Sain taas "I don´t want to live on this planet anymore" -elämyksen kun juttelin erään hevostani matkani aikana liikuttaneen ihmisen kanssa. Olivat olleet maastossa ja joku oli sitten, no, hieman paheksuen ihmetellyt että noin vanhalla kahen tunnin maastoja vedetään. Pakko myöntää, mä en oikein tykkää siitä että otetaan kantaa asioihin joista ei tiedetä mitään.
Freddy on nyt 24. Se juoksi 10 vuotta 2-3 ratsastustuntia joka päivä. Sen jälkeen se on ollut aktiivisessa harrastekäytössä joka nyt kuitenkin on kevyempää(koska minua on vain yksi) ja tarkoituksenmukaisempaa liikuntaa itse hevoselle kuin opetushommat. Se on kinnerpattien piikityksen yhteydessä käyty läpi kokonaan taivuttamalla joka nivel, joista se ei saanut mistään yli ykköstä asteikolla 0-5.
Ehkä se on saattanut hieman dementoitua koska se on ollut tässä viimeiset puoltoista vuotta hieman paremmalla tuulella kuin tavallisesti.
Pointtini on se, että hyväkuntoiselle hevoselle iästä huolimatta kahden tunnin maasto on ihan normipäivä. Maastossa voi muutakin kuin laukata tukka putkella. Jos ei ole mitään syytä olla ratsastamatta hevosta normaaliin tapaan, miksi ei tekisi niin? Turha himmailu vaan vauhdittaa vanhenemisprosessia. Hevosen omistajan on kuitenkin tunnistettava hevosen väsymys ja erotettava siitä myös jäykkyydestä johtuva haluttomuus sekä pelkkä laiskuus. Väsyneelle annetaan hetki lepoa, jäykkää jumppaillaan ja laiska "motivoidaan".
Siinä vielä työelämässä... onneks se ei enää roikota kieltä :D
Korvan tosin joutuu kääntämään manuaalisesti eteenpäin.
En puhu enää sen kohdalla treenaamisesta vaan jumppaamisesta, mutta meillä on jumppaohjelma jota noudatamme. On musta tullu pikkuhiljaa kauhee heppahifistelijä, ja varmaan pahemmaks menee.
Lisärehupurkkeja on tullut pikkuhiljaa lisää. Mutta niistä on ollut hyötyä hei! :)
1 dl pellavarouhetta (johon voi sotkea noi jauheet)
2 ½ dl öljyä (vanha mies, ei kaikki enää imeydy)
1 dl kivennäistä (marstall force) (piti olla sokeriton ja maistuva
1 mitta suppleaze gold (msm, kondroidisulfaatti, HA, nivelille)
1 mitta suppleaze gold (msm, kondroidisulfaatti, HA, nivelille)
25 ml mobileaze (devil´s claw uute, luontainen kivunlievitys)
1 mitta magnesium (lihasäykkyyksiin, oli tehoa!)
½ mittaa msm (koska suppleaze goldissa ei ole tarpeeksi)
loraus BE-vitamiinia (öljyn takia E, karvanvaihdon takia B)
1 mitta kalkkia (kauraruokinta: kalium/fosforitasapaino!)
3 l kauraa (se nyt vaan tarvii ton verran)
Hitto sitähän on kohta tätä menoa pätevä kokki!
Liikutus on vieläkin tavoitteellista. Tavoite tosin on se että heppa pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa pitkään, sehän on tavallaan mun työnäyte, hierojana ja kengittäjänä. Lisäksi se on ihan korvaamaton ystävä jolle jotenkin ajatuksen tasolla lupasin heti että huolehdin siitä sen elämän loppuun asti, ja lisäksi, se pääsee pois heti kun pitää.
Esimerkki liikutuksista viikoittain:
Ma: Käynti-ravi Ma: Kouluntuuppaus
Ti: Kouluntuuppausta Ti: Maasto
ke: Käynti-ravi (hieronta) Ke: Puomeja
To: Maasto (karauttelua jäällä) To: Käynti-ravi
Pe: Käynti-ravi Pe: Kouluntuuppaus
La: Vapaa La: Maasto
Su: Käynti-ravi Su: Ilman satulaa hölköttelyä
Pointti olis että joka toinen viikko olis vähän kevyempi ja olis yks vapaapäivä. Vapaapäiviä ei oikein kannata pitää useammin kuin kaks kertaa kuussa. Treenihenkisempiä päiviä 2-3 kertaa viikossa, ja maastoilua pari kertaa viikossa. Joka päivä ei laukata, koska nyt se menee niin päin että laukka pysyy laadukkaampana jos ei laukkuuta joka päivä. Olen onnistunut ratsastamaan laukasta sen nelitahtisuuden pois, onneks, hirveetä...
Mulla ei ole oikein hinkua kisaamiseen, olen sopivampi huoltojoukkoihin ja siksikin vanhempi, jo oman kapasiteettinsa täyttänyt hevonen piisas oikein hyvin. Lisäksi tän kaverin ratsastaminen on sen verran suuritöistä hommaa mun kokoselle ihmiselle että kyllä siinä riittää hiomista ihan perusasioissakin. Mr. Orbitrek...
Ja mallimme luo taas eteerisen katseen kaukaisuuteen...
Uusin keksintöni :D perinteisesti kinnerpattisella hevosella vetää ristiselkää jumiin helposti, eikä meilläkään olla poikkeuksia. Oon ajatellut jo pitkään osaa BOT-selänlämmittimen, mutta mietin järkevää käyttöä sille.
Eihän siitä tuu mitään jos se viritetään sille remmeillä yöksi kun ei se kuitenkaan pysy paikallaan ison hevosen pyöriessä karsinassa, ja sitten se olis saleen epämukava päällä, eikä ole kohtuullista vaivata tallityöntekijöitä pukemaan sitä/ottamaan pois. BOT-suojankin kanssa vähän häpeilen vaikka suojan laitto/poisotto sisältyy sopimukseen.
After workout.
Pipi.
Noin voi käydäjos kinnerBOT jää liian pitkäks aikaa koipeen. Laitoin sen illalla sille, ja oveen lapun, kuten tavallista että voiko ottaa sen pois aamulla. No, tulin sitten seuraavana päivänä, hain sen tarhasta ja huomasin että Bot on siinä mihin sen laitoin. Kyseessä siis aamutallin inhimillinen erhe, mutta kyllähän se ketuttaa kun toi on ollu jo puolisen vuotta AINAKIN. Verenkierto oli hieman sitten estynyt. Ensin siinä oli patti, sitten siitä lähti rupi karvoineen, ja nyt kasvaa tota valkosta sitten. Kaiken lisäks siin on pieni alue johon ei meinaa karvat kasvaa ja se menee helposti verille jos ei laita bepanthenia. Koska lie kunnossa tuo sitten...
Ohjeen mukaan BOT:ista on eniten hyötyä liikkeessä, joten päätin virittää sen siten että sitä voi käyttää ratsastaessa. Loimen jalkalenkki häntäremminä ja suora rintaremmi edessä. Tuunaaminen ja ideointi on vielä vähän kesken koska toihan on suora, hevosen selkä ei. Tarvii ehkä säkätilan cutback-tyyliin.
Ollaan jo menty tällä virityksellä ja toimii hyvin eteen-alas ratsastuspäivinä. Freddy pyrkii helposti vähän korkeampaan feikkimuotoon ja jännittää selkäänsä. Tämän kanssa pyöristää itseään huomattavasti paremmin, joten ehkä se ristiselkä sitten tarvitsee sitä lämpöä ratsastuksen aikanakin... siltä vähän vaikuttais.
BOT vois tehä satulahuovan jossa kangas ulottuisi lautasille asti, tai voishan sen itekin askarella mutta ei mulla oo sentään sellaseen resursseja.
Ohohoho It´s on like donkey kong eli ihana karvanlähtö!
Hevoseni hukkuu showshineen...
Ei kutia.
En voi käsittää hevosten huonosti hoidettuja häntiä. Miks niiden pitää olla niin limasia ettei niihin huvita koskea, niin pitkiä että ne voi astua siihen päälle(joka sattuu käsittääkseni aika hitosti) , tai hinkattuja niin että hännäntyvi on semmonen tupsu josta lähtee pitkä luiru? Ei oo niin iso vaiva hei.
Siinä yöjaaritukset tältä erää. Seuraavaksi ehkä siitä että miten minä pidän itseni toimintakunnossa... sitä onkin sitten jännä lukea vuosien päästä että mihin suuntaan on menty.
Peiteltynä nukkumaan. Iltapala kyl ekaks.
Dokumentti 1 TV 18.8.-16 klo 22.20. "Hevonen, joka pitää liikenteen katselusta". Seisoo ylikulkusillalla, katselee ja kuuntelee? Koettakaa ymmärtää! Miksi on viisas vanha tamma sillalla tarkkailee liikennettä?? Ehdotuksia? Mikä on hänen historiansa? Odottako ystävää? Tuttua Isäntää? Vanhaa dieselpakua jonka perässä on hevoskuljetusvaunu?? Jälkeläisiään?
VastaaPoistaTai sit se ei itekää tiedä kun sillä on dementia ja ihmettelee siinä että miten hitossa noi vaunut liikkuu ilman et joku vetää niitä!
PoistaSöpöä, haistan hevosversion Hatchiko- leffasta :)
Itse en koe että hevonen olisi kauhean diipisti ajatteleva eläin...
Poista