Maailmassa on virhe!!

...mutta olenko se minä itse?

tiistai 17. joulukuuta 2013

Amazing RAGE.

La 16.

Huomenta!

Nerokasta.

Yhteentoista mennessä piti checkkautua veke pilvisestä daytonasta ja suunnata Tampaan, Florida Death metallin mekkaan. Ajettiin yhtä soittoa perille asti, ja sitten potentiaalisen hotellin pihaan ajettuamme äijä tokaisee että ei, ei pysty. Liian kaupunkia, liian ostoskeskuksista ja liian ties mitä. Eipä siinä ollut meikäläisellä muuta tehtävissä ollut kun ehdottaa vaihtoehtoisia paikkoja joissa herran nuppi todennäköisesti pysyisi kasassa.
vaihtoehdot olivat vähissä. mitään uutta ei tässä vaiheessa tohdi lähteä kokeilemaan, Lake worth (kuulemma worst) ja miami olivat poissuljettuja, joten se oli joko fort lauderdale tai key west. ja key west oli sillä hetkellä meistä katsoen aivan hevonvitussa.
siispä, auton nokka kohti etelää päämääränä suon ylitys ja itärannikon ihanuus ft.lauderdale. 
Tulipahan käytyä Tacobellissä sitten ihan osavaltion toisella laidalla.

The road. Hit it, not your loved one.

Tunnelma autossa oli sellainen että sitä olisi voinut veitsellä leikata ja kyllä varmasti jos olisi psykopaatti niin varmasti mielessä olisi käynyt jonkin muunkin veitsellä leikkaaminen. mutta syytöksistä huolimatta en ole psykopaatti joten olin vaan hiljaa ja kädet ratissa. 
niissä asemissa sainkin viettää semmoset puol vuorokautta poislukien vessatauot ja harhaan ajamisista johtuvat kartanlukuhetket.

Hyvin sarkastinen peukku.

Perille päästyämme missään ei ollut vapaata, MISSÄÄN! paitsi joissain puudelihelveteissä joissa laskua kerryttää valet parking joka siis minusta on saatananmoista oheiskiskontaa. olen ennenkin osannut parkkeerata autoni eikä se ole se asia josta tarvitsen lomaa. tippiäkin ne perkeleet olis varmaan ollut sen lisäksi vailla. im not made of money!
Koska tilanne oli mikä oli ja kellokin jo yö, päätimme nukkua epämukavasti ja doupattuna vuokraimpalassa yhden hotellin parkkipaikalla.

------------------------------------------------------------------------------------

su 17.
Voi hyvä elämä, olisinpa ryypännyt eilen koska samaan kammotukseen se krapula olis mennyt. 
rupesin yrittämään mitä lie käsivartta ja jalkaa antennina käyttäen etsimään langattomia verkkoja joilla peesaamalla voisin päästä nettiin, löytää hotellin ja bookata sen(ja facebookata). Nukkuva mies ei siis ollut saamassa sananvaltaa. Onnistuin, ja äijäkin heräsi. eipä ole eka kerta kun kuskin paikalta heränneenä lähden suoraan ajamaan ja joskus se on tapahtunut jopa hämärämmissäkin 
olosuhteissa joten ei kun vaan helevettiläiseen siitä. New low, eli mäkkiin aamupalalle, olihan kello vasta 8 aamulla. syömisen jälkeen näytti motellin respakin olevan auki ja pääsimme viimein nuolemaan haavojamme lämpimään auringonpaisteeseen uima-altaan äärelle sekä tankkaamaan ilmaista aamiaista.
KAKSI VIIKKOA TAKANA JA EHKÄ TÄÄ TÄSTÄ NYT!

Mä oon liian vanha tälläseen.

Roskan syömisen jälkeen mentiin kattomaan että josko motelliin nimeltä castle by the sea pääsis jo, nimittäin näin räjähtäneenä ei ole halua mennä auringon paahteessa rannalle kupittamaan edes, sehän on tässä olotilassa ja tilanteessa noin muuten ainoa järkevä vaihtoehto.
Onneksi sitä vaihtoehtoa ei tarvinnut kokeilla, vaan motellin vastaanotto oli auki, saimme huoneen jo etuajassa, samoin sunnuntain kunniaksi ilmaisen aamupalan! ah, hyvältä vaikuttaa. siis siitäkin huolimatta että siinä aamupaloitellessamme allasalueella siihen kipitteli gekko vääntämään tortut! pokka eläin ja kosketus floridan luontoon.

Oi kyllä.

Sääkin on alkanut suosia sen verran urakalla että pääsimme nauttimaan rantaelämästä. Fort Lauderdalen biitsi on suht rauhallinen ja siellä on vähemmän bostailijoita kun miamissa. leiriydyttiin eväinemme ja pyhkeinemme pehmeälle hiekalle. M soitteli uutta rakastaan eli kitaraa ja minä kahlasin ja grillasin itseäni. 

Jos näillä ei tule humalaan niin on syytä katsoa peiliin.

Ihanku kesä ois...

Iso pussi vaahtokarkkeja, karhunvatukoita, sinisiä nachoja. babybel-juustoja sekä mansikanmakuinen Mike´s hard lemonade!

Auringon laskettua sitä olikin pienet lomalaiset niin väsähtäneitä että vetäydyttiin huoneeseen(kenties kuluneella vuorokaudella oli painava osansa asiassa) taisin olla pikkusen päissäni mutta yritin esittää että en ole, tiedä sitten menikö läpi.
Enpä muista koska viimeksi olisin rehellisen nousuhumalan saanut aikaseksi. Huoneessa kuitenkin loppuillan M leikki kuollutta ja minä puunasin itseäni ja siinä vasta hommaa oli. Yli kahden viikon reissuilla värjään fledankin jossain vaiheessa koska sattumoisin olen blondi joka värjää tukkaa mustaksi niin en halua näyttää kaljuuntuvalta juurikasvun takia. Värikypäräpäivä oli siis tänään. Leikkasin myös hiukseni koska ne huomaamatta kasvaa usein niin pitkiksi ettei niille enää voi mitään.
olin tyytyväinen, mutta kenties siihen etten itse näe itseäni takaapäin. Minussa ei nimittäin ole yhtään kampaajan vikaa, ennen lähtöä olin kyninyt hevosenikin niin hyvin että seuraavana päivänä kun katsoin niin näytti että olin jurrissa saksinut sen harjan.

Lähdin illalla vielä lähikauppaan eli winn dixieen hakemaan ruokaa koska ei näin pitkillä reissuila syödä koko ajan rafloissa. siinä haahuilin ja tutkin ihmeellisiä valikoimia koska kerrankin ei ollut kukaan hoputtamassa. Olin huomaavinani eräästä ihme hiipparista että hyväntahtoisesta ilmeestään huolimatta se ehkä stalkkasi mua. törmäsin siihen ja sen tuijotukseen nimittäin koko ajan siellä jättikaupassa. ainoalla auki olevalla kassallakin vaikutti viivyttelevän kaikin keinoin kunnes tulin itse siihen.
jotain se siinä viel väänsi ja oli yliystävällisenä kunnes viimein lähti. kassaneiti sitten kehoittikin mua olemaan hyvin varovainen. onneksi maan tavat tietäen olin parkkeerannut lähelle kaupan ovia ja kyllä henkilökunta tais vähän siitä ovelta perään katsella.
Ei tälläisiä tilanteita ole syytä jäädä häsettämään, ne on vaan otettava huomioon, ja ihan oikeasti.

-----------------------------------------------------------------------------------

Ma 18.:
Rentoilu jatkuu. mitään muuta emme tehneet kun ensin käytiin hakemassa päivän ateriat Winn Dixiestä, jossa on näppärä buffetin tapainen noutopöytä systeemi sellaisella valikoimalla että saa lounaat ja päivälliset siitä kivasti ja halvalla.
Sitten taas rannalle eväiden kanssa, ei siinä muuta. joskus voi lomallakin olla ihan tekemättä mitään, outoa eikös?


OMG a blimb!

Aurinko karkaa jo.


Huomiselle mulle on luvattu reissu sawgrass millsiin ja haluan käydä myös matkan varrella olevassa hustler hollywood kaupassa, ja nämä ovat ainoat paikat joista minulla on jotain ostettavaa. aijajaijai :)

------------------------------------------------------------------------------------

Ti 19.: 
Herättiin ajoissa ja hyvissä voimin. Tämä tuntuu ennätysmäiseltä! Unirytmi on muuten melko lailla paremmin kunnossa kun suomessa, syynä se että pitää päästä ulos ajoissa nauttimaan auringosta ennen pimeyttä.
Winn dixiestä haettiinkin eväät ja sitten ajettiin about sata metriä jotta tarvitsee kantaa tavaroita mahd lyhyt matka. 
tutulla tavalla leiri pystyyn ja retkottamaan. Tuli niin kuuma että vilukissa uskaltautui kokeilemaan merivettä uskollisine uimarenkaineen ja asiahan on nyt niin että täällä merivesi on luultavasti osaksi golf-virran ansiosta todellä lämmintä, jopa lämpimämpää kuin uima-altaissa joissa ei ole lämmitystä ja joiden kaiken logiikan mukaan pitäisi olla lämpimämpiä koska ilmahan lämmittää vettä, eikös juu.

Mitäs tässä ritari ässä.

Jossain vaiheessa pohjoisesta tuli sen näkösiä pilviä että ei tarvinnut olla pekka pouta tajutakseen että nyt läks. Pikainen sadehan siitä tuli ja ehdittiin hotellin allasalueen katoksen sohvalle istuskelemaan, jossa kerittiin olemaan joku vartin verran ennen kuin tuli 
taas tyhjästä ihan maailmanlopun riita, enkä minä ymmärrä mistä. Olin ainakin huonoa seuraa kun vietin hetken poistaen kamerasta kuvia jotta uusia mahtuu muistikortille. Vittuilinkin kai sitten vielä päälle, enkä tiedä siitäkään mitään. Ilmeisesti vedin taas niin kovat jurrit kahdella siiderijuomalla ja yhdellä pikkumukilla mudslideä (tämä on siis sarkasmia).

Komee oli taivas.

Suora seuraus oli se että saan lähteä yksin ostarille ja M menee nukkumaan. sanoin että okei, koska tiesin että jos tilanne on tossa vaiheessa toi, niin pahempaa on luvassa jos ton äijän raahaa megaostarille.
Siispä huoneessa valmistauduin ja lähdin. olin sanonut että tietokonetta en jätä huoneeseen, joten otin sen mukaan, samoin lääkkeet, koska satun tuntemaan mieheni.
Sinne se jäi nukkumaan, tai ei se ainakaan sanaakaan mulle sanonut sieltä peittorullan sisältä. 
En kai minä voi antaa toisen flippailun estää mua tekemästä sovittua, odottamaani asiaa? eli kartta kauniiseen käteen ja kohti Sawgrass Millsiä. Ihana ruuhka-aika, 15 mailin matkaan meni puolisentoista tuntia mutta perille pääsin ongelmitta.
Ekana keskikäytävän helppoheikki halus tehdä mulle kiharat jollain uudella laitteella ilmaiseksi koska sen tarkoitus oli muka opettaa sitä toista työntekijää käyttämään jotain uutta kiharrinta. Hyvä, koska se oli täysin kädetön siinä puuhassa(ja puhui muuten paljon huonompaa englantia kun jopa minä!), eli taatusti hetero, mutta tuli aika kiva lopputulos, haha! siitä onkin 14 vuotta kun joku kampaaja tms on koskenut mun tukkaan, ja taidan jatkaa 
samalla linjalla. kiharrinta kieltäydyin ostamasta koska ei skandinaavisen hienoja hiuksia kiharrella päivästä toiseen, ne kärsii. sitäpaitsi tän pehkon kähertämiseen menee aina tunti joten en jaksa. Tyrkytys oli kyllä kova!

Stefan ja Guillermo väsäilee.

Seuraavaan kojuun lankesin, siinä myytiin saman puljun tuotteita joista ennen olin ostanut kuolleen meren suolaa kuorinnaksi. törs.
sitten sinne mihin pitikin, eli Juicy Coutureen. haluan semmosen velour oloasun! Sellaista en kuitenkaan löytänyt joka miellyttäisi, joten taidan tilaa netistä. Löysin kuitenkin hienon meikkipussin ja laukun, kummatkin 60% alessa, IIIIK!
Piti vielä sen verran harhailla että löysin kaupan jossa kävin ekana, koska siellä oli hieno mekko jonka jätin harkintaan. se oli vaan 30 dollaria joten päätös oli kypsynyt ja hain sen.

Tacobellin ja hustler-kaupan kautta kämpille. Kuitenkin tässä vaiheessa oli jonkilainen häse joten en ostanut mitään. tiesin jotenkin että sitä enemmän ärsyttävää odottaa mitä pidempään kestää.
ja oh boy miten oikeassa olin. (Ja by the way jos eksyt lukemaan tätä niin en ihan heti lakkaa ajattelemasta että käytöksesi oli tässä kohtaa täysin perseestä enkä ota sua enää Alepaa kummosempaan kauppaan mukaan, aargh, aargh, munapää, HYI! Tuhma! k i´m done now)
Nyt vaan yritin löytää jotain positiivista siitä että voin syödä ajaessani ja välillä pitää rattia paikoillaan polvella niinkuin normaalit ihmiset alkaa tekemään heti kun saadaan autokoulunopettaja hittolaiseen siitä apparin paikalta.

Hustler Hollywood Ft.Lauderdale.

Miksikö kerron näistä? siksi että itseäni ei ainakaan kiinnosta muu kuin totuus eikä mikään ulkokultainen paska. en halua luoda kulissielämää, ainoa vaan että tuppaa vetämään ehkä negatiivisemmaksi kun oikeasti onkaan...

------------------------------------------------------------------------------------

ke 19.:
Päätettiinkin jäädä vielä yhdeksi yöksi ft.lauderdaleen koska 5 yötä key westissä imaisisi lompakon tyhjiin, eikä tässä paikassa itseasiassa ole mitään vikaa.

Motellin ylätasanteella. Vaahtokarkit näemmä kerääntyy feissiin.

Tykkäsin.

Tuttu kaupan kautta rannalle rutiini suoritettu ja painuin tälläkin kertaa mereen uimarenkaineni. aallot  paiskoi mua miten sattuu vaikka meri olikin suht rauhallinen. sen tietää siinö vaihessa kun itse on siellä :D

"hei mä voisin katto youtubest vähä ufoi jos mä vaikka vähä piristyisin." Älä pliis piristy.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti