Manta maastoutuu.
Sitä on jo vaikka kuinka pitkällä ennen kuin ikkunoiden huurre luovuttaa. Mittaristo vaan koristeena joka kostautuu myöhemmin.
Mhihii siellä se odottaa huomioliivissään. Askeltakaan ei ota tullakseen vastaan mutta kyllä se heti huomaa ja kaukaakin kun tuun. Kai se sit tykkää vaikka aina vähän kuritan ja jumppaan sitä. <3
Tuo täplä tien poskessa on autoni, se haluaa bensaa muttei kerro sitä etukäteen KOSKA NE MITTARIT EI TOIMI!
Perseestähän se toki oli mutta kun nyt siinä jalkanaiseksi jouduin niin sama se on repiä jotain hupiakin matkalla.
Sitä hupia olis sitten ollut varmaan luvassa ensiapupolilla jos olisin innostunut hyppimään enemmän kun pari pomppua tolla trampoliinilla, oli niin kondiksessa.
Vitut, meen baariin. Sitten muutin mieleni koska tuossa tosiaan oli se mitä olis ollut tarjolla. Toinen mainos lupas vielä stand uppia. Siellä olis Ranet ja Perat ollu seitinohuessa päiväkännissä. "Menin lentokentälle ja kysyin virkailijalta että pääseekö tällä koneella Alaskaan? johon virkailija vastasi että tuskin ylöskään." heh heh.
Matka jatkuu, Manta kulkee. Hui 2km/h ylinopeutta, ei saa kertoa poliiseille.
Sorvin ääressä taas.
Kotiiiiiin! vaivaiset 60km tämä vika etappi. Kas kummaa kun ei autolla ajo jaksa enää oikein innostaa.
Viimeinen kuva esittäis mua makaamassa kuolleena sohvalla tallivaatteet päällä mutta kuka sellaisen ottaisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti