Yhteistä näille on SOKERI.
Kun minä nyt pystyn syömään mitä tahansa lihomatta, olen ottanut siitä kaiken ilon irti.
Mutta, asia ei ole niin yksinkertainen. Ylenmääräisestä sokeristahan tulee huono olo. Sitä ei edes tajua silloin kun on repsahtanut että kuinka paljon parempi olo on ilman sokeria.
Sokerin syöminen väsyttää ja muutenkin sillä on epäedullisia vaikutuksia vointiin.
En voi kamppailla väsymystä vastaan ja pyrkiä hyvään oloon samalla mättäen naamaan toisella kädellä omenalettiwieneriä ja huuhtoen sen alas toisessa kädessä olevalla stella-limulla.
Ei vaan kohtaa nää teot ja tavoitteet.
Olen vierottanut itseni sokerista aikaisemminkin, ja ryhdyn siihen taas. Nyt se on elämänrytmin myötä vaikeampaa koska olen koko ajan menossa ja useimmat välipalat mitä kaupasta saa, on jotain pullaa.
Menneitä jokapäiväisiä addiktioita ovat ainakin:
Citymarketin amerikka-hyllyn vaahtokarkkitahna
pienet suklaapäällysteiset brownie-kakunpalat
karhunvatukat (tämä vei minut melkein vararikkoon)
Ananas (tämä myös... kokonainen ananas päivässä)
mansikat (joka päivä _pakko_saada rasiallinen, pakko.)
Arnoldsin vanilja croniz
Paula-toffeevanukas
omenalettiwiener alepan paistopisteeltä
virtasen kermamunkki, joka oli viimeinen niitti.
Ai niin, ja noi vaahtokarkit kuvan oikeessa reunassa.
Viimeksi sokerisista herkuista eroon pääseminen alkoi siten että arkena ei herkkuja, mutta viikonloppuna saa syödä. sit ei aikaakaan niin ei tee edes mieli mitään makeaa ja samantien kun syö, tulee ällötys.
Sitten ei voi ymmärtää että miten on voinut elää koko ajan niin huonovointisena.
Nyt olen alussa, kusetan siis viikolla itseäni syömällä Brunbergin sokeritonta riisisuklaata (joka on onneks tosi hyvää, parempaa kun sokerillinen, vähän jääsuklaamaista)
Ja tänään söin ensi töikseni sen sokerissa dipatun omenalettiwienerin, aargh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti