Oon tässä tehnyt aamutallia ja muita oheishommia kuluneen viikon kun äijä on bannissa niin eipä ole sitä tarvinnut nähdä.
Suostuin keskustelemaan viestitse asioista ja otin esille sen että kyllä varmaan hermo napsahtaa kun ei ole yhtään omaa aikaa. Kun tulen kotiin niin on aina valmistauduttava joko nukkumaanmenoon tai lähtöön, ei ikinä niin että saisin vaan olla ja vielä ilman että siitä tulee syyllinen olo.
Ja mitä kysyypi tämä miespuoleinen? No tietysti että ollaanko näkemässä tänään, onhan sulla ollut nyt tässä sitä omaa aikaa kun en ole hänen kanssaan ollut.
Miten musta tuntuu ettei mennyt perille vaikka rautakangasta väänsin? Onko työ ihmisen omaa aikaa? Pitäskö mun vaan ihan konkreettisesti hakata päätä seinään samalla vaivalla.
E-hei, minä menen suihkuun pesemään turvenaamion pois (väittävät että se olisi hyväksi iholle mutta minusta näyttää että tämä vanhentaa 10 vuotta) vaihdan kotivaatteet päälle ja alan kattoa netflixistä jotain niin uskomatonta höpöhöpöä etten kehtaa ees kertoa.
Jossain vaiheessa pesen koiran ja pesuhuoneen. Se lasketaan omaksi ajaksi, surullista sinänsä.
Huomenna on sitten Block partyt joita ajattelin mennä kaverin kanssa ihmettelemään. Se on sitä omaa aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti