Kyllä mun mielestä voin sanoa jos saan vielä sellaisella elämän osa-alueella paskaa niskaan jossa näin ei vielä ole ollut, että nyt en tykkää.
Sain nimittäin kuulla että "mulla on blogi jossa mustamaalaan sitä ja tätä."
Onks se mustamaalaamista jos sanoo ettei ollut nyt kiva juttu? Jos tunnistat itsesi niin sit et varmaan ollut kauheen kiva mulle. Ei saa sanoa ettei tykkää jonkun toiminnasta, pitää olla hiljaa jotta se voi jatkua ja jatkua ja jatkua.
Get a life. Your own I mean, not mine. Nyt loppu se vittuilu koska eiköhän me näillä tiedoilla jo selvitä.
Tätä ei oo linkitetty ikinä mihinkään mun facebookkiin tai muualle missä tätä vois tutut lukea mut nyt aloin miettiä että pitäsköhän...(no ei kyllä houkuta oikeastaan).
Jos se oon nyt minä joka on paska tyyppi kun kirjotan asiasta niin maailmassa on arvot sekasin.
Tai no, mä tiedän että on. Mutta onneksi niillä ihmisillä joihin luotan, ei ole.
Mulla on nyt tässä vähän muitakin juttuja elämässä niin ei ole aikaa leikkiä hiekkalaatikolla.
Tätä ei tarvitse selitellä enää, it is what it is. Pyh.
Fiilistelyräpsyjä
Tätä blogia en ole halunnut liittää hevosasioihin viime aikoina ainakaan muuta kuin sivulauseessa koska painopiste on tietyistä syistä siirtynyt muualle ja on hyvin henkilökohtainen joten terapiamielessä puran ajatuksiani ja noh, vastoinkäymisiäni pienelle, kasvottomalle joukolle. Se joka on lukenut, ymmärtää miksi.
Jopa äitiäni kielsin lukemasta kun se oli tän jotenkin löytänyt. Vedin jopa lapselliset raivarit. Pyytäisin muuten anteeksi häneltä sitä ellei mulle olis ollut tärkeää tehdä sitä pointtia selväksi. Jos olisin halunnut puhua näistä asioista tuttujen kanssa niin mulla ei varmaan olis tätä salaista päiväkirjaa ja huomiohuoraisin joka postaukseni faceen.
Talliyhteisö on mulle todella tärkeä. Vaikka olen hommissa vain tuurailijan asemassa, olen lisäksi hierojan ja kengittäjän ominaisuudessa paikalla niin paljon, että minut on toivotettu asiakkaiden puolesta lämpimästi osaksi kalustoa.
Vaikka suhde kaikkiin on pohjimmiltaan ammattimainen, niin ihmisillä, hevosilla ja ilmapiirillä on paikka sydämessäni.
Koen olevani tervetulleempi kuin "omalla" tallillani ja voin höpistä ihmisten kanssa vapaasti kaikesta ilman selkäänpuukotuksia joten suokaa anteeksi kun haluan vaalia sitä tunnelmaa.
Työinto voi olla haavoittuvainen. Ainakin minä olen nähnyt sen olevan sitä ympärilläni tässä vuosien varrella joka paikassa missä olenkaan ollut ja näen tiettyjä asioita nytkin. Yleensä sellaiset ihmiset jotka ovat tehneet samaa hommaa pitkään, ehkä samassa paikassa, ovat karsiutuneet siihen kuin jyvät akanoista. Syystä että he välittävät. Haluavat tehdä parhaansa ja heitä ei työtehtävälista tai työajat/työvuorot tunnu liikaa rajoittavan.
Tällä en tarkoita sitä että sovitusta poikettaisiin, vaan sen lisäksi on olemassa vilpitön halu auttaa muita. Jos nyt menee vähän pitkäksi, tulee tehtyä ekstraa, laitettua seuravalle jotain valmiiksi ihan vaan että sillä olisi mukavampi fiilis tulla duuniin, niin se ei haittaa, siitä saa itsekin iloa ja samalla sivulla olevilta ihmisiltä vastapalveluksen, vaikka sitä ei odottaisi tai edellyttäisi. Ihan pyyteettömästi vaan tekee jotain.
Haavoittuvaista se on siksi, että yleensä ihminen joka on sydämellään mukana työssä, kuten eläinten kanssa yleensä, haluaa tehdä parhaansa.
Työ on raskasta. Sanoinko sen jo? En tiedä kun tabletti näyttää vain kaksi riviä.
Kuitenkin, palkitsevuus voittaa sen. Entäs sitten jos matto vedetään jalkojen alta? Teet parhaasi ja olet reilu mutta saat vastineeksi jotain täysin päinvastaista.
Jokainen alalla oleva on kohdannut asian.
Se sydän, jolla olet tehnyt hommasi, kovettuu vähän, muuttuu raskaammaksi.
Siinä on yksi käännekohta. Kaikki riippuu siitä miten syvälle joudut siihen negatiivisuuteen ja jatko on itsestä kiinni. On pakko luottaa siihen että pärjää olemalla oma itsensä, ilman naamaria. Jokainen, kovinkin tarvitsee turvaverkon johon luottaa. Ei me voida olla vaan saaria koska me ollaan samassa veneessä. Miettikää millaista on olla porukalla veneessä jossa soudetaan eri suuntiin. Sanoisin että voi olla turhauttavaa. Joku lentää laidan yli, joku voi hypätä itse. Kumpikaan ei ole ideaali tilanne.
Hyvä henki tallilla on jotain mitä kannattaa vaalia. Kaikkien jotka auttaa paikan pyörittämisessä tulisi vetää yhtä köyttä, koska tämän alan kanssa on naimisissa... mutta jos on hyviä ihmisiä ympärillä niin kakan lapiointikin voi olla mitä mahtavin homma.
Pienistä asioista voi repiä huumoria. Jos joku sanottu asia voi tarkoittaa hyvää tai pahaa, ota se hyvänä ja myös omasta puolestasi tarkoita se hyvänä.
Mä olen näyttänyt itseni tallilla ilman naamaria ja olen kelvannut, ja vieläpä aikamoisista jutuista huolimatta. Muulla ei ole väliä kun sillä millainen olen ja mitä teen. Olen ihmissuhteissani joutunut käymään ollut repiviä riitoja siitä kun teen aina töitä(näyttäkää mulle hevosihminen jolla ei ole tätä ongelmaa :D). Aina meen lupautumaan tekemään jotain.
Vastaus on ollut yksinkertainen. Se on ainoa elämän osa-alue tällä hetkellä jossa koen onnistuvani ja kehittyväni, ja sen lisäksi olen kyennyt tuottamaan iloa jollekin. Se ei tee mulle pakonomaista tarvetta tehdä hommia mutta pitää kipinän elossa.
Tiedän että moni minut tietävä et tätä blogia ole lukenut tai lue nytkään(tai sitten oon taas ihan clueless) mutta kaikki jotka olette minua ikinä kiittäneet, sanon vaan että kiitos itsellenne.
P.s: ei, en ole syönyt nyt mitään hymyilysärkylääkkeitä ja kyllä, mulla olis pitänyt olla seiskaa korkeempi äikän numero. Nyt itsesensuuri roskiin & hit send. Riittää tää emoilu.
P.p.s oli jokseenkin rankkaa lukee blogii läpi et mitä mä oon muka sanonu nyt sit, ku lukiessa noita yhteen pötköön tuntuu et kaikki tapahtunut hyökkis päälle kerralla. Osittain oon etsinyt kirjoittamisesta tapaa unohtaa, en muistaa, niinkuin alunperin oli tarkoitus. En mä erityisemmin halua käsitellä noita enää uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti