Emosairastin eka sohvalla ja selailin Netflixiä. Päädyin katsomaan Carrien päiväkirjaa tms. Tyyliin pillitin kaikille tyhmille jutuille siinäkin.
Luovutin telkkarin kanssa koska olin muutenkin puoliksi omissa maailmoissani.
Lojuin, söin särkylääkkeitä, välillä kävin täyttämässä lasin mehulla ja jäillä.
Näillä mentiin varmaan neljä päivää.
No tulipa bondattuu kissojen kaa.
Äiti kävi tuomassa ruokatarvikkeita kun kissanruokakin loppui, ja yks kaverikin kävi mua moikkaamassa ja totesi mut nähdessään että voihan vittu...
Juu tiedän, olin nähnyt itseni peilistä.
Sairastaminen oli kummaa aikaa. Mietin että tuottaakohan aivot jotain omaa douppiaan jos on oikein kipeenä, koska mä voisin kuvailla aikaa paikka paikoin mielenkiintoiseksi.
Trippailin omiani iltakaudet yksinäni kattohuoneistossani. Nukkumaan mennessä sain mielettömiä oivalluksia itsestäni, elämästäni ja universumista ja plää plää mutta ne katosi aina sekunnissa.
Lisäksi mulla on taipumus hörhöillä kipeänä, ja nyt sattui kohdalle just että David Bovie kuoli, niin enköhän ollut höyrypäissäni netissä tosi diipisti tutkimassa kaikkea päätyen vanhaan kiinnostuksen aiheeseen, 70- luvun popkulttuuriin, okkultismiin ja mystiikkaan tittididiikilikilikilitööttööt.
*RIP David Bovie, alkaa yksi, merkittävä aikakausi olla kohta enää vaan muisto...*
Sitten kuume laski ja kylvin hiessä yhden päivän, hyi helvetti et lähti kaikki pesuun mihin olin koskenut.
Pikkuhiljaa palasin elämään. Olin viettänyt pitkän aikaa eristettynä normaalielämästä ja olo oli outo!
Äiti toi koiran takasin kun vaan suinkin olin siinä kunnossa että pystyin kävelemään ilman että kondis ottaa takapakkia. Olin super onnellinen! Mul oli ikävä pikku koiraa jo, ja syyllisyys vähän kalvoi vaikka fakta oli etten olisi pystynyt huolehtimaan dogista vaikka kuinka olisin halunnut.
*miljoona kiitosta äidilleni joka piti niin hyvää huolta pikkusestani <3*
Puolentoista viikon jälkeen pääsin viimein suihkuun ja pesemään hiukset.
Kun astuin suihkusta niin oli kuin olisin uudestisyntynyt! Seisoin keskellä lattiaa tovin ja totesin vaan että phuuuuuh....
Viimein pystyin syömään jotain että vähän vahvistuisin, ja viimein viitsin mennä ihan sänkyyn, päiväpeiton alle ja puhtaisiin lakanoihin.
Kaikki mitä tarvitsen.
Saikkuhan jatkuu, koska influenssa on sellainen että ensin on kovassa kuumeessa ja tuskissa viikon, ja sitten opettelee kävelemään ja käyttämään haarukkaa uudestaan.
Tosi kiva kun oon ihan nollapisteessä taas, ei mitään lihaskuntoa, hengästyn samantien ja näytän ihan keskitysleiribarbielta voi vittuuuu... joka on hirveessä opiaattilääkekoukussa.
Nyt oon kyllä siitä viidestä panacodista ja kahesta tramalista/päivä onnistunut vähentämään sille normaalitasolle.
Oon ollu niin kuumehöyryissä ettei siitä oo erottanut itekään että kuinka lääketokkurassa sitä oli. Särky oli vaan niin ankara... ihan niinku kropan sisällä olis ollu metallikehikko joka oli hyvin kipeä. Enpä sitä muuten osaa kuvailla.
On vaan ollut hyväksyttävä että tää ottaa aikansa. Onneks duunit järjesty sillee suht hyvin.
Neuvon ihmisiä olemaan sairastumatta influenssaan.
Haluan jo takaisin normaaliin elämänrytmiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti