta ja en näe muuta vaihtoehtoa kun pitää se niin.

Ei mitään sen kummempaa, yks ihmiselämä muiden joukossa. Kaikilla on ristinsä.

Raskaita aikoja. Onks elämä sitä mitä on kriisien välissä? Tiedän että vaikka kulunut vuosi on jättänyt jälkensä, ja tää kaikki on joskus ohi, niin elämää on vielä(ja toivottavasti mahdollisimman pitkään) jäljellä, ja sen varrella tulee uusia vaikeita aikoja. Asioita jotka tulevat olemaan osa ihmiselämän kiertokulkua joilta kukaan ei välty ikuisesti.

Joten...

Parasta vaan yrittää ottaa asiat sellaisina kun ne on, yrittää estää järkeä karkaamasta päästä ja sumuverhosta huolimatta nähdä vaikka ne saamarin "elämän pienet ilot" kun niitä isompia ihmeitä odotellessa menee elämä ohi.

Ei nimittäin tiä tuleeko niitä ikinä tai sitten on vaan sokea poor bastard eikä huomaa hyviä asioita vaikka ne olis käden ulottuvilla.

Kaikesta huolimatta pitää yrittää arvostaa niitä hyviä asioita mitä elämässä on vaikka kuinka tekis mieli kiljua että vitut kaikesta, mulla ei oo mitään eikä ketään enkä tarvitsekaan koska kaikki on pelkkää paskaa paitsi kusi!!

Sitä mantraa kun toistaa, siitä tulee totta.

Hyvää yötä, kunpa vois vaan mennä nukkumaan.